tiistai 23. joulukuuta 2014

Itsensä kehittäjän intti: kaikesta nauttimista, muistiinpanoja ja vapaaehtoista sykkimistä






Inttini on ohi. Siis on aika vapauden merkeissä juhlia, lorvia vuorokausia sängyssä, syrjäytyä yhteiskunnasta ja päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Väärin. Minulle mr. itsensäkehittäjälle intin loppuminen on vähän kuin minulle oli intin alkaminen. Mikään ei muutu, paitsi kehitys jää. Tässä tekstissä puran asioita, joita minulle jäi intistä käteen. Niitä, asioita, jotka tulevat elämään reservissä vielä pitkälle intin päättymisen jälkeen. Tosin niin hullu en ole, että jatkaisin intin aikaisia heräämisiaikoja, vaikka maailman "productivity piireissä" monet tätä kannattavat. Hyvästi siis aamut, ikihyväksi ; )

Nauttiminen intistä (kaikesta)


Intin alussa kirjoitin, miten intistä voi nauttia. Itselläni pysyi mainittu asenne kohtuullisen hyvin koko intin loppuun. Elämäni perusperiaatteita on, että kaikenlaisesta toiminnasta pitäisi pystyä nauttimaan ja ajattelemaan positiivisesti. Tämä toimi intissä minulla pääsääntöisesti niin hyvin, että koen itseni tällä hetkellä hyvin etuoikeutetuksi koko elämän suhteen. Tuli vastaan sitten kasarmi-aamu, metsäryynäys tai leiripaska, niin kaikki oli minulle pääosin positiivista kokemusta. Muun muassa pitämällä yllä korkeaa vireystasoa, löytämällä asioista ennakkoluulottomasti hyviä puolia ja pitämällä hallinnan tunteen omissa käsissäni, kykenin olemaan lähes aina ok hyvällä tuulella. Vielä pitkälti intin jälkeen mieleeni jäänevät ne ironiset hetket joissa muiden voivotellessa tuon muiden epäuskoksi esiin kuinka mahtava seikkailu tuleva leiri tai marssi tulee olemaankaan.

Opin paljon uutta mielenhallinnasta. Oivallukset vaikeisiin tilanteisiin hyvän olon luonnista (josta  kirjoitin aiemmin), kylmästä rauhallisuudesta ja omaehtoisen fyysisen sykkimisen riemuista loivat pohjaa, joka kantaa minulla aina siviilin laitumille asti.

Uusi ympäristö, uudistunut itsensä kehitys


Inttiin astuminen ja eläminen siviilimaailman ja intin välissä on räjäyttävä kokemus sekä konkreettisessa että henkisessä mielessä. Intin täydellinen joka veli valvoo kontrolli, jossa pienimmät asiat pukeutumisesta esineiden kantamistapaan ovat määrättyjä pakottaa katsomaan elämää uudella silmällä (jos siis ajattelee, kuten minä tein intissä).Tämä vaihtelevuus herätti minussa äärimmäisen paljon nerokkaita ajatuksia ja itsensä kehitys uudistuksia. Samalla se herätti arvostuksen arjen ja elämän vaihtelevuutta kohtaan. Tulevaisuudessa tulen pitämään elämässäni viikot ja viikonloput erilaisina, jotta niiden välille syntyy intin kaltainen ajatuksia herättänyt kontrasti

Syy miksi kehityin paljon intissä johtui paljolti myös asenteestani. En lähtenyt inttiin häviämään. Varsinkin intin alkuvaiheessa minulla oli raivo tehdä intistä minulle hyödyllinen kokemus. Pyrin tekemään kaikkeni niin inttiaikana kuin kotiviikonloppuina, että kehittyisin kaikessa mahdollisessa, missä intin aikana voi kehittyä. Ja niitä uudistuksia toden totta syntyikin. Näistä kolme keskeisintä ovat ehkä muistiinpanojen uusi erilainen tekemistapa, pelillistetty elämäntapa ja fyysisen aktivoinnin äärimmäinen korostus. Itsensä kehityksessä kannattaa ensin hallita psykologian ja muiden tieteiden antamat suuntaviivat ja sen jälkeen vasta kehitellä omia juttuja pidemmälle.  Tähän nähden hauskaa on, että päädyin intin aikana lopulta kehittelemään kaikki toimivimmat ideat omasta päästäni. Ehkä tästä syystä ne vaikuttavat paikoin niin huvittavilta.

Muistiinpanot


Vihkoja, jotka kirjoitin täyteen muistiinpanoja intin aikana.

Voin sanoa, että intti ei ole mitään ilman panojuttuja, siinä mittakaavassa niitä sai kuulla. Minut intin palvelustoverini tulevat muistamaan erilaisena panomiehenä, eli muistiinpanomiehenä. Tein intissä muistiinpanoja jatkuvasti, oli sitten tauko paikallaan asennossa seisomisen keskellä, hetken rötväystauko tuvassa, vapaa-ilta tuvassa tai vielä parempi vapaa-ilta siviilissä. Muistiinpanoni koostuvat kaikenlaisista asioista. Osa on tavallisia muistiinpanoja, jotka muistuttavat tekemään jotain. Muista ostaa öljypullo kaupasta, muista soittaa kaverille, muista tapahtuma kello 14. Osa on havaintoja, kuten viimeisen puolituntisen tai tunnin sujumisen arviointia (katso seuraava kappale). Ja osa on kehitysideoita, kuten ajatuksia siitä, miten kirjoittaminen sujuu nopeammin, jos ei anna itsensä pysähtyä tekstin tekemisen aikana tai uudistusideoita siihen, miten aamutoimet sujuvat nopeammin.

Inttiin mennessä mullistus oli, että siirryin sähköisestä muistiinpanojärjestelmästä vihkojärjestelmään. Tämä teknologinen alennusaskel oli äärimmäisen rakentava minulle. Siviilissä olin rakentanut sadoista kansioista koostuvan giganttisen onenote muistiinpanojärjestelmän, jonka ylläpitäminen vei tolkuttomasti aikaa ja muistiinpanot katosivat sinne sen sijaan, että niitä olisi aktiivisesti hyödyntänyt. Intissä vihkojen käyttäminen sai minut ymmärtämään, että muistiinpanoissa vähemmän on enemmän ja että uusimmat ja relevantimmat muistiinpanot tulee sijoittaa ja järjestellä siten, että niitä luetaan ja käsitellään päivittäin.

Pelillistetty elämä





kuvakaappaus excel taulukosta jonka kautta mittasin ja pelillistin toimintaani intissä (ja nyt reservissä).

Intissä kehitin elämän pelillistämis tekniikan, joka vie elämänhallinnan äärimmilleen. Aloin asettaa vapaina hetkinä kaikelle toiminnalleni kahden tai kolmen minuutin pituisia miniajastuksia. Nämä tekevät kaikkien arkistenkin tekemisten teosta jännittävää seikkailua. Kaksi minuuttia ajastimesta aikaa vaatteiden päälle laittoon, kolme minuuttia välipalan syöntiin, kaksi minuuttia aikaa suihkussa jne. Edelleen tekniikkaan kuuluu lisäsääntöjä. Kun onnistun, kuten tavallisinta miniajastuksessa, nostan innostuneena kädet ilmaan ja nautin onnistumisen kokemuksesta, jos en onnistu miniajastuksessa, teen punnerruksia, jos epäonnistun kaksi kertaa, pidän pidemmän aktivoivan tauon.

Tykkään edellä mainitusta tekniikasta siinä, että minulla se on helppo tapa löytää motivaatio ja ripeä asenne tehtävän kuin tehtävän tekemiseen. Tekniikka on eräänlaista nurinkurista mindfullnesia siinä, että se pakottaa keskittymiseen yhteen määrättyyn asiaan, joka on tavoitteena.  Huonoa sen sijaan on, että se usein tappaa kaiken luovuuden ja on tekemisiä, joihin se ei vain oikein sovellu.

Parin tai kolmen minuutin tehtävien ohella pelillistän nykyään pidempiä ajanjaksoja. Jokaiselle puolen tunnin tai tunnin jaksolle minulla on yleensä jokin tavoite, jonka pyrin siinä kaikin voimin saavuttamaan. Eikä tässä vielä kaikki. Edelleen olen luokitellut tällaiset syklit erilaisiin luokkiin. Näiden luokkien tulokset kirjaan numeroina nollasta ykköseen ylös ja illalla arvioin silmämääräisesti jokaiselle sykliluokalle päivän keskiarvon.

Pitää huomauttaa, että vaikka edellinen tekniikkani perustuu tehtäväkeskeiseen pelillistettyyn motivaatioon, on minulle äärimmäisen tärkeää myös sisäinen motivaatio, eli että olen kiinnostanut tekemään asioita niiden itsensä kiinnostavuuden takia.

Fyysisen treenauksen korostus


Kirjoitin tekstissäni fyysisestä treenauksesta fyysisen treenauksen kolmesta tyypistä eli erillisestä fyysisestä harjoittelusta ja toisista lajeista, joissa fyysistä treenausta tehdään työskentelyn tai jonkun muun tekemisen väleissä tai samanaikaisesti kun työskennellään. Intin aikana mullistus oli minulle, että aloin tehdä kaikkia edellisiä muotoja vapaa-ehtoisesti inttiarjessani. Kun koitti vapaa hetki tuvassa olin jatkuvasti punnertamassa epäonnistuneiden miniajastusten välissä tai tein pidempää treeniä puolen tunnin tai tunnin syklieni välissä tai olin muuten vain iltalenkillä. Lisäksi seisoin aina, jos mahdollista, mitä olin toki tehnyt jo ennen inttiä.

Hampaankoloon jäänyttä


Inttiaikana huomasi, että inttiaika tulee jäämään hyvin brutaalisti hampaankoloon suurelle osalle ihmisiä. Niin ylitse vuotavaa lohtukarkkien mässäily oli tuvissani. Itse en syönyt karkkiakaan koko inttiaikana. Olin erilainen ja pitkälti päädyin elämään ja käyttämään iltani ja aikana omissa muistiinpanoissani. Saavutin paljon edellä mainittuja asioita, mutta syvälliset sosiaaliset suhteet jäivät rakentamatta. Onneksi intin jälkeisenä elämäni ykköspainopisteenä toimii sosiaalisten taitojeni ja verkostojeni kehittäminen, eli toivoa haasteista nousemiseen on. Toinen haaste siviilissäni tulee olemaan motoristen taitojeni ja fyysisen kuntoni kehittäminen, joiden kaikkea kehityspotentiaalia en intissäni pystynyt hyödyksi käyttämään fyysisesti helposta palveluspaikastani johtuen.


lauantai 15. marraskuuta 2014

Ideoita elämän haastavien paikkojen, leirien ja surujen voittamiseen

File:Puolijoukkueteltta.JPG

Elämä on siitä pirullinen kaveri, että se heittää paikoin tuskallisen haastaviin paikkoihin. Opiskellessa valmistelemattoman opiskelijan kimppuun käyvät usein tentti tai koeviikot, töissä voi joutua deadlinejen yliajamaksi. Arki voi mustua kuolemantapauksen, yllättävän epäonnen, työnmenetyksen tai yksinkertaisesti mielialan pessimistivaihteen yllättävän päälle napsahtamisen vuoksi.

Armeijassa haastavia paikkoja ovat leirit. Niistä tekee haastavia ainakin neljä asiaa:

1. Nykyinen normi-kaupunkilais-pulliainen ei ole usein tottunut elämään alkeellisissa elämänolosuhteissa

2. Niihin liittyy paljolti edellisestä syystä paljon negatiivisia tuntemuksia jo ennen itse asiaan pääsemistä (osin syystä nimeltä edellinen kohta)

3. Armeijassa leireillä nukutaan vähän, monesti joutuu tyytymään pariin kolmeen tuntiin yössä

4. Niissä on haastavampaa pitää koossa elämänkontrollia ja elämänhallintaa

Minulle leirit olivat armeijassa aluksi iso haaste. Fiilis oli aluksi niillä sellainen, että niiden mukana vain ajelehti, teki mitä käskettiin ja sitten pakottautui lopulta menemään nukkumaan ja heräämään samaan aikaa seuraavana päivänä. Omasta kokemuksestani muutama idea onnistui palauttaman hallinnan tunteen takaisin leiri-elämään. Jälkeenpäin olen havainnut, että nämä tuntuvat olevan sellaisia ajatuksia, jotka auttavat myös muissa hankalissa tilanteissa, kun tuntuu, että elämästä on vaikea pitää kiinni.


4 Ideaa elämänhallinnan pitämiseen, kun sen edessä on vaikeuksia

 

1. Kylmä rauhallisuus 

 

Ratkaisevin asia, mikä sai minut tuntemaan, että hallitsen elämääni myös armeijan leireillä, oli yksinkertainen päätös pysyä kylmän rauhallisena, tapahtui sitten mitä tahansa. Siinä vaiheessa kun haastava tilanne tai kriisi iskee päälle on vain tilannetta pahentavaa ruveta hyppimään seinille, kaatua voimattomana maahan tai stressata jokaisesta asiasta. Kylmä rauhallisuus tarkoittaa minulle päätöstä, että minulle on ensisijaista tuntea oloni rauhalliseksi ja hallituksi ja tehdä asioita kylmän järjestelmällisesti yksi kerrallaan samalla asenteella. Toissijaista on se, pysynkö täsmälleen annetuissa aikarajoissa, täytänkö kaikki odotukset tai tunnenko suurta intohimoa tekemästäni työstä.

2. Järjestelmällisyys 

 

a. Kirjoitin aiemmassa tekstissäni elämänhallinnasta periaatteiden ja rutiinien tärkeydestä. Tämä korostuu aiempaakin enemmän juuri haastavien elämäntilanteiden kohdalla. Jos haastava tilanne ei johdu nimenomaan siitä, että omat rutiinit ja elämänperiaatteet ovat eksistentiaalisessa kriisissä, (tähän ei kannata alkaa uskomaan kovin helpolla, koska tätä voi käyttää helppona tekosyynä kaaokseen luistamiseen tilanteessa kuin tilanteessa) niin on kannattavaa vain jatkaa elämistä, kuten on tehnyt normaalistikin. Tai vaihtoehtoisesti, jos näin ei voi tehdä, kuten leireillä, pyrkiä elämään sitä niin normaalisti kuin mahdollista ja lisäksi määrätä järjestelmälisesti etukäteen, miten toimia tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi leireillä määräsin, että pidän tavarani aina samoissa paikoissa organisoituna, mikä auttoi pitämään tavaroitani ja sitä kautta mieltäni hallinnassa.

3. Nuku, kun voit


Jos elämänhaasteet ovat johtaneet univelan syntymiseen, ensisijaista on päästä tästä loukusta niin pian kuin mahdollista. Liian vähän nukkuminen ei kannata, ellei ole pakko. Tutkimuksissa havaitut huonon nukkumisen haittayhteydet ovat melko loputtomia lähtien muistin heikkenemisestä ja ulkonäön heikentymisestä diabetes ja kuolemisriskin kasvuun, enemmän näistä oheisessa linkissä. (http://www.huffingtonpost.com/2014/01/08/sleep-deprivation_n_4557142.html)

4. Positiivinen ajattelu 

 

Vaikeista tilanteet ovat onneksi aina myös päästä kiinni. Esimerkiksi leireilykään ei ole automaattisesti epämiellyttävää ja monet tekevät sitä harrastuksena vapaa-aikanaankin. Vähäinen uni ja hallitsematon ilmapiiri luo haasteita pitää mielentila aurinkoisena. Onneksi intohimoa ja positiivisuutta on kumminkin aina mahdollista luoda päivään. Itselläni on periaate, jonka mukaan millään asialla, ei leireillä, ei epäonnistumisillani, ei kuolemantapauksilla ole sinällään oikeutta saada minua huonolle tuulelle. Huono olo ei ole koskaan ansaittua, vaan aina tulee ja pitää olla hyvällä tuulella, tai tehdä kaikkensa sen eteen (tällä tavalla uskon saavani myös eniten aikaiseksi maailmassa). Haastavissa tilanteissa positiivista ajattelua voi harjoittaa esimerkiksi lukemalla tai katsomalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleita, blogeja, videoita tai listaamalla hiljaa mielessään, mistä asioista on kiitollinen ja mikä on hyvin (mitä meillä nykyajan länsimaisilla ihmisillä kyllä riittää).

maanantai 27. lokakuuta 2014

Treenaus, minun tekniikkani energisyyteen, onneen ja työtehoon




Kaikki tiedämme sanoa nykyisin, että kuntoilu on terveellistä. Se saa myös tyypillisesti myös hyvälle tuulelle, kun siihen pääsee vähänkin sisään. Tämä näyttää olevan myös tieteellisesti hyvin perusteltua. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa 50000 ihmisille lähetettiin onnellisuustasoa kysyviä tekstiviestejä satunnaisiin päivän aikoihin havaittiin, että fyysinen harjoittelu sai ihmiset tuntemaan itsensä keskimäärin toiseksi onnellisimmiksi seksin jälkeen. (Enemmän tutkimuksista aiheesta:  http://www.huffingtonpost.com/robert-pozen/exercise-productivity_b_2005463.html)

Itse olen tehnyt paljon omia kokeilujani liikunnan suhteen. Olen kokeillut, miten liikunnan avulla voi parantaa onnellisuutta, motivaatiota omassa työskentelyssä ja toiminnassa, ja sitä kautta myös tehostaa ja parantaa laadultaan omaa toimintaansa.

Viimeiset 4 kuukautta armeijassa ovat olleet minulle äärimmäisen hedelmällistä aikaa nimenomaan edellisten kokeilujen suhteen. Olen hätkähdyttävällä tavalla pystynyt lisäämään omaa elämänhallintaani ja työtehoa yksinkertaisesti pitämällä vireystilaani (=aktivaatiotasoani) fyysisen treenin avulla korkealla. Näin olen välttänyt passiivista laiskuutta ja inttihajoamisia. Tässä tekstissä käsittelen, millaisten kokeilujen ja ideoiden avulla fyysisellä treenillä voi luoda motivaatiota elämään.

Miten motivoitua tekemään fyysistä harjoittelua päivässään?


Jos kuntoilun hyödyllisyys on itsestäänselvyys suurelle osalle ihmisistä, niin kuntoilun tekeminen ei tätä valitettavasti ole. Tämä johtuu yksinkertaisesti itsensä motivoinnin haastavuudesta. Lisäksi selkeät rutiinit ja periaatteet helpottavat kuntoilun tekemistä. Näistä kirjoitin jo aiemmassa tekstissäni elämänhallinnasta.

Puhuttaessa nimenomaan motivaation luonnista fyysiseen treenaamiseen, haasteita voi ratkaista monella tapaa. (nlp:n itsensä muuttamisen loogisten tasojen perusteella jaoteltuna)

Ympäristöään voi muokata sellaiseksi, että harjoittelu tulee helpommaksi. Esimerkiksi kotiin voi hankkia harjoitusvälineitä kuntopyörästä käsipainoihin tai leuanvetotangosta tasapainolautaan, jolloin treeni on nopea aloittaa. Jos kotona treenaus ei innosta voi hankkia kausikortin, jolloin kertamaksun maksamisen tuska tai vaiva ei poista treenaamisen halua tai alkaa treenata kaveriporukassa, minkä näyttää olevan tieteellisesti todettu ei vain tekevän treenille lähdöstä helpompaa, vaan myös itse treenistä nautinnollisempaa. Lisäksi sosiaalista tukea voi lisätä myös kertomalla läheisilleen tai kaikille sosiaalisessa mediassa harrastuksestaan. (sosiaalisen tuen helpottavasta vaikutuksesta treenaukseen: http://rsbl.royalsocietypublishing.org/content/early/2009/09/14/rsbl.2009.0670).

Toiminnastaan treenatessaan voi tehdä innostavampaa löytämällä sellaisen harjoittelun muodon, josta huomaa tykkäävänsä tai tekemällä treeniä sellaisella tavalla, mikä tuntuu mukavalta. Toiset ihmiset tykkäävät pyöräillä, toiset uida, kolmannet haluavat kuunnella musiikkia samalla kun treenaavat, viidennet tykkäävät vetää itsensä äärirajoille ja kuudennet kaikkia edellisiä samanaikaisesti.

Treenitaitojen kehittäminen tekee treenin sisälle pääsystä helpompaa. Varsinkin kun aloittelee harjoittelua uudessa lajissa opastus oikeaan teknikkaan lajin harrastajan tai personal trainerin kautta auttaa pääsemään pois siitä epätietoisuudesta, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Edelleen kehittyminen ja parempaan kuntoon tuleminen motivoi. Toisaalta sen, että taitoja ei jossain lajissa vielä ole, ei koskaan saisi antaa tuhota omaa motivaatiota. Kuntoliikunta ei ole kilpailua siitä, kuka on paras, vaan elämys, joka voi luoda onnellisuutta ja aktiivisuutta elämän muihinkin osa-alueisiin täysin tasosta riippumatta.

Uskomusten ja oman identiteetin muovaaminen fyysiselle treenaamiselle suotuisammaksi on erittäin perustava keino löytää kiinnostus liikuntaan. Jos esimerkiksi koululiikunnantunneilta lähtönsä saaneet inhoreaktiot kaikkea kehonliikuttelua kohtaan ovat hyvin voimakkaita tämä voi olla myös paras lähtökohta itsensä voittamiseen. Omia uskomuksia voi pyrkiä muokkaamaan monella tapaa. Omien ajatusten syvällinen läpikäynti päässä esimerkiksi meditoinnin tai kirjoittamisen kautta voi auttaa. Perehtyminen liikuntaan inspiroivaan kirjallisuuteen, artikkeleihin tai kännysovelluksiin voi olla joillekin se kipinä hyökätä salille tai lenkille.

Motivoivan fyysisen treenaamisen lajit:


Edelleen siinäkin vaiheessa, kun kipinä liikuntaan on jo olemassa, herää kysymys miten ja missä tulisi treenata, jotta treenauksesta saisi eniten irti. Tulisiko treenata kuten kaikki muut salilla vai olisiko liikunta hedelmällisintä työpäivän tai opiskelun ohessa virkistämässä työn riemuja?

Kaikki nyt mainitsemani harjoittelun tyypit ovat erittäin terveellisiä ja toimivat elämän virkistäjinä. Itse käytän niitä kaikkia. Ne luovat aktiivisuutta hieman eri tavalla ja ne soveltuvat vaihtelevan hyvin erilaisiin elämän tekemisiin toki riippuen myös henkilöstä. Kannattaa kokeilla kaikenlaista.

Perinteinen (erillinen) kuntoilu




Mitä?

Kaikenlainen fyysinen harjoittelua, jonka aikana tai väleissä ei pyritä tekemään intensiivisesti jotain muuta, esimerkiksi töitä. Tähän kuuluu kaikki normaali liikunta ja urheilu lenkkeilystä saliin, urheilusta ohjattuihin ryhmäliikuntatunteihin.

Hyvää:

  1. Helppo löytää ohjausta (esim. kuntosalilla) ja helppo täten aloittaa
  2. Helppo harjoitella sosiaalisessa ryhmässä, kaverien kanssa tai ryhmäliikuntana
  3. Kaikenlaista liikuntaa maan ja taivaan väliltä voi harjoittaa näin. (verraten työskentelyn aikana samanaikaisesti tapahtuva harjoittelu, jossa liikuntaei saa viedä tarkkaavaisuutta pois töistä) 
  4. Edellisen takia helppo myös löytää ainakin yksi liikunnan laji, josta itse nauttii. 
  5. Helppo havaita oma kehitys ja paremmaksi tuleminen. 
  6. Liikunnan intensiteetin voi valita vapaasti 
  7. Tämä liikunnan muoto toimii monille myös meditatiivisena kokemuksena, joka saa ajatukset pois päivän muista huolista. 
  8. Kunnon treeni pitää virkeänä ja aktiivisena jopa useamman tunnin treenin jälkeen (tieteellinen näyttö)

"Haasteita":

  1. Vievät kiireiseltä ihmiseltä oman aikansa päivästä toisin kuin kaksi seuraavaa tyyppiä 
  2. Treenin jälkeinen motivoiva vaikutus ei kestä ikuisesti, oman kokemukseni mukaan suurin muuhun elämään motivoiva vaikutus kestää yleensä muutaman tunnin treenin jälkeen. (tosin säännöllisen treenauksen hyödyt kyllä näkyvät aktivoivana vaikutuksena toki pidemmälläkin arjessa (lähteet tähän katso ensimmäinen artikkeli)) 

Työskentelyn aikana tapahtuva harjoittelu



Mitä?

Fyysistä harjoittelua, jota tehdään samaan aikaan kun esimerkiksi opiskellaan tai työskennellään tai tehdään päivittäisiä kotitöitä tai askareita (toki kaikenlaista muutakin voi tehdä samanaikaisesti). Fyysistä harjoittelua, joka on mahdollisimman täysin automatisoitunutta, eli siihen tarvitsee kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota. Esimerkiksi kuntopyöräilyä samalla kun katsoo videoluentoja tai lukee (tätä näkee unisport-salilla paljon), juoksumatolla kävelemistä samalla kun tekee töitä läppärillä. Myös työskentelyn seisoaltaan voi sanoa olevan treenin rajamailla, koska se aktivoi enemmän kuin istuminen (teen sitä itse koko ajan).

Hyvää:

  1. Ei vie aikaa muulta tekemiseltä päivässä, koska tapahtuu samanaikaisesti työskentelyn opiskelun kanssa yms.
  2. Työskentelyn aikainen liikunta (tai seisominen) tutkitusti aktivoi ja lisää todennäköisesti työtehoa ja motivaatiota erityisesti pitkällä tähtäimellä, kun toimintaan tottuu. (seisomisen hyödyistä, analyysia kävelymaton hyödyistä)
  3.  Motivointitekniikka, joka oppimisvaiheen jälkeen luo todella helposti aktiivisuutta ja intoa työhön jos toiseenkin 
  4. Jos tehtävä työ/opiskelu on kiinnostavaa, niin treenaamisen kivut ja hankaluus monesti kuin unohtuvat

"Haasteita":
  1. Samanaikaiseen treenaamiseen ja työskentelyyn tottumiseen menee hetki aikaa 
  2. Kaikenlaista treeniä ei voi tehdä näin, vaan ainoastaan sellaista treeniä jota ei tarvitse ajatella työskentelyn ohessa 
  3.  Ei voi oppia uusia fyysisiä taitoja, vaan ainoastaan kehittää fyysistä kuntoa 
  4. Vaatii luovuutta, aikaa ja monesti myös rahaa saada tällainen toimimaan omassa työ- tai kotiympäristössä (itse käytän seisomatyöpisteen muodostamiseen pahvilaatikoita tällä hetkellä) 
  5. Lisää aavistuksen työskentelyn aikaista stressitilaa ja siksi vaativimpien henkisen työn suoritusten tekeminen voi vaikeutua. 
  6. Treenaaminen tapahtuu yksin työn, opiskelujen, kotihommien rinnalla, sosiaalisen tuen ja paineen saaminen on sitä kautta haastavampaa

Työskentelyn väleissä tapahtuva harjoittelu

File:Airman doing pushup.JPG

Mitä?

Fyysistä harjoittelua, jota tehdään opiskelun, työskentelyn, kotiaskareiden yms. väleissä yleensä lyhyinä 30 sekunnin - 10 minuutin setteinä. Harjoittelua, jolla voi nopeasti virkistää omaa oloa, jos ei meinaa enää jaksaa tehdä hommia. Hyvät ja huonot puolet osin aika samanlaisia kuin edellisessä.

Esimerkiksi itse olen yhdistänyt tämän pomodoro tekniikkaan. Pomodoro tekniikassa työskennellään 25 minuutin jaksoissa ja pidetään tämän jälkeen aina lyhyt tauko, joissa itse vedän lyhyen fyysisen treenin (5min) ja usein 5 minuutin meditaation/torkun. (kyseiset minitorkut on yksi parhaiten toimineista mielialan hallinta/virkistystekniikoista ikinä, mitä olen käyttänyt)

Hyvää:

  1. Ei vie paljon aikaa muulta tekemiseltä juuri päivässä, koska tapahtuu tiiviisti työskentelyn/opiskelun ohessa
  2. Erityisesti jos jo on huomannut lyhyiden taukojen/pomodoro-tekniikkojen hyödyt omassa työskentelyssä, (tästä on myös paljon tutkimusnäyttöä) niin helppo lisätä omaan toimintarytmiin.
  3. Työskentelyn aikainen liikunta (tai seisominen) tutkitusti aktivoi ja lisää usein työtehoa ja motivaatiota.
  4. Motivointitekniikka, joka oppimisvaiheen jälkeen luo todella helposti aktiivisuutta ja intoa työhön jos toiseenkin
  5. Voi treenata hyvin monipuolisesti erilaista liikuntaa, koska keskittyminen voi suuntautua vapaasti treeniin (toisin kuin edellisessä) Myös motoristen taitojen opettelu (esim. käsilläseisonta) on mahdollista

"Haasteita":

  1. Ei mielestäni riittävä ainoana liikunnan muotona elämässä, koska ei anna kovin pitkäkestoista rasitusta.
  2. Aktivoiva vaikutus ei myös mielestäni tunnu yleensä kestävän kovin pitkään (tosin mitä kovempaa treenaa, niin sen paremmin)
  3. Lyhyt aikarajaus rajoittaa sitä, mitä voi tehdä
  4. Koska työskentely tapahtuu lähellä työpistettä, niin vaatii enemmän luovuutta keksiä millaisia treenejä voi tehdä
  5. Treenaaminen tapahtuu yksin työn, opiskelujen, kotihommien rinnalla, sosiaalisen tuen ja paineen luominen on sitä kautta haastavampaa.

Tarvitaanko elämässä laiskempia hetkiä?


Tässä tekstissä olen antanut paljolti sellaisen kuvan, että liikunta ohella tai ennen työtä, opiskelu, kotisählinkejä yms. antaa aina piristävän vaikutuksen toimintaan. Tämä on mielestäni yleensä totta tieteellisen näytön perusteella, (katso edelliset linkit) mutta ei kuitenkaan aina. Yerkes-Dodsonin laki- ilmiön perusteella näyttää nimittäin siltä, että erilaiset työtilanteet vaativat erilaista aktiivisuustasoa ja siten joissain tapauksissa liikunta voi luoda liian korkean aktiivisuustason ja olla toiminnalle haitallista. Tosin itse olen sitä mieltä, että ilmiö voi johtua myös siitä, että ihmiset eivät osaa tehdä asioita riittävän rauhallisesti ja kylmähermoisesti korkean aktiivisuustason vallitessa.

Lisäksi rauhallisemmalle pohtivammalle mietiskelylle/opiskelulle saattaa kuulua oma paikkansa elämässä, (tai ainakin hyville yöunille ;) ).

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kuivien oppituntien kostuttaminen



Syksy merkitsee monille opiskeluja. Minullekin se merkitsi inspiroivuudeltaan paikoin puuduttavaa 3 viikon elektroniikka-asentaja oppitunti-kurssitusta, vaikka vietän parhaimmillaan aikaani armeijassa. Syksy merkitsee samalla opiskeluinnon luomisen tuskaa. Onneksi opiskelumotivaation tuunaus onnistuu, jos siihen panostaa.

Oppiako vaiko eikö oppia?  


Ratkaiseva askel oppitunti-euforiaan pääsyyn on valinta, haluaako oppia oppitunnilla vai tehdä jotain muuta. Ensimmäinen vaihtoehto on mielestäni lähes aina parempi, jos jo huomaa istuvansa oppituntiluokassa valmiina toimintaan. Tähän on kolme syytä.

1. Yleensä paras asia, mitä oppitunnista voi saada omaan elämäänsä irti on oppiminen. Lähes aina luennolla tai oppitunnilla istuessa, siinä käytävät informaatiot ovat itselle hyödyllisempiä elämässä kehittymisen ja esimerkiksi kokeissa pärjäämisen kannalta, kuin se että tekee oppitunnilla jotain muuta tai ei mitään

 2. Päätös tehdä muuta kuin oppia oppitunnilla perustuu yleensä itsepetokseen. On todella helppoa tuudittautua valheelliseen oloon siitä, että oppituntiasia on merkityksetöntä varsinkin jos vaihtoehtoisena tekemisenä löytyy kännykkä läheltä käsien ulottuvilta.

3.1. Oppimisen tekeminen itselle kiinnostavaksi on täysin mahdollista (esim. tämän tekstin ajatusten mukaisesti)

Kun on tehnyt päätöksen oppia, on mahdollista havaita ja tehdä omasta oppimisestaan innostavaa ja kaunista viemällä huippuunsa kaikki oppimismotivaation osat (nlp:n muutoksen loogisten askelten mukaisesti)

1. Ympäristö  


Monesti motivoitumattomuus oppitunnilla johtuu vain siitä, että ympäristö ei ole otollinen. Ympäristö, joka koostuu niin opetuksesta, huoneen lämpötilasta, unesta, valaistuksesta, informaatioympäristöstä, vaatetuksesta, nautituista virikeaineista on helppo laittaa kuntoon. Tyypillisesti jo se, että on päässyt hyvin nukkuneena oppitunnille, on mukavissa vaatteissa, ei tee oppitunnilla opiskelun kanssa muuta samanaikaisesti (nykytiede näyttää melko kiistattomasti osoittavan monityön haitat varsinkin oppimisen kaltaisessa tietoista tarkkaavaisuutta vaativassa tekemisessä) ja ei ole nälässä tekee ihmeitä jopa tylsimmänkin puupää-luennoitsijan luentojen kiinnostavuudelle.

2. Toiminta  


Pienet oman toiminnan valinnat kykenevät muuttamaan oppitunnit passiivisesta makaamisesta kiinnostavaksi ajattelusalamoinnin taistelukentäksi. Ajatus siitä, että luennoitsijan pitäisi innostaa opiskelijan aina toimintaan ja aktiivisuuteen omalla uskomattomalla egollaan on sekä vaarallinen ja väärä. Taitava opiskelija ei halua että hänen koko opiskelijauransa ja loppuelämän suuntansa on riippuvaista siitä satunnaisesta asiasta, kenen luennoille hän sattui osallistumaan. Uskomattoman innokasta luento tai oppituntiopiskelua on täysin mahdollista suorittaa paljolti riippumatta luennoitsijasta. Tämä on usein kiinni pienistä valinnoista, kuten esimerkiksi:

1. Osallistuminen oppitunti- tai luentokeskusteluun tai kysymysten esittäminen luennolla voi tuntua turhalta, mutta se auttaa pysymään heräillä tekee luennon asioista itselle omakohtaisempia ja kiinnostavampia.
 2. Valmistautuminen etukäteen luennon/oppitunnin asioihin ei ole ajan haaskausta, vaan auttaa kysymysten kysymisessä ja auttaa pitämään vireillä, koska luennoilla kerrottuihin asioihin on nyt paremmin tarttumapintaa.
 3. Muistiinpanojen tekeminen omia ajatuksia ja olennaisia asioita tiivistäen pakottaa ajattelemaan, koska hyviä muistiinpanoja ei synny, jos ei seuraa ja kuuntele oppitunnilla
 4. Hyväryhtisen opiskeluasennon ylläpitäminen auttaa pysymään hereillä oppitunnilla ja auttaa innostumaan opiskeltavista asioista.

 3. Taidot  


Usein toiminta edellä mainitulla tavalla voi kuitenkin olla vaikeaa. Jos ei ole tottunut olemaan aktiivinen opiskeluisssaan tai kysymään kysymyksiä, voi kynnys ryhtyä tähän olla suuri. Näiden haasteiden voittamista auttaa niiden näkeminen taitoina. Luento-opiskelu ja opiskelu ylipäätään on jatkuvaa taitojen kehittämistä. Kiinnittämällä huomiota omiin heikkouksiin ja näkemällä vaivaa näiden taitojen kehittämiseen voi haasteet voittaa. Kun kyky hahmottaa historiassa yleinen aikajana ja ajan kuluminen paranee, on helpompi pysyä motivoituneena historian luennoilla tai oppitunneilla. Kun kyky matematiikassa paranee, paranee kyky ottaa vastaan monimutkaisemmista laskutoimituksista muodostuvia luentosisältöjä. Ylipäätänsä näyttää olevan olemassa riippuvuus, että taitavuus jossain aiheessa tuo mukanaan myös intohimon aihetta kohtaan

Samanlaiset riippuvuudet pätevät myös yleiseen luentotekniikkaan. Niin kysymysten kysyminen kuin muistiinpanojen tekeminenkin ovat esimerkiksi taitoja, joissa on mahtavat mahdollisuudet edistyä.

1. Tuntiaktiivisuutta voi helpoittaa kirjoittamalla valmiiksi ylös kysymistä varten esiluvun aikana mieleen juurtuneita aiheen ongelmakohtia.
 2. Muistiinpanoissa voi opetella käyttämään erilaisia luentomuistiinpanotekniikoita, kuten yliopisto-opiskeluun cornell methodia

 4. Uskomukset  

 

Ehkä tärkein ja perustavin reitti onnistumisiin luokkahuoneissa on uskomuksien muokkaus. Jos ei usko, että voisi koskaan olla intohimoinen luokkahuoneessa, tulee tuskin tätä saavuttamaan. Itse näen, että koskaan ei kannata rakentaa itselleen rajoittavia uskomuksia, että jonkin asian oppimisesta ei voi pitää, koska asia on kuitenkin epävarma. Vaikka esimerkiksi armeijakurssini sähkötyöturvallisuuskurssin monotoninen sääntölitania tuntiopetus tuntui minusta aluksi lähes toivottomalta, ei ole ikuisesti kiveen kirjoitettua, että kukaan maailman ihminen ei tule ikinä kyseisestä informaatiosälästä tulisi pitämään. Kaikkiin oppituntiaiheisiin pätee, että samalla tavalla samoilla tunneilla istuivat torkkuen ja nuokkuen vuosikymmeniä sitten monet kyseisten oppituntialojen nykyiset suurmiehet ja naiset, joiden intohimo sittemmin usein nousi suurelle tasolle.

5. Identiteetti  

 

Identiteetti on ihmisen suhteellisen pysyvä käsitys itsestään ja omista perusarvoistaan. Jonkun elämäntehtävänä on auttaa muita ihmisiä hyväntekeväisyyden, lääkärinammatin tai hyvinvointivaltion kehittämisen kautta. Toinen haluaa saavuttaa mainetta ja kunniaa omaisuuden tai aseman kautta. Kolmannelle riittää oma onnellisuus ja tukevuus lähipiirin sisällä. 

Tässä tekstissä olen painottanut sitä, kuinka tylsiinkin oppituntitilanteihin voi tuoda iloa. Toisaalta oppitunneista on helpompi olla kiinnostuneen intohimoinen, jos oppituntien aiheet koskettavat omaa identiteettiä. Identiteetti ei ole pysyvä ja yksiselitteinen eikä usein edes kovin mietitty. Siksi sitäkin voi pohtia ja muokata sellaiseen suuntaan, että omalle elämäntehtävälle arvokkaita oppitunteja olisi mahdollisimman paljon erilaisia. Toisaalta oma identiteetti voi myös auttaa näkemään selkeämmin kuivimpienkin oppituntien mielekkyyden varsinkin jos uskaltaa olla avarakatseinen. Esimerkiksi elektroniikka-asentaja kurssilla oppimani käytännön elektroniikkataidot voivat osoittautua tarpeellisiksi, koska toimivan elektroniikan luonti vaatii teorian ymmärtämisen lisäksi myös käytettävyyden hahmotusta. Vastaavasti elektroniikkasuunnittelun hallitseminen auttaa ymmärtämään nykyistä teknologiamaailmaamme, jossa itsekin pyrin kehittymään ja vaikuttamaan.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ajattelumaailmani, eli MoMoMoKe


Jos minun olisi pakko tiivistää koko ajattelumaailmani kahteen sanaan olisi vastaus varmaankin itsensä kehittäminen.

Nuorempana luin runsaasti fantasiakirjoja ja pelasin tietokoneroolipelejä. Niissä kiinnostavaa olivat kasvutarinat. Kuinka risuista noustiin rikkauksiin tai saavutettiin tulenteko-leveli 45 runescapessa, jonka avulla pystyi tekemään virtuaalisen nuotion vaahterahaloista. Jossain vaiheessa hoksasin, että keinotekoisissa maailmoissa kehittymisestä ei juuri hyödy tosielämässä. Ymmärsin, että tosielämä on täynnä aivan vastaavasti kehittymisen mahdollisuuksia ja level uppeja, mutta nämä ovat paljon kiehtovampia ja monilukuisempia, kuin mitä yksikään yksittäinen videopeli pystyy tarjoamaan.

Elämäni perusarvot


Nykyisin omaa elämäntapaani voi hyvin karkeasti verrata tosimaailman elämiseen eräänlaisena roolipelinä. Tästä ei tosin pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että elämän tarkoitus olisi minulle vain peliä tai leikkiä. Pyrin kehittymään erilaisissa taidoissa, joiden valinta ja tekemisjärjestys määräytyy pääosin perusarvojeni kautta. Elämäni perusarvot/päämäärät on viimeiset pari vuotta voinut tiivistää täsmällisimmin muotoon MoMoMoKe, eli motivaatioksi/onnnellisuudeksi, moraaliksi, monipuolisuudeksi ja kehittymiseksi.

Onnellisuus/motivaatio


työpöytäni taustakuva
Onnellisuus tai motivaatio, jota käytän melkein sen synonyymina, on minulle ensisijainen elämänarvo kaikissa elämän tilanteissa. Tämä siksi, että olkoon kyseessä sitten päämäärä menestyksestä rauhalliseen perhe-elämään, ainakin osittain kaikkien näiden halujen takana tuntuu olevan perimmäinen pyrkimys tuntea itsensä onnelliseksi elämässään.

Ymmärrän onnellisuuden pääasiassa itse koetuksi tunteeksi siitä, että nauttii parhaillaan tekemästä asiasta. Minulle onnellisuus on jokaisessa elämän hetkessä kiinni oleva mielentila, ei rahalla tai maineella hankittava perhekoti tai muu unelma.

Mielentilana onnellisuus syntyy pään sisällä, mikään ympäristön asia ei sitä suoraan luo. Tästä syystä siihen voidaan vaikuttaa paljolti riippumatta siitä, mitä pään ulkopuolella tapahtuu. Itsellä tämä havainto on johtanut radikaaliin elämänmissioon. Sen sijaan, että pyrkisin elämässä tekemään asioita, jotka tekisivät minut onnelllisiksi lähestymistapani onnellisuuteen on tehdä asioista itselleni kiinnostavia ja onnellisuutta tuottavia. Olen omasta kokemuksestani huomannut, että riippumatta siitä, onko kyseessä vieraan kielen kieliopin opiskelu tai metsässä ryömiminen intissä, niin mm. meditaatiolla, aktiivisuustason hallinnalla, positiivisella ajattelulla ja tietyillä ajattelutekniikoilla on mahdollista saada mielialaan ihmeitä aikaan.

Moraali


Moraali on minulle onnellisuuden rinnalla ensisijainen arvo elämässä, koska intuitio toisten ihmisten huomioisen välttämättömyydestä on itselleni perustavan vahva. Lisäksi koen, että ihanneyhteiskunnassa kaikki ihmiset olisivat juurikin reiluja toisiaan kohtaan ja että keskeinen tapa vähentää rakoa tähän on ainakin yrittää toimia itse ihanteen mukaisesti.

Moraalin ensisijaisuus ei tarkoita minulle jatkuvaa täydelliseen oppikirjamaiseen moraalisuuteen pyrkimistä ja samaa muilta vaatimista. Moraali on pyrkimystä tehdä parhaansa muiden (moraalin kohteiden) huomioimiseen elämässä kokonaisuutena paikoin filosofisten moraaliteorioiden, paikoin intuition, paikoin omien periaatteiden johdattamana. Joissain tilanteissa moraali on minulle auttamista ja hyvän mielialalla viestimistä muille, joskus työskentelemistä feissarina punaiselle ristille, joskus lihansyönnin vähentämistä, joskus pyrkimystä tuoda ihmisten tietoisuuteen tehokkaampia auttamisen muotoja. Keskeistä moraalissa on tunne että tekee parhaansa ja se, että maailmasta tulisi parempi paikka kauas ja lähelle.

Kehittyminen



Kehittyminen ihmisenä on minulle tärkeä (tosin tavallaan ei ensisijainen) päämäärä elämässä useista syystä. Pyrkimys itseni kehitykseen kietoo minulla yhteen muut päämääräni elämässäni. Kehitys on ratkaisevaa elämän päämäärien saavuttamisessa, olkoon kyseessä onnellisuus tai pyrkimys maailman parantamiseen.

Minua kiinnostaa kehittyminen erityisesti myös sen itsensä vuoksi. Jo siinä, että pystyy tekemään jotain sellaista, mitä ei ennen pystynyt on jotain maagista. Samoin on kiinnostavaa tosimaailman kehityksen usein osin rajaton luonne. Tosimaailmassa taidoissa ei ole yleensä olemassa selkeitä max leveleitä, vaan edessä on vertauskuvallisesti vain hämyinen taivas, joka tuntuu olevan rajaton mutta lopulta tuntuu jäävän rajalliseksi opetteli sitten astrofysiikkaa tai voimistelussa ylöspäin hyppyjä. Lisäksi kehityksessä on kiinnostavaa myös asioiden ja menestyksen saavuttaminen sekä se, että kehitys tuntuu olevan perin hyödyllistä yhteiskunnassa elämisessä. Harva kiistää, etteikö olisi upeaa tulla mestariksi eri elämän osa-alueilla

Kehittyminen tarkoittaa minulle ensisijaisesti itsensä kehittämistä. Se on minulle sitä, että kehittyy sisäisesti taidoissa ja pystyy nyt pysyvästi tekemään asioita, joita ei ennen pystynyt. Auton ajotaidon oppiminen on kehitystä, auton omistaminen tai ostaminen ei (lisäksi ymmärrän kehittymisen usein myös tavoitteiden saavuttamisena). Itseni kehityksen lisäksi ihmiskunnan ja tieteen kehittyminen on kiehtovaa. 

Monipuolisuus 




Monipuolisuus on minulle päämäärä, koska se on tuntunut minusta sekä kiehtovan riskialttiilta, että äärimmäisen vapaalta elämänreitiltä. Mikä olisi elämässä monipuolista elämistä parempi tapa saada käytäntöön iloa onnellisuusajattelun ideasta, että mistä vain voi nauttia? Monipuolisuus on minulle päämäärä osin myös siksi, että se on mahdollistanut minulle vaikeista valinnoista näennäisen kieltäytymisen ja vapauden säilyttämisen. Jos päättää elämässään tehdä kaikkea, kaikki jatkopolut jäävät mahdollisiksi ja vapaiksi kasvuyritystoiminnasta akateemiseen filosofin uraan tai fittness-valmentajaan.

Monipuolisuus tarkoittaa minulle pyrkimystä kehittyä kaikilla elämän osa-alueilla: fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti, yksin, osana kulttuuria. Minua kiinnostaa näin niin mielentilojen hallinta, piirtämään oppiminen, kuin lihaskuntotaidotkin. Painotukseni monipuolisuuteen tarkoittaa myös sitä, että minua kiinnostaa kehittyä erityisen paljon eräänlaisissa perustaidoissa, jotka auttavat myöhemmin muiden taitojen kehittymisessä (transfer). Esimerkiksi kyky opiskella nopeammin tai mielentilan hallinnan taidot auttavat niin filosofian, matematiikan kuin historiantietämyksenkin taidoissa.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kuinka intistä nautitaan
















Intti on pari viikkoa sitten alkaneen komennukseni perusteella varsin herkullinen autoritääristen johtajien leikkikenttä. Yksilön astuessa inttiin iskee pojan (tai tytön) kloppiin hurja määrä ulkoisia sääntöjä johtajien kyseenalaistamattomasta tottelusta hatun kantamiseen oikeassa asennossa.

Jos intissä ei sääntöjä noudata, niin rangaistus seuraa. Tämä panee yksilöiden motivaation helposti vereslihalle. Jos intissä ei annettuja sääntöjä sisäistä, eikä niitä hyväksy, niin seurauksena on määrätty palvelusaika täyttä sontaa, koska sääntöjä on vain pakko totella. Tästä syystä intin kokeneet tietävät usein neuvoa, älä ajattele, kaikki tulee helpommaksi (olen tästä tosin jossain määrin myös eri mieltä).

Jos intistä haluaa viihtyä ja intistä haluaa nauttia, niin säännöt tulee siis vain hyväksyä ja jollain tasolla sisäistää. Tämä ei tarkoita sotahulluksi tulemista tai maailmankuvan muuttamista, vaan sen myöntämistä, että tässä tilanteessa minulle on annettu tietyt rajat, joiden sisällä elää. Kuten Etelä-Sudanissa lapsilla ei ole ruokaa, intissä sotilailla ei ole vapautta. Sitä paitsi monet rajoitukset ovat vieläpä varsin hyviä. Esimerkiksi selkeästi aikataulutettu päiväohjelma intissä on toimiva systeemi siviiliinkin, jos haluaa saada tehtyä tehokkaasti asioita myös kotirintamalla.

Intin sääntöjen hyväksymisen jälkeen intistä nauttimisen perusperiaatteeksi voi lyhentää "Ole askeleen inttiä edellä". Tämä ei tarkoita, että täytyisi olla aina ensimmäinen tai kärkijoukossa asioiden tekemisen nopeudessa (mitä en itse valitettavasti ole vielä yleensä ollut). Kyse on enemmän siitä, että tekee intin vaatimat asiat hallitusti, oman suunnitelman ja tekniikoiden avulla, usein etuajassa. Sen sijaan, että intti olisi pelkkää tulipalokiirettä epätoivoiseen käskyjen noudattamiseen viime tingassa, intti voi olla ripeää tekemistä, jossa yksilö pitää oman toimintansa naruista kiinni, vaikka noudattaakin toisten käskyjä.

Jos edellä mainittu hallinta pysyy, intistä on mahdollista nauttia. Olen huomannut, että käytännössä kaikkia niitä motivaatiotekniikoita, joita olen tähän asti käyttänyt siviilissä, voi soveltaa helposti intin tilanteisiin. Positiivista ajattelua ei intissä rajoita kukaan. Samoin kukaan ei rajoita intissä onnistumisten kokemusten hankkimista. Intti on täynnä pieniä tehtäviä, aikatavoitteita, joihin kaikkiin ehtimisestä voi itse omassa mielessään hiljaisesti riemuita. Samoin kukaan ei intissä estä omien välitavoite-aikarajojen tai omien kovempien aikarajojen asettamista ja niissäkin onnistumista.

Intti on myös täynnä odottelua ja taukoja, toisin sanoen vapautta, josta voi ottaa ilon irti. Jutustelun tai hiljaisen pysähtyneisyyden ohella voi tehdä muistiinpanoja tai piirroksia mukana kulkevaan vihkoon, vaikka kännykkää ei voikaan käyttää. Jopa hajoamisista pelastavat 5 minuutin torkut onnistuvat yleensä intissä tuvassa taukojen aikana, kuten myös erilainen omatoiminen aktivoiva jumppa. Olkoonkin, että nämä voivat herättää tupatovereissa kummastusta.


Ps. Jos joku sai tästä tekstistä mielikuvan, että olisin jollain tavalla inttimyönteinen tai ihannoisin armeijaa, niin huomautettakoon vielä, että näin ei totisesti ole. Esimerkiksi en arvosta autoritääristä johtamistyyliä, vaikka sen käytölle intissä onkin perusteita. Kyseinen johtamistyyli ihmiset tottelemaan ja toimimaan, mutta passivoi alaisten omat kyvyt olla mukana vuoropuhelussa ja tarjota omia ratkaisuja ongelmiin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Elämänhallinnan ABC, miten saada hommat tehtyä ja saavutettua


















Ihmisten elämänhallinta on rajattua. Emme saa usein hallittua itseämme olemaan sellaisia, mitä haluaisimme olla. Haluamme liikkua säännöllisesti, haluamme opiskella paljon joka päivä, haluamme olla onnellisia ja silti emme usein hallitse itseämme onnistumaan näissä.

Onneksi elämänhallintaa voi kehittää. Se, kannattaa, koska elämässä voi saavuttaa melkein mitä vain, jos kykenee tekemään säntillisesti töitä tavoitteensa eteen. Tutkimuksissa on havaittu, että olkoon ala mikä tahansa, niin ekspertiksi tuleminen vaatii aina ennen kaikkea pitkäjänteistä työtä. Lahjakkuudesta tuntuu olevan eniten apua ennen kaikkea alkuvaiheen kehitysaskelissa. Edes shakin kaltaisessa älypelissä ei ole havaittavissa voimakasta yhteyttä älykkyysosamäärän (=synnynnäinen lahjakkuus) ja taidon välillä (lähde).

Elämänhallinta on siis taito, jonka avulla asioita saadaan tehtyä ja niitä saadaan tehtyä säännöllisesti ja kunnolla. Tätä kautta voidaan saavuttaa isompia ja pienempiä tavoitteita. Sen kautta ihmiset ovat nousseet läpi aikojen toteuttamaan unelmiaan, olkoon unelmana onnellisuus, presidenttiys, hyväntekeväisyys tai liikemieselämä. Alla kuvaan omaa käsitystäni tärkeimmistä elämänhallinnan taidoista.

Miten kehittää elämänkontrollin taitoja


I. Rutiinit:


Elämä koostuu rutiineista, joiden voima perustuu samanlaisena toistuviin rakenteisiin. Niitä on niin hampaiden pesu, toistuvat säännölliset harrastukset, tapa jolla olemme tottuneet opiskelemaan tai tekemään töitä. Rutiinit ovat elämänhallinnan tukijalat. Kun ne on saanut kerran rakennettua, niin omasta elämästään ja omiin tavoitteisiin johtavia tekemisiä on huomattavasti helpompi tehdä päivästä päivään. Tämä johtuu siitä, että rutiinit automatisoivat omaa tekemistä. Kun ihminen toimii rutiinien mukaan, aikaa ja vaivaa ei kulu päätöksentekoon eri tekemisen vaiheissa. Aamulla ei tarvitse käyttää aikaa sen miettimiseen laittaako ensiksi vaatteet päälle vai peseekö hampaat.

Samalla rutiinien ansiosta on mahdollista välttä harhateille eksymistä. Koska ihminen tekee niiden ansiosta päätöksi tietoisesti ajattelematta, on helppo välttyä vahingollisilta päätöksiltä ja päätöksentekemisen sivuun jättämiseltä. Tällöin ei miettiessä valinnanvaihtoehtoja voi päätyä romahtamaan sohvalle ja lukemaan lehteä päätöksenteon tuskassa tai rynnätä hetkellisen mielihyvän toivossa ahmimaan herkkuja jääkaapille. (Decision fatigue) Lisäksi kuten kirjoitin aiemmassa tekstissäni, rutiinien ei missään mielessä tarvitse olla tylsää toistamista, vaan niistä voi tehdä kiinnostavia haasteita esimerkiksi asettamalla tavoitteita tai keskittymällä tekemään yhtä asiaa kerrallaan hetkessä.

Rutiineissa haastava vaihe on aina niiden luominen (tosin yhtä haastavaa on usein myös haitallisten rutiinien lopettaminen, kuten tupakan poltto). Tässä keskeistä on tehdä tiukasti päätös siitä, millaista rutiinia haluaa noudattaa ja iskostaa päähän kyseisen rutiinin tärkeys oman elämänhallinnan ja kehittymisen kannalta. Kun on motivoitunut tekemään asiaa, niin asiasta on mahdollista muodostaa toistuva rutiini. Keskeistä on myös tehdä rutiinit mahdollisimman näkyväksi omassa elämässä. Rutiinien aloittamisesta voi muistuttaa kännykän hälytyksillä, niiden tekemisistä muistuttamaan voi laittaa lappuja seinille, niiden toteuttamisesta voi puhua jatkuvasti muille ihmisille ja pitää pinnalla tai voi hyödyntää loistavaa Lift-appia/nettisivua. Yhtä kaikki olkoon oma tavoite päivittäin liikunta, tai säännöllinen 4 tunnin opiskelu päivittäin, niin tarkan rutiinin luomalla tästä voi tehdä huomattavasti helpompaa.

II. Periaatteet:


Itse korostan omassa elämänhallinnassani rutiinien ohella periaatteita. Periaatteet ovat valmiiksi muovailtuja itselle kehiteltyjä sääntöjä. Niiden avulla samoin kuin rutiinien avulla on mahdollista automatisoida omaa tekemistään ja vähentää valinnan tuskaa. Esimerkkejä omista periaatteistani ovat mm.
-periaate ottaa aina 5 minuutin puolittaiset nokoset, jos huomaan, että minulla on laiska olo, enkä saa mitään aikaiseksi
-periaate pyrkiä sosiaalisen rohkeuden kehittämisen vuoksi valita sosiaalisesti itseä pelottava vaihtoehto epävarmoissa valintatilanteissa
-periaate pyrkiä ensisijaisesti hyvän mielentilan luontiin tehokkaan tekemisen edellä (hyvästä mielialasta syntyy tehokas tekeminen)
-periaate nousta sängystä heti ylös ja laittaa heti aamu-intervalliajastus päälle (periaatteiden ja rutiinien välinen raja on osin liukuva)
Olen myös kokenut hyödylliseksi kirjata kaikki periaatteeni ylös listoiksi

Periaatteissa on tärkeää, että ne on mietitty etukäteen todella huolella. Tämän ansiosta niiden avulla kykenee elämän tilanteissa tekemään sekä nopeampia, että parempia päätöksiä verrattuna siihen, että asioita miettisi tyhjältä pöydältä. Lisäksi niiden avulla voi välttää kognitiivisia virhepäätelmiä, koska ei ole sidottu lyhyen tähtäimen mielijohteisiin niin tiukasti.

III. Motivaatio:


Mitä ikinä rutiinit tai periaatteet ovat, niin niihin täytyy olla motivoitunut. Motivaatioon voi siihenkin onneksi vaikuttaa muutamilla tekniikoilla. Nämä kaikki tekniikat perustuvat keskeisesti sen ymmärtämiseen, että motivaatio ei ole ensisijaisesti ulkoisten asioiden, kuten sään, toisten ihmisten tai päivän hengen aiheuttamaa. Siis näiden sijasta motivaatio syntyy omassa mielessä ja siten siihen voi vaikuttaa omalla ajattelulla ja toiminnalla.

1. Positiivinen ajattelu


Positiivisen ajattelun ja näkökulman avulla voi löytää syitä nähdä asiat mielenkiintoisina.  Sen sijaan, että antaa haastavien asioiden painaa mieltä, voi niitä tarkastella kiinnostavina haasteina, tulevaisuuden onnistumisten mahdollisuuksina. Sen sijaan, että kysyy itseltään, mikä minun on pakko tehdä tänään, voi kysyä: mikä on ensimmäinen pieni asia (välitavoite), jossa voin onnistua tänään. (Lisää tekstissäni: Positiivis-kriittisestä ajattelusta)

2. Oman elämän pohdinta


Omaa ajattelutapaa ja elämänarvoja syvällisesti miettimällä voi vakuuttaa itsensä siitä, että omat rutiinit ja periaatteet ovat arvokkaita, koska ne vievät eteenpäin näitä arvoja (tai jos ei niin, niin omia arvoja tai sitä mitä tekee on syytä muuttaa..) Esimerkiksi minulle se, että käytän illalla puoli tuntia päivän aikana keräämieni onenote - muistiinpanojen järjestelyyn ja käytännön soveltamiseen ei ole taakka. Ennemmin kyseessä on tärkeä rutiini, joka on täysin välttämätön omassa elämäni keskeisimmässä päämäärässä itseni kehittämisessä.

3. Palkitsevuus, onnistumisen kokemukset


Lisäksi rutiineista ja periaatteista voi tehdä motivoivia tekemällä niistä palkitseviä. Palkitsevuus syntyy parhaiten pienistä onnistumisen kokemuksista. Asettamalla välitavoitteita ja vaikkapa palkitsemalla itsensä aina yhden kirjan luvun luettuaan joko mielen sisäisellä sisäisen äänen onnistumisen kokemuksella (jes, pystyin tähän) tai ulkoisella palkinnolla, kuten suklaapalalla (ja samalla itseään mielessään kehuen) voi luoda tärkeää motivaatiota tekemiseen.

Lisäksi: Miksi rutiinit ja elämänhallinta eivät ole elämän ylikontrollointia, vaan lisäävät vapautta


Haluan tehdä vielä lopuksi tärkeän huomion elämänhallintaan. Oman elämäänsä kontrolloiminen haiskahtaa ehkä joskus monille ihmisille jonkinlaiselta pakottavalta toiminnalta vapauttavan sijasta. Se voi tuntua siltä, että siinä kidutetaan itseään tekemään tiettyjä asioita, vaikka ne eivät ole miellyttäviä ja irveellä ja kivulla sitten punnerretaan niistä eteenpäin. Olen vahvasti sitä mieltä, että edellisen ei tarvitse olla totta. Huonossa kontrolloinnissa saatetaan pakottaa itsensä tekemään edellä mainitustu asioita, joihin ei olla sitouduttu riittävästi. Hyvä kontrollointi ei sen sijaan ole vain oman ajankäytön kontrollointia. Hyvässä elämän järjestelmällisyyden ylläpitämisessä hallitaan sekä ajankäyttöä, että motivaatiota, että vireystilaa ja aktivaatiotasoa, että omia todellisia unelmia. Hyvä elämänkontrolli on siis ehkä tiukkaa, mutta tämä ei haittaa, koska ihminen on nauttivan intohimoinen ja motivoitunut tekemään niitä asioita, joita haluaa tehdä.  Kontrolli on täten keino, joka auttaa onnellisuuden, menestyksen kuin omien todellisten unelmien saavuttamisessa. Alikontrolloidussa tilassa vastaavasti vaivutaan hyvin helposti tekemään niitä asioita, joita on pakko tehdä tai helpointa tehdä. Siinä ei ole mitään vapaata, jos käyttää koko lomansa sohvalla makoilemiseen ja television katsomiseen ja työ tai opiskeluaikana tekee asioita pääasiassa koska on pakko.

joitain sekalaisia linkkejä elämänhallinta resursseihin:
-Yksi asia, jota en tekstissäni käsitellyt on ideoiden, tulevien tekemisten, kalenterin hallinta ja tekemisen jaksottamisen, siihen liittyen suosittelen gtd-periaatteisiin tutustumista
-Opiskelijoiden tukiverkosto Nyytin sivulla on tietoa ja kursseja elämänhallintataitoihin liittyen (tosin oma näkökulmani menee tätä ehkä pidemmälle kontrollissa)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Flow-kirjoitus, määrä tuo laatua?

Kirjoittaminen on jännä taito. Jostain syystä se on sellainen kyky, josta on helppo vieraantua lyhyessä ajassa niin, että hommasta ei tunnu enää tulevan yhtään mitään. Toisaalta yhtä mystistä on se uskomaton sähäkkyys, jolla kirjoitussujuvuus palaa jonain yllättävänä hetkenä takaisin huipputasolle täysin odottamatta. Itse olen viime aikoina vähän blogini kanssa kärsinyt juuri tästä kirjoittamistuntuman sujumattomuudesta. Tässä tekstissä avaan vähän siksi ajatteluani Flow-tyyppisestä kirjoittamisesta, jolla tätä blogianikin usein yritän kirjoittaa.


Mikä Flow-tyyppinen kirjoitus

Flow tyyppinen kirjoitus ei ole minun määritelmäni mukaan vain Flow-tilassa tapahtuvaa kirjoitusta. Flow kirjoitus on yksinkertaisesti kirjoitusta, joka syntyy (lähes) täysin pysähtymättömänä tekstinsyöttövirtana sormista ja mielestä, tyypillisesti kokonaan ilman muistiinpanoja tai hyvin vähäisillä sellaisilla. Toisaalta yhteys Flow-tilaankin on kirjoitustyylissä olemassa. Ainakin oman kokemukseni mukaan tehdessä tällaista kirjoitusta ja yksinkertaisesti pakottaessa itseään jatkamaan tekstin tuottoa pysähtymättä, on melko helppoa päästä sisään tällaiseen Flow-tilan tunnelmaan. (Flow-tila on suuren keskittymisen ja hyvän olon tila, jolle olennaisia piirteitä ovat yleensä melko korkea aktiivisuustaso ja toiminta omien taitojen äärirajoilla, perustietoja esim. http://psychology.about.com/od/PositivePsychology/a/flow.htm )

Flow-kirjoitustyypin häiritsevä tehokkuus

Flow-kirjoituksen toimivuus (silloin kun se toimii) tuntuu paikoin itselleni täysin uskomattomalta. Tästä syystä olen omassa kirjoitustaitojeni kehityksessä viime aikoina painottanut tässä kirjoitustyylissä edistymistä. Monesti, kun tekstinkirjoittamisentaitoni ovat ruosteessa, niin tekstin synty voi olla puhdasta sana kerrallaan hitaasti räpeltämistä. Tällöin voi sivun tai parin tekstin tekemiseen mennä jopa lukemattomia tunteja. Vastaavasti joskus hyvässä kirjoittamisen fiiliksessä ja Flow-tilan tuoksinassa vastaavan laatuinen tai toisinaan jopa sujuvampi kirjoituspyyhkäisy voi muodostua jopa alle tunnissa. Toki monesti huolella mietitty sana kerrallaan muodostettu teksti voi joskus sisältää ainakin perusteellisemmin harkitun kokonaisrakentaan. Toisaalta uskomattoman usein flowna kirjoitettu teksti on sujuvampaa ja usein loogisuudeltaan ja syvyydeltään aivan vastaavaa tasoa. Olen joskus epäillyt sujuvuutta luovaksi tekijäksi flow-kirjoituksessa sitä, että flowssa kirjoitettavaa lausetta edelliset lauseet ovat vielä hyvässä muistissa. Täten kirjoitettava lause on helpompi muotoilla sujuvaksi tekstiksi näihin edelliseen nähden ja samalla tekstin loogisen rakenteen ymmärrys on helpompaa.

Flow-tyyppisten kirjoitusten alalajit ja Flow-kirjoituksen rajoitukset

Monille tulee Flow-tyyppisestä pysähtymättömästä kirjoitustyylistä varmaan mieleen tajunnanvirta-tyyppinen kirjoitus, jossa kirjoitetaan vain sitä, mitä mieleen tulee. Tämä näkökulma on siitä oikea, että kyllä, flow-kirjoitus todellakin kulkee omien ajatusten ja sisäisen puheen ja tajunnan virran mukana pitkälti. Toisaalta tällainen tajunnanvirtaan perustuva kirjoituksen ei tarvitse olla mitään karikatyyrimaista kaunokirjallista tajunnanvirtaa. Vaikka flow-kirjoitus perustuu oman sisäisen puheen purkamiseen sujuvasti tekstiksi, se ei tarkoita, että kaikki poukkoilevat omat kirjoituksen aikana tulleet ajatukset tarvitsisi laittaa tekstiksi. Parin sekunnin taukojen aikana kirjoittamisesta tai samalla toista lausetta kirjoittaessaan on täysin mahdollista tehdä tekstin rakenteen ja ajatusten relevanttiuden suunnittelua. Esimerkiksi vaikka juuri tämä teksti on pitkälti kirjoitettu tajunnanvirta tyyliin, ei tätä tuskin hullukaan kutsuisi rakenteettomaksi tai mielipuolisesti poukkoilevaksi sekasotkuksi. Toisin sanoen mielipiteeni on, että Flow-tyyppisen kirjoituksen alalajit ovat pitkälti samat kuin kaiken kirjoittamisen alalajit. Tosin myönnettäköön, että esimerkiksi tieteellisessä kirjoittamisessa vaadittavien lähteiden tai esimerkiksi erittäin analyyttisen filosofisen käsitesotkun (tai muun vaativaa ymmärrystä vaativan kirjoittamisen) kirjoittamisesti nopeasti flowna voi olla hankalaa tai ainakin vaatia, että joidenkin elementtien lisäys tekstiin tehdään vasta jälkikäteen. Lisäksi flow-tyyppistä tekstintekoa toki rajoittaa pitkälti juuri tuo lähteiden ja tiedon haun ongelmallisuus/haastavuus, minkä johdosta teksti perustuu henkilön mielessä olevaan tietämykseen aiheesta. (vaikka toki tiedonhaun kehittyessä tähänkin haasteeseen voi löytyä ratkaisuja)

Miten Flow-tyyppinen kirjoitus

Flow-tyyppinen kirjoitus on oman käsitykseni mukaan paljolti sellainen asia, johon on aavistuksen vaikea antaa tarkkoja neuvoja. Itselleni flow-kirjoitus lähtee tyypillisesti joko jostain kummallisesta paikasta syntyvästä inspiraatiosta ja mielentilasta (huom. molempiin vaikuttamiseen on keinoja!), jonka seurauksena kuin ihmeen kaupalla kykenen työntämään sanomaa ja tekstiä kuin hullu tietyn mielivaltaisen pitkän ajan. Toinen vaihtoehto on, se että päätän yksinkertaisesti alkaa kirjoittamaan juttua pysähtymättä. Tällöin aluksi tekstin syöttö ja ideointi voi olla hankalaa, mutta usein jossain vaiheessa pääsen, tilaan, (flow tilaan?) jossa juttua ja ideoita syntyy vakuuttavaa tahtia ja tekstin laatu kiittää.

Sanoisin, että flow-tyyppisen kirjoituksen helppous itselle ja se, kuinka sitä saa aikaiseksi korreloi oman kirjallisen ja kielellisen harjaantumisen perusteella jonkin verran. Jos lukee hirvittäviä määriä (tai luki joskus nuorempana kuten minä), niin uskoisin sanoa, että sujuvuuteen pääseminen voi olla helpompaa. Toisaalta sekin, että osaa heittää suullisesti hyvin juttua voi auttaa flow-kirjoituksen sähäkässä ideoidenluonti tuohinassa. Edelleen tietokoneella kirjoittaessa uskon myös, että kymmensormijärjestelmän tai sujuvan kirjoitustekniikan osaaminen tietokoneella helpottanee tekemistä, koska tällöin vähämmän huomiota tarvitsee kiinnittää näppäimistön miettimiseen ja enemmän jää ajatteluun.

Flow-kirjoitustyypin kritiikkiä

Flow kirjoitustyyppiä kohtaan esitettävä mahdollinnen voimakkain kritiikki on mielestäni on väite, että flow-tyyppisellä kirjoitustavalla ei voi kirjoittaa, jos ei ole valmiiksi ymmärtänyt käsiteltävää asiaa. Toisin sanoen vaikka pääsisi flow-kirjoitusta tehdessään flow-tilaan, niin tämä ei yksinään riitä laatuun. Paras tekstimateriaali ja ideat syntyvät kuitenkin loppujen lopuksi kuitenkin pitkällä aikavälillä ja niiden tarkin ja täsmällisin ilmaisutapa pitkällisen toisteisen asioiden sisäistämisen tai pohdinnan seurauksena.

Se, että flow-tyylisellä kirjoitustavalla on rajansa ja että edes se, ei pysty nyhjäisemään tyhjästä ihmeitä ei muuta kokonaisuutta. Flow-kirjoitustyyli on metodi, ei tekstityyli. Parhaiten se toimii ehkä niiden aiheiden kohdalla, joista tietää eniten ja jotka hallitsee (tai joiden jäsentämiseen osaa taitoja). Muissa aiheissa sillä ei ehkä ole mahdollista räjäyttää tietänsä heti menestysteokseksi ellei ensin selvitä ajatuksiaan ainakin hieman etukäteen. Mutta näissäkin se voi metodina auttaa ideoinnin luonnissa ja omien ajatusten jäsentelemisessä. Ja toisaalta mikä estää jälkikäteen omien flow-tekstien muokkausta ja kehittämistä tai aiheen alkukypsyttelyä ennen flow-kirjoitusta. Flow-kirjoitustyyli alttiina kirjoitusvirheille ja satunnaisille epäonnistuneille ajatuskuluille on myös hienovaraisen tekstin muokkaajan ja ongelmanratkaisijan paratiisi.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Arjen kauneus - rutiininomaisista tekemisistä nauttiminen

Elämä on täynnä rutiininomaiselta tuntuvaa puurtamista. Tämä on sellaista tekemistä, joka toistuu uudestaan ja uudestaan suunniilleen samanlaisena ja johon ei ajatella liittyvän mainittavia kehittymisen tai edistymisen mahdollisuuksia. Tällaista tekemistä ovat niin arkiset rutiinit hampaiden pesusta erilaisiin kotitöihin siivoamisesta pyykin pesuun kuin esimerkiksi toistuva kassatyö.

Rutiininomainen tekeminen näyttäytyy usein mitään sanomattomana jopa tylsänä välttämättömänä hommaamisena. Tämä on väärin. Viime kädessä tällaisenkin tekemisen mielenkiintoisuus lähtee omista tulkinnoista tekemiseen ja siitä millaisiksi tulkitsemme mielessämme tekemämme asiat.

1. Rutiininomaisista tekemisistä nauttiminen on suuri lisäilo 

 

Onnellisuus ja elämänilo ovat suurimmalle osalle ihmisistä elämän yksiä keskeisimmistä arvoista, jotka auttavat usein myös motivoivasti muiden tavoitteiden saavuttamisessa. Tätä kautta harva kiistää sitä, että olisi varsin mukavaa kyetä iloitsemaan ja nauttimaan kaikenlaisista rutiininomaisista tekemisistä. On äärimmäisen mukavaa, jos niin tiskien tiskaaminen kuin roskien vieminenkin tuovat arkisuuden sijasta innostavia kokemuksia ja huvipuistossa käyntiin verrattavia hymyn kiertymisiä. Tutkimusten mukaan suomalaiset käyttävät keskimäärin karkeasti noin 3 tuntia päivässä kotitöihin, johon tulee päälle muunlainen toisteinen tekeminen päivässä. Toisin sanoen ainakin yli viidesosa elämämme valveillaoloajasta kuluu tällaisten tekemisten tekemiseen. Tämä on niin paljon, että mielestäni omaan onnellisuuteen tänä aikana kannattaa panostaa. Yhtä tärkeää kuin luoda yksittäisiä unohtumattomia hetkiä, on kyetä laajentamaan omaa hyvää oloaan mahdollisimman suureen osaan elämäänsä.

2. Rutiininomaiset tekemiset eivät ole itsessään typeriä tai kiinnostavia 


Monet ihmiset ovat valmiita haukkumaan yksituumaan monet rutiininomaiset tekemiset B-luokan ajaksi, josta ei voi pitää. Tälle ei ole mitään perusteluja. Ihmisten ajattelulle on tyypillistä etsiä asioiden pysyviä olemuksia sieltäkin missä niitä ei ole. Ei ole olemassa tekemisiä x, joita ihmiset y vihaisivat aina. Se, tykkääkö ihminen y tekemisistä x riippuu aina paljon ihmisestä ja hänen mielentiloistaan. Meillä kaikilla on omakohtaista kokeellista aineistoa, mitä tulee tähän. Varmasti jokainen meistä on nauttinut tiskaamisesta (tai vastaavasta rutiininomaisesta tekemisestä) ollessaan valmiiksi hyvällä tuulella. Varmasti jokaisella meistä on kokemuksia siitä, kuinka aluksi luotaantyöntävän tuntuinen tekeminen alkoikin maistua, kun sitä oli hetken tehnyt.

3. Rutiininomiasesta tekemisestä voi oppia pitämään enemmän ja tähän kannattaa panostaa 

 

Sillä, että arkitekemisistä olisi kiva nauttia tai sillä, että arkitekemisistä sattuu nytkin joskus sattumalta nauttimaan, ei ole mitään väliä, jos omaan tykkäämis ja nauttimiskykyyn ei voi vaikuttaa. Lienee selvää, että tällainen vaikuttaminen on varmasti mahdollista. Kiinnostavampi kysymys on, millä vaivalla ja millä tekniikoilla arkitekemisistä voi tehdää silmiä hivelempiä ja kannattaako tällainen vaivannäkö saavutettuihin tuloksiin nähden.

Oma omiin kokemuksiini, joidenkin toisten kokemuksiin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuva vahva käsitykseni on, että iloa rutiininomaisista tekemisistä voi rutkasti kasvattaa. Sanoisin, että isoja yleisiä tekniikkapalasia, jotka ovat usein tarpeellisia tässä onnistumisessa ovat ainakin: yleisesti Elämänhallintataidot, Positiivinen ajattelu, mindfullness. Toki ihmiset ovat erilaisia ja toisilla toimivat toiset asiat ja toisilla toiset. Alla kuvaan joitain ideoita vielä asiaan.


Ideoita arkitekemisten/toisteisten tekemisten kiinnostavuuden huippuun viemiseen 

 

1. Muuhun keskittyminen samalla


Rutiininomaisista tekemistä voi tehdä kiinnostavampia ja haasteellisempia. Tähän on lukemattomia reittejä. Joissain tekemisissä, jotka ovat hyvin automatisoituneita, on toimivaa kuunnella samanaikaisesti musiikkia tai radio-ohjelmia/podcasteja. Tällöin samaan aikaan voi keskittyä johonkin muuhun ja jopa käyttää aikaansa tehokkaasti (tosin keskittymisen jakamisessa saattaa olla huonoja puolia modernin mindfullness/hetkessä elämis-tutkimuksen perusteella).

2. Tavoitteellisuuden lisääminen


Toisaalta tekemisestä voi tehdä tavoitteellisempaa. Rutiinien ei tarvitse olla aneemista toistuvaa väkerrystä. Ne voivat olla tavoitteellisia haasteita, joita tehdessä voi kokea onnistumisen elämyksiä. Arkisista rutiineista voi tulla kiinnnostavia, jos asettaa niille aikatavoitteita kuten: "Onnistunko siivoamaan hyvällä laadulla huoneen 5 minuutissa tai kykenenkö käymään suihkussa 3 minuutissa." (käytän itse kännykän hälytyksiä tässä tukena) Edelleen jos haluaa viedä vielä pidemmälle tavoitteistamisen aspektia tekemisessään, niin voi asettaa kehitystavoitteita, kuten "tämän kuukauden aikana yritän lyhentää aamutoimiini menevää aikaa 10 minuutilla" Tällöin yhtäkkiä tekemisestä, joka ei merkinnyt mitään, tuleekin ilmiö, jossa voi kehittyä ja tulla ekspertiksi. Yleisesti tavoitteellisen tekemisen tekniikassa on keskeistä se, että kokee tavoitteidensa saavuttamisen palkitsevaksi. Itse pyrin aina vain mielessäni sitouttamaan tavoitteen saavuttamisen tärkeäksi henkiseksi merkkipaaluksi elämässäni (kehittymisessäni). Toisaalta monesti konkreettiset palkinnot, (kuten herkut) voivat olla hyödyllisiä kannustimia.

3. Mindfullness


Ihmiset ovat erilaisia. Monille ajatus arkitoimien ajastamisesta voi tuntua painajaismaiselta innostavan ja aktivoivan sijasta. Arkitoimista voikin tehdä kiinnostavia useita reittejä. Ajankäytön tehostamisen ja tavoitteistamisen sijalla tai ohella voi pyrkiä pääsemään sisään rutiininomaisen tekemisen meditatiivisen kauniiseen maailmaan. Tässä maailmassa arkitekemisiä ei tuomita tylsinä, vaan niistä nautitaan ja riemuitaan, eletään mukana ja tehdään asioita. Tässä maailmassa keskittyminen on suuntautunut vain siihen asiaan mitä parhaillaan tekee olkoon se sitten lian hinkkaaminen pois seinästä tai roskien vienti ulos kevein askelin. Tähän tunnelmaan ja fiilikseen pääseminen vaatii pääsääntöisesti ennen kaikkea sitä, on kyettävä poissulkemaan mielessä pyörivät tekemistä haittaavat ajatukset ja muut virikkeet. Esimerkiksi sosiaalisesta media ja pikaviestikanavien hetkellinen sulkeminen on tähän erittäin tarpeellista.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Fyysiset vammat ja liikunta

Fyysisiä vammoja lienee äärimmäisen paljon erilaisia. Itse olen kärsinyt viime aikoina nilkkojen nyrjähdyksistä, mikä on pannut uudella tavalla miettimään kyseistä ilmiötä. Yllätyksekseni olen huomannut, että fyysisiin vammoihin liittyy myös hauskoja elementtejä. Vammoista voi oppia paljon. Itse olen ollut aika avuton, mitä tulee lihashuoltoon, vammojen kuntoutukseen ja ensihoitoon yksinkertaisesti siitä syystä, että vammoja on kohdalleni sattunut sen verran harvakseltaan. Nyt erilaisten paikkaongelmien edessä kuitenkin jollain tavalla olen ollut pakotettu kiinnittämään kyseisiin asioihin enemmän huomiota, mikä on varmasti hyvä asia pitkällä tähtäimellä niin tulevista vammoista selviytymisen, vammojen ehkäisemisen kuin toisten ihmisten vammatilanteissa auttamisenkin kannalta. Sekin hyvä puoli erilaisissa sairauksissa on, että niiden kautta oppii viimeistään oman sosiaaliturvatunnuksensa ulkoa ; )

Mutta leikki sikseen. Toki vammat ovat huono asia pääpiirteissään ja toki mainitsemani tietojen keruu ja oppiminen on optimitilanteessa mahdollista ratkaista muutenkin kuin kantapään kautta. Erityisen haastavaksi vammojen kanssa olen koennut sen, että ne monesti tekevät haastavammaksi liikunnan sujuvan ja aikatehokkaan tekemisen, mistä seuraa helposti liikunnan tekemisen vähentyminen, mikä toki heijastuu myös omaan kuntoon. Käytännössä edellinen liittyy myös siihen, että liikunta jää välissä, sen takia, että ei voi tehdä vanhoja tuttuja ja turvallisia lajeja (itselleni esim. juoksu). Liikunnan väheneminen taasen johtaa myös ainakin itselläni helposti aktivaatiotason laskemiseen ja laiskuuteen.

Edellä mainittu tapahtumakulku ei ole onneksi välttämätön. Vaikka liikunta olisikin hankalampaa ja sitä kautta sitä tulisi vähän vähemmän, niin ei ole mitään surettavaa, vaikka vähän huono asia liikunnan väheneminen olisikin. Huonous on suhteellista. Jos kykenee aloittamaan vaikka uusia liikuntaharrastuksia sillä motiivilla, että vamma tekee mahdottomaksi vanhojen tekemisen tämä voi olla hyvä asia, vaikka liikunnan määrä hetkeksi vähenisikin. Myönnän, että olen esimerkiksi itse perinteisesti hieman halveksinut kuntopyöräilyä. Omien vammojen myötä kuitenkin olen oppinut rakastamaan sitä. Totta puhuen kiitos kuntopyöräilyn aloittamisen, onnistuin ratkaisemaan minua askarruttaneen ison haasteen, eli sen, että pitkäkestoinen aerobinen liikunta vie helkutisti aikaa opiskelulta yms. tekemiseltä. Jos videoluennot yhdistää kuntopyöräilyyn, niin liikunnan määrää voi periaatteessa kasvattaa eksponentiaalisesti päivässään ilman, että aika menisi "hukkaan".

Vammat, nuo elämän positiiviset haasteet

Vammat ovat siis haasteita ja korostetussa mielessä mahdollisuuksia uusiin asioihin. Itseäni usein helpottaa pääsemään hyvälle mielelle se, että visualisoin mieleeni kuvitteellisen parhaan mahdollisen tavan toimia tilanteessa. Ja ei, vammatilanteessa tämä toimintatapa ja asenne ei suinkaan ole aneeminen liikkumiskyvytön sohvamakaus tai yliaktiivinen vammavälittämätön kehonteurastustekniikka. Kumpikaan näistä ei paranna mieltä ja sitä kautta kumpikaan tuskin johtaa parempaan nilkankuntoutustulokseen. Sen sijaan itselläni mielikuvana on kuvitelma positiivisesta hymyilevästä ihmisestä, joka aktiivisen (hyppivän) ja virkeän olen innostamana kykenee tarttumaan haasteisiin nauttien vammansa kuntouttamisesta. Mielikuva saavuttaa parhaat lopputulokset onnistuneen kuntoutusohjelman ja toisaalta muiden positiivisten vaikutuksen kautta, joita henkilön psykologiset positiiviset odotukset tai oma selviytymisennuste tilanteesta tuottavat.

Yksikään ihminen ei voi tehdä enempää kuin, mitä hänen kehonsa antaa sillä hetkellä fyysisesti myöten. Tätä kautta omassa mielessäni tuntuu hieman naurettavalta, kuinka oikeastaan jokin vamma voi saada mieltä monesti niin alas. Se, saako vamma masentumaan johtuu vertailukohdista (tosin jotkut vammat kyllä todella heikentävät merkittävästi perustoimintakykyä). Ei kukaan vietä koko elämänsä pää painuksissa, koska hän ei voi tehdä fyysisesti sitä, mitä voimamies voi tehdä. Vammojen masentavuus tuntuu liittyvän paljolti saavutettuista eduista luopumisen vaikeuteen. Toki takapakki tuntuu lähtökohtaisesti aina huonolta asialta, mutta silti pessimistisyyteen vajoaminen tuntuu hölmöltä. Miettikää vaikka, miten positiivisesti monet ihmiset, jotka ovat olleet koko elämänsä vammautuneita kykenevät elämään elämäänsä. Ei tuntuisi olevan mitään järkeä miettiä sitä, mitä ei voi vähään aikaan tehdä, kun on niin paljon asioita, joita oikeasti voi tehdä.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Nukkumisesta ja sen haasteista

Ihmisiä on monenlaisia. Jostain syystä toiset ovat nukkumislahjojensa suhteen huomattavan paljon toisia onnekkaampia. Toiset saavat unenpäästä kiinni nopeasti ja rytmillä kuin rytmillä saavat tarvittaessa nukuttua haluamansa unimäärän. Eräille muille elämä aukeaa tuskallisempana. Yksi äärimmäisen pottumaisia ja tuskallisen tuntuisia hetkiä on herätä aamulla sängystä ja tajuta päivän edetessä huonot unensa. Ymmärtää, että huomattavasta sängystä viettämästään ajasta huolimatta unen laatu hädin tuskin riittää kunnialliseen päivästä selviämiseen.

Totta puhuen edellisen tilanteen tuskallisuus on pelkkä illuusio. Huono unirytmi ja huonot unet ovat huono juttu. Se, tosiasia, että joissain tilanteissa huonosti nukutun yön jälkeisenä päivänä aivot toimivat jotenkin tavallisesta poikkeavalla erilaisen kiintoisalla tavalla, ei poista pääsääntöistä karua väsymystä. Tämän päivää iskevän väsymyksen ei kuitenkaan tarvitse antaa vaikuttaa itseensä liikaa. Ellei kyseessä ole monen vuorokauden valvomishaaste, niin siihen, miten itse tulkitsee ja kokee väsymyksen voi vaikuttaa huomattavan paljon.

Itse olen lähellä usein vaipua kaksinkertaisen väsymyksen ongelmaan. Sen lisäksi, että olen väsynyt huonosta nukkumisesta, syyllistän itseäni siitä, että en kyennyt hoitamaan nukkumistani paremmin. Tämä on turhaa, koska se ei auta mitään. Mitä hyötyä tilanteeseen on siitä, että rankaisee itseään enemmän ja vähemmän omasta virheestä keräämällä päälleen kaksinkertaisen taakan. Jos rankaisua haluaa, niin väsymyksen alkuperäisessä tunteessakin sitä on jo aivan tarpeeksi.

Laakereille jääminen tai surkutteleminen johtaa katastrofiin, mutta sen sijaan rohkeus ja yrittäminen vie menestykseen. Väsymys on suurimmassa osassa tapauksia keinotekoinen mielentila (tosin se ei täysin ole ja siksi nukkuminen on äärimmäisen tärkeä asia). Jos yrittää kaikkensa, niin väsymyksestä huolimatta itsensä on mahdollista saada sellaiseen tilaan, jossa asioita saa tehtyä aivan kuin normaalisti. Otetaan ajatuskoe. Kuvitellaan, että ihmiselle tarjotaan mahdollisuus saada miljoona, jos hän päivän aikana saa tehtyä jonkinlaisen fyysisen tai henkisen työn valmiiksi. Eikö tällaisessa tilanteessa ole tyypillisesti melko selvää, että yleensä jostain ihmeellisestä paikasta löytyy se motivaatio, jolla ihminen aktivoi itsensä ja saa tehtyä tehtävää. Meillä kaikilla lienee kokemuksia hetkistä, jolloin huolimatta suuresta väsymyksestä, kykenimme voittamaan sen ja uskomatonta kyllä jaksoimme vielä yhden päivän eteenpäin hyvällä innolla

Näyttää siis siltä, että joissain tapauksissa, kun väsymys ei ole mahdottoman suurta, kykenemme selvästi mielen voimilla kumoamaan väsymyksen. Tästä myös mielestäni seuraa, että melkein aina jos oikeanlaista mielenvoimaa löytyy, väsymys on kumottavissa. On mieletöntä ajatella, että ihmisen eri päivinä kokemat väsymyksen tilat olisivat jotenkin niin erilaisia, että toisina päivinä niistä nouseminen olisi mahdotonta ja toisina ei. Tästä syystä huonosti nukutun yön jälkeen pyrin lähtemään tulevaan päivään taistellen. Pyrin kukistamaan sen päässäni pyörivän merihirviön, joka upottaa kehon aktiivisuutta ja intoa pohjalukemiin. Tämän haasteen voittamisessa myös piristävät aineet voivat oikein käytettyinä auttaa. (tosin itse en niitä halua käyttää)

Toinen hirviö, joka käy päälle huonosti nukkumisessa on kuitenkin kavalampi. Unitarpeen unohtamisen demoni ajaa ihmistä lyhytnäköiseen toimimiseen. Ihminen voi oppia nujertamaan väsymystä ja huonosti nukuttuja öitä yhä paremmin ja paremmin. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja. Joskus tämä raja ilmenee kroonisena omien kykyjen heikkenemisenä, kun jatkuva väsymys huomaamatta vie voimia pois. Joskus iskee jonkinlainen burnout.

Aina kun nukkuu huonosti tulisi pystyä tarttumaan nukkumisongelmien ratkaisuun. Huonojen yöunien täytyy auttaa näkemään nukkumisen haaste, jota täytyy ryhtyä ratkaisemaan positiivisella ja innokkaalla tekemisellä. Ratkaisuja ja edistysaskelia on aina edessä. Yksittäiseen huonosti nukutut yöt eivät välttämättä ole iso ongelma. Itse koen, että yöunien menetys ja seuraavana päivänä väsymys ja huono mieliala on tässäkin tapauksessa aina mieletöntä, koska se saa ajatuksia huonoon vireeseen, mutta tämä on epäselvää. Kuitenkin jatkuvampi huonosti nukkuminen on haaste, joka kannattaa tiedostaa. Kyseessä on mahtava mahdollisuus. Mikä voi olla väsymyksen kourissa kurjistuvalle ihmiselle ihanampaa kuin ajatus virkeästä kirkkaammasta elämästä, joka voi viedä ajattelua uudelle tasolle. On mahtavaa kokea se tunne, kun raskaan pään päällä heiluvan taakan kanssa tasapainottelu vaihtuu vapauteen ja kepeään juoksuun. Olkoon vastaus ratkaisuun sitten tiukasti määritelty nukkumaanmenoaika, työtaakan vähentäminen tai purkkimelatoniini on ratkaisu vaivan arvoista. Etenkin, koska kyseessä ei ole vaiva, vaan haaste, mahdollisuus ottaa selkeä kehitysaskel kohti parempaa elämää.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Sosiaalinen rohkeus ja sen haasteet

Viime aikoina olen huomannut, että sosiaalisen rohkeuden taitoni ovat olleet hieman ruosteessa, mikä on saanut itseni puimaan aihetta. Puran nyt hieman sitä, miksi sosiaalisen rohkeuden epäonnistumisissa ei ole mitään surettavaa ja kuinka sosiaalisen rohkeuden kerääminen voi lähteä itsensä haukkumisen sijaan positiivisesta näkökulmasta.

Sosiaalisen rohkeuden puute (ts. sosiaalinen pelkuruus, mikä on negatiivisempi sana ja en siksi sitä halua käyttää) on yleensä kykenemättömyyttä tai epävarmuutta tehdä sosiaalisissa tilanteissa, sitä, mihin haluaisi pystyvänsä, koska jonkinlainen sisäinen tekijä panee mielessä kyseisellä hetkellä tätä vastaan. Mainittu sisäinen vastavoima ei ole aina huono asia. On jossain määrin hyvä, että mielessä on jonkinlainen ikään kuin toinen persoona, joka panee vastaan ja laittaa keskusteluun tilanteessa, jossa ihminen on tekemässä jotain normaalista poikkeavaa. Esimerkiksi jos sosiaalinen pelkuruus estää henkilöä hurjan mielenpuuskan vallassa iskemästä hänen rationaalisesti vihaamaansa maahanmuuttajaa päähän, niin kyseessä lienee hyvä efekti. Toisin sanoen samalla tavoin kuin normaalimpikin pelkuruus turvaa ehkä uhkarohkeutta tai itsemurhayrityksiä korkeista paikoista vastaan, sama asia varmaan pätee sosiaalisen rohkeuden puutteeseen.

Voisi jossain määrin sanoa, että sosiaalisen rohkeuden puute on paljolti sosiaalista varovaisuutta. Tuntuisi siltä, että kyseinen ilmiö pyrkii vastustamaan radikaaleja ja vähemmän radikaaleja muutoksia omassa sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tuskin henkilö, joka elää jatkuvasti sosiaalisesti epävarmoissa ja haastavissa tilanteissa kokee enää joka kerta sosiaalisensikertalaisen paineita. Toisaalta sosiaalisen rohkeuden puutteeseen ja varovaisuuteen liittyy äärimmäinen riskien ja virheiden välttely, varman päälle peluu.

Silloin kuin ihminen on rationaalisesti päättänyt muuttaa sosiaalista käyttäytymistään, niin sosiaalisen rohkeuden puute on paljolti huono asia, vaikka se jossain määrin turvaakin ehkä joiltain vaaroilta ja välttelee riskejä. Silti ei ole yhtään mitään syytä nähdä tällaista sosiaalista varovaisuutta negatiivisten lasien läpi. Toki monesti ja monilla ihmisillä sosiaalisen rohkeuden puutteen taakka voi tuntua suurelta. Aikaisemmat epäonnistumiset ja kyvyttömyydet mennä uusiin tapahtumiin, asettua ehtoa, aloittaa keskustelua, astua lavalle tai puhua suuelle yleisölle voivat painaa mieltä pitkälläkin perspektiivillä. Vanha täytyy kuitenkin vain unohtaa. Ainut keino, jonka minä näen asiassa eteenpäin pääsemiseen on asian näkeminen haasteena ja yrittäminen, kunnes onnistuu siinä mitä tavoittelee. Elämässä ei koostu menetetyistä mahdollisuuksista, vaan loputtomista uusista mahdollisuuksista.

Ja tässä suhtautumisessa negatiivinen ajattelu ainostaan on taakkana, kun taas positiivinen ajattelu voi antaa paljon tarvittua lisävoimaa (positiivisia odotuksia) tilanteeseen. Koko sosiaalisen rohkeuden puutteet ja sosiaaliset negatiivisuudet tuntuvat jopa naurettavilta asioilta nähdä jotenkin pessimistisesti. Herran jestas, jos jonkin asian on kerran mokannut, eikö juuri paras asia, jota kyseessä olevassa tilanteessa tehdä oman vanhan tyhmyyden ja pettymyksen hyvittämiseksi, olisi unohtaa vanha asia, ajatella positiivisesti ja sitten luoda tilannesuunnitelma tulevaisuuteen, miten toimia seuraavan kerran samanlaisessa tilanteessa. Jos itselleen saa vakuutettua sen, että todella seuraavalla kerralla tulee tekemään toisin ja että nyt yrittää kaikkensa kehitysaskeleen ottamiseen, niin mitä järkeä on tämän jälkeen enää murheilla vanhoissa kahleissa. Toki edellisen näkökulman ottaminen vaatii sitä, että ei koe itseään pysyvän epäsosiaalisena henkilönä. Omia ominaisuuksiaan on kyettävä käsittelemään muutettavina ja kehitettävinä taitoina, joihin toden totta voi vaikuttaa. Sama näkulma pätee toki myös vastakkaiseen, eli sosiaalisen uhkarohkeuden ilmiöön (joka on itselläni harvinaisempi, ja siten olen sitä vähemmän miettinyt). Pitää vain uskoa itseensä ja toimia sosiaalisissa tilanteissa heti (pelkuruuden tapauksessa) tai pohtien ja pysähtyen? (sosiaalisen uhkarohkeuden tapauksessa) sen sijaan, että tekee niin kuin aina ennenkin.

Sosiaalisen rohkeuden kehittäminen:

Mutta mitä sitten käytännössä sosiaalisen rohkeuden epäonnistumisten kohdalla voivat olla nämä kehityssuunnitelmat, kehitysideat, joilla haasteet voi ratkaista? Tämä on haastava yksilökohtainen kysymys. Olemme kaikki sosiaalisilta ominaisuuksiltamme vähän erilaisia ja sitä kautta meillä on vähän eri haasteet ja ratkaisut. Toisille puhuminen suuren yleisön edessä on ongelma, toisille uusiin ihmisiin tutustuminen, kolmansille ehkä asioiden markkinointi ja myyminen. Samoin kuin tieteessä mielestäni keskeistä on  asettaa hypoteeseja ja kokeilla paljon erilaisia asioita. Tärkeää on hallita ja seurata omaa sosiaalista haastettaan, asettaa saavutettavia tavoitteita ja pitää vaikka päiväkirjaa aiheesta. Kun kokeilee, perehtyy ja yrittää paljon erilaisia juttuja, lopulta yleensä löytää riittävän ongelmanratkaisun. Joskus tämä onnistuu ensimmäisellä kerralla, joskus ratkaisun löytyminen voi viedä kuukausia. Aina voi onnistua. Mitä kovemmin ja intensiivisemmin yrittää, sitä varmemmin ja nopeammin saavuttaa päämääränsä.

Itselleni sosiaalisen rohkeuden puutteeseen ovat toimineet muutamat kokeillut ideat. Periaatepäätös aina epävarmassa tilanteessa valita epävarmuutta herättävä vaihtoehto (esim. meneminen uuteen tilaisuuteen tilaisuuden skippaamisen sijasta) tuntuu usein toimivan. Valintatilanteessa periaatteen noudattamiseen voi kannustaa järkevillä ja inspiroivilla ajatuskuluilla. Esimerkiksi: "Minä näen edessäni sosiaalisen rohkeuden kiinnostavan haasteen, haluan tulla sosiaalisesti rohkeammaksi, siis minun on toimittava ja voitettava itseni! Yksi pieni päätös riittää mahtavaan kehitysaskeleeseen elämässäni" tai "Jos nämä kaksi valintavaihtoehtoa tuntuvat mielessäni nyt suunnilleen yhtä hyviltä vaihtoehdoilta, niin eikö sosiaalisesti epävarmempi vaihtoehto ole oikeasti parempi, koska pelkuruuden tilassa ylikorostan tunteellisesti toista vaihtoehtoa".

Toinen idea on pyrkiä tekemään päätös epävarmoihin tilanteisiin menemisestä tai valinnoista hyvissä ajoin järkevässä tilassa. Tässä voi kokeilla esimerkiksi asettumista ulkopuolisten asemaan. Esimerkiksi voi kuvitella, onko nyt tehtävässä asiassa mitään yleisesti tai toisten näkökulmasta paheksuttavaa tai että mitä ajattelisi itse toisesta ihmisestä, joka tekisi mainitun kaltaisen asian. Jos näin mitään ei ole, niin mitä menetettävää sitten on, jos asian tekee rohkeasti! (tosin mainitttu näkökulma ei toimi oikeasti kulttuurillisesti paheksuttavien tekojen tekemiseen) Lähempänä tapahtumaa/valintaa voi sysätä sen hetkiset varovat ajatukset pois tieltä tunteellisena ei yhtä perusteltuna roskana ja keskittyä rohkeudesta nauttimiseen. Positiivisen sosiaalisen paineen luonti voi olla hyvä metodi onnistumiseen. Jos puhuu tavoitteistaan läheisilleen tai blogissaan tai ilmoittaa julkisesti osallistuvansa johonkin sosiaaliseen haasteeseen, on vaikeampi perääntyä.

Internet on toki myös täynnä paremmin ja huonommin perusteltuja vinkkejä sosiaalisen rohkeuden kehittämiseen. Itselläni on tapa usein (yli?)korostaa omaa pohdintaani ja kokeilujani tiedonhaun kustannuksella. Tämän seurauksena en osaa tässä tapauksessa antaa kovin tarkkoja artikkelivinkkejä. Esimerkiksi how to sivustot e-how:sta wikihow:n ja succeed socially sivusto tarjoavat omaa vinkki-inspiroivaa materiaaliansa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Blogin perustamisesta

Blogin perustaminen ja kirjoittaminen on mahtavaa. Jos Blogissa pystyy jotenkin ilmaisemaan asioita, jotka ovat itselle tärkeitä, tarjoaa se hienoja mahdollisuuksia samoin kun monet muut kirjoituskanavat. Blogin tekeminen on loistava keino saada itsensä tekemään sellaisia asioita, jotka jäävät helposti tekemättä (muun muassa sosiaalinen paine taustalla). Toisille Blogi voi muistuttaa itselle rakkaimman aihepiirin käsittelystä, toisille blogi vain on omien kirjoituskykyjen ylläpitoa. Itselleni tämä blogi muistuttaa ajattelemaan positiivisesti (joka on hätkähdyttävän helppoa unohtaa). Toisaalta jos omalla blogilla on lukijoita, siihen liittyy yleensä myönteisiä sosiaalisia elementtejä.

Etenkin blogin perustaminen voi olla melkoinen härdelli. Periaatteessa bloggaus on todella helppoa aloittaa. Blogipalvelut, kuten blogger tai wordpress on periaatteessa helppo panna käyntiin ja kirjoittamisen voi aloittaa muutamissa minuuteissa. Yleensä kun blogin aloittaa siihen liittyy kuitenkin huomattavaa harkitsemista ja mietintää, jotka voivat osoittautua haasteellisiksi ja pessimistisyyden ja riittämättömyyden tunteitakin herättäviksi. Tähän harkitsemiseen liittyä epävarmuus on kuitenkin normaalia epävarmuutta, jota liittyy aina uusien asioiden aloittamiseen.

Mielestäni blogin perustamisen vaiheet voi karkeasti jakaa kolmeen, eli blogin idean luontiin, blogin ulkoasun luontiin ja blogin julkaisemiseen jakamisine ja levittämisineen. Kaikkia vaiheita sävyttää jossain määrin jonkinlainen sosiaalisen, mitä muut ajattelevat tason ja mitä minä haluan tason keskustelu (tai ristiriita). Itselleni blogin perustus tuli tosiaan melko helpoksi siitä syystä, että löysin blogin perustamiseen puhtaan itsekkään ja täysin pysyvän ja varman syyn muiden syiden ohella. Yksinkertaisesesti minua ärsytti se, että kovin usein vain unohdan positiivisen ajattelun käytön, vaikka se on aika yksi keskeisimmistä uskomuksista ajattelussani. (tähän liittyy minulla hauskoja paradoksaalisia sisäisen puheen mietintöjä, joissa jossain kohtaa herään ajattelevani angstisen negatiivisesti sitä, miksi en ajattele riittävän positiivisesti : D) Ja mikäs olisikaan parempi ratkaisu positiivisen ajattelun muistamiseen kuin säännöllisesti kirjoitettava blogi, jossa voi rauhallisen tyytyväisesti vyöryttää myönteistä ajatusten virtaa : ) Ja erityisen hauskaa tässä on se, että positiivisen ajattelun varsinainen tekeminen tuntuu olevan sitä tarkoituksenmukaisesti tehdessä äärimmäisen helppoa. Tämän johdosta itselläni on suhteellisen hyvä fiilis siitä, että pystyn välttämään mielen merenpohjaan vaivuttavat bloggauskarikot. Toisin sanoen, hyvät ihmiset, jos perustatte blogin, niin perustakaa se jollekin sellaiselle pohjalle, johon voitte olla aina tyytyväisiä (tosin joillekin blogeille tämä on ehkä vaikeampaa tai mahdotonta). : ) Tai no joo, toki on näitä ihmisiä, jotka tykkäävät trollaamisesta. : D

Hah, mutta Koska "itsekäs blogintekomentaliteetti" ei tarjonnut itselleni täydellistä immuniteettiä mainittuja laivanupottajia kohtaan, niin joutunen vielä kuitenkin vielä hieman sanomaan lisäyksiä bloggauksen haasteista ja miten niitä voi yrittää ratkaista (ja tämä tosiaankin perustuu subjektiiviseen kokemukseen). Yksi haaste voi olla bloggaus-ulkoasu-sähellys-perfektionismi. Sanon suoraan, monesti voi olla fiksua vain ottaa jotain perusteemoja valmiista blogipalvelusta ja tyytyä suhteellisen vaatimattomiin ulkoasuerikoistumisiin. Toki bloggauksen ja blogin ulkoasun säätäminen voi olla visuaalisuudeltaan ja taiteelliselta palkitsevaltaan rattoisaa seikkailua, mutta joissain tapauksessa se voi vain syövyttää mieltä. Itselleni erityisen hankalia ongelmia ovat internetin käyttö sellaisella tavalla, että pystyn keskittymään ja tekemään jossain säntillisessä tavoiteajassa tekemäni asiat valmiiksi. Tämä siitä huolimatta, että en käytä samanaikaisesti ikinä mitään some yms. monityövenksluttimia. Edelleen erilaisissa tyylivalinnoissa tulee vastaan helposti internetin valinnanvaihtoehtojen tulva, blogipalvelun kustomatisoinnin rajoittumiset (ellei lähde koodia muuttamaan tai kirjoittamaan, johon en itse lähtenyt, vaikka css ja html projekti onkin itselläni työn alla) ja kaikenlaiset tyhjästä ilmestyvät tekemisen vaiheet, joissa yllättäen voi vierähtää jopa tunti jos toinen. Toki hyvä puoli internet maailman sähellyksissä tuntuu olevan se, että monesti ratkaisutkin syntyvät kuin tyhjästä. Omat blogintaustaongelmani ratkaisivat taustakuvion itse (melkein) tekemisen mahdollistavat sivustot. (esimerkiksi: http://bgpatterns.com/)

Täysin mahtavaa ja kaunista on se, että kaikki edelliset murheet ovat täysin turhaa. Kuten mainitsin, kustomointi on taidetta ja siitä pitäisi pystyä nauttimaan ja iloitsemaan. Toisaalta ajankäyttöä ei ehkä pidä katsoa niin tiukasta perspektiivistä, kunhan pystyy nauttimaan, mitä tekee. (tosin itse uskon siihen, että intensiivinen innokas tavoitteikas tekeminen on melko lailla parhaita reittejä hyvään oloon) Edelleen mokat ovat vain haasteita, joista opitaan ja nautitaan. Esimerkiksi itse olen omasta sählingistäni pyrkinyt oppimaan ja itselläni on tällä hetkellä monia kiintoisia ideoita, joilla blogin perustaminenkin pysyisi tulevaisuudessa hallinassa tuntikausien ja päiväkausien epämääräisen säheltämisen sijasta : ) (esim. aikatavoitteiden sopivasta helppoudesta (realistisuudesta) ja aikatavoitteissa aina pysymisestä - keskittymisen jakamiseen siten, että en unohdu vaan pidän tekemiseni tavoitteen mielessä)

Toinen blogin perustamiseen liittyvä haaste on sosiaalisen rohkeuden elementti, jota liittyy omien tekstien (ja henkilökohtaisten juttujen jakamiseen erimääräisissä asteissa). Itseäni tosiaan helpottaa mainittu oma-onnellisuus-keskeisyys kirjoittamisessani. Mutta tämä ei ole täysin poistanut erilaista sosiaalista kimuranttiutta, mikä tällaiseen bloginaloitukseen liittyy. Silti ei huolta. Blogin aloittamisen kimurantit kiemurat ovat itse asiassa aivan fantastisia, koska ne ovat sosiaalisen rohkeuden haaste. Aina kun näkee jonkin sosiaalisen jutun, johon voisi mennä mukaan kannattaa epävarmassa tilanteessa ehkä vedota sosiaalisessa rohkeudessa kehittymiseen ja mennä mukaan. Tämä ehkä etenkin niissä tilanteissa, joissa järki sanoo täysin selkeästi, että mukaan meneminen tai valinnan tekeminen olisi paras juttu, mutta jokin tunne panee vastaan. Tässäkin lienee mahdollista mennä liian pitkälle. Kaikista sosiaalisista sisäisistä tunne-estoista pois pääseminen altistaa ehkä typeryyksille. Toisaalta tavallisen "suomalaisen mentaliteetin" (suomalaista mentaliteettiä ei kyllä todellisuudessa ole olemassa) omaaville tämä tuskin on läheinen ongelma.