Fyysiset vammat ja liikunta

Fyysisiä vammoja lienee äärimmäisen paljon erilaisia. Itse olen kärsinyt viime aikoina nilkkojen nyrjähdyksistä, mikä on pannut uudella tavalla miettimään kyseistä ilmiötä. Yllätyksekseni olen huomannut, että fyysisiin vammoihin liittyy myös hauskoja elementtejä. Vammoista voi oppia paljon. Itse olen ollut aika avuton, mitä tulee lihashuoltoon, vammojen kuntoutukseen ja ensihoitoon yksinkertaisesti siitä syystä, että vammoja on kohdalleni sattunut sen verran harvakseltaan. Nyt erilaisten paikkaongelmien edessä kuitenkin jollain tavalla olen ollut pakotettu kiinnittämään kyseisiin asioihin enemmän huomiota, mikä on varmasti hyvä asia pitkällä tähtäimellä niin tulevista vammoista selviytymisen, vammojen ehkäisemisen kuin toisten ihmisten vammatilanteissa auttamisenkin kannalta. Sekin hyvä puoli erilaisissa sairauksissa on, että niiden kautta oppii viimeistään oman sosiaaliturvatunnuksensa ulkoa ; )

Mutta leikki sikseen. Toki vammat ovat huono asia pääpiirteissään ja toki mainitsemani tietojen keruu ja oppiminen on optimitilanteessa mahdollista ratkaista muutenkin kuin kantapään kautta. Erityisen haastavaksi vammojen kanssa olen koennut sen, että ne monesti tekevät haastavammaksi liikunnan sujuvan ja aikatehokkaan tekemisen, mistä seuraa helposti liikunnan tekemisen vähentyminen, mikä toki heijastuu myös omaan kuntoon. Käytännössä edellinen liittyy myös siihen, että liikunta jää välissä, sen takia, että ei voi tehdä vanhoja tuttuja ja turvallisia lajeja (itselleni esim. juoksu). Liikunnan väheneminen taasen johtaa myös ainakin itselläni helposti aktivaatiotason laskemiseen ja laiskuuteen.

Edellä mainittu tapahtumakulku ei ole onneksi välttämätön. Vaikka liikunta olisikin hankalampaa ja sitä kautta sitä tulisi vähän vähemmän, niin ei ole mitään surettavaa, vaikka vähän huono asia liikunnan väheneminen olisikin. Huonous on suhteellista. Jos kykenee aloittamaan vaikka uusia liikuntaharrastuksia sillä motiivilla, että vamma tekee mahdottomaksi vanhojen tekemisen tämä voi olla hyvä asia, vaikka liikunnan määrä hetkeksi vähenisikin. Myönnän, että olen esimerkiksi itse perinteisesti hieman halveksinut kuntopyöräilyä. Omien vammojen myötä kuitenkin olen oppinut rakastamaan sitä. Totta puhuen kiitos kuntopyöräilyn aloittamisen, onnistuin ratkaisemaan minua askarruttaneen ison haasteen, eli sen, että pitkäkestoinen aerobinen liikunta vie helkutisti aikaa opiskelulta yms. tekemiseltä. Jos videoluennot yhdistää kuntopyöräilyyn, niin liikunnan määrää voi periaatteessa kasvattaa eksponentiaalisesti päivässään ilman, että aika menisi "hukkaan".

Vammat, nuo elämän positiiviset haasteet

Vammat ovat siis haasteita ja korostetussa mielessä mahdollisuuksia uusiin asioihin. Itseäni usein helpottaa pääsemään hyvälle mielelle se, että visualisoin mieleeni kuvitteellisen parhaan mahdollisen tavan toimia tilanteessa. Ja ei, vammatilanteessa tämä toimintatapa ja asenne ei suinkaan ole aneeminen liikkumiskyvytön sohvamakaus tai yliaktiivinen vammavälittämätön kehonteurastustekniikka. Kumpikaan näistä ei paranna mieltä ja sitä kautta kumpikaan tuskin johtaa parempaan nilkankuntoutustulokseen. Sen sijaan itselläni mielikuvana on kuvitelma positiivisesta hymyilevästä ihmisestä, joka aktiivisen (hyppivän) ja virkeän olen innostamana kykenee tarttumaan haasteisiin nauttien vammansa kuntouttamisesta. Mielikuva saavuttaa parhaat lopputulokset onnistuneen kuntoutusohjelman ja toisaalta muiden positiivisten vaikutuksen kautta, joita henkilön psykologiset positiiviset odotukset tai oma selviytymisennuste tilanteesta tuottavat.

Yksikään ihminen ei voi tehdä enempää kuin, mitä hänen kehonsa antaa sillä hetkellä fyysisesti myöten. Tätä kautta omassa mielessäni tuntuu hieman naurettavalta, kuinka oikeastaan jokin vamma voi saada mieltä monesti niin alas. Se, saako vamma masentumaan johtuu vertailukohdista (tosin jotkut vammat kyllä todella heikentävät merkittävästi perustoimintakykyä). Ei kukaan vietä koko elämänsä pää painuksissa, koska hän ei voi tehdä fyysisesti sitä, mitä voimamies voi tehdä. Vammojen masentavuus tuntuu liittyvän paljolti saavutettuista eduista luopumisen vaikeuteen. Toki takapakki tuntuu lähtökohtaisesti aina huonolta asialta, mutta silti pessimistisyyteen vajoaminen tuntuu hölmöltä. Miettikää vaikka, miten positiivisesti monet ihmiset, jotka ovat olleet koko elämänsä vammautuneita kykenevät elämään elämäänsä. Ei tuntuisi olevan mitään järkeä miettiä sitä, mitä ei voi vähään aikaan tehdä, kun on niin paljon asioita, joita oikeasti voi tehdä.

Nukkumisesta ja sen haasteista

Ihmisiä on monenlaisia. Jostain syystä toiset ovat nukkumislahjojensa suhteen huomattavan paljon toisia onnekkaampia. Toiset saavat unenpäästä kiinni nopeasti ja rytmillä kuin rytmillä saavat tarvittaessa nukuttua haluamansa unimäärän. Eräille muille elämä aukeaa tuskallisempana. Yksi äärimmäisen pottumaisia ja tuskallisen tuntuisia hetkiä on herätä aamulla sängystä ja tajuta päivän edetessä huonot unensa. Ymmärtää, että huomattavasta sängystä viettämästään ajasta huolimatta unen laatu hädin tuskin riittää kunnialliseen päivästä selviämiseen.

Totta puhuen edellisen tilanteen tuskallisuus on pelkkä illuusio. Huono unirytmi ja huonot unet ovat huono juttu. Se, tosiasia, että joissain tilanteissa huonosti nukutun yön jälkeisenä päivänä aivot toimivat jotenkin tavallisesta poikkeavalla erilaisen kiintoisalla tavalla, ei poista pääsääntöistä karua väsymystä. Tämän päivää iskevän väsymyksen ei kuitenkaan tarvitse antaa vaikuttaa itseensä liikaa. Ellei kyseessä ole monen vuorokauden valvomishaaste, niin siihen, miten itse tulkitsee ja kokee väsymyksen voi vaikuttaa huomattavan paljon.

Itse olen lähellä usein vaipua kaksinkertaisen väsymyksen ongelmaan. Sen lisäksi, että olen väsynyt huonosta nukkumisesta, syyllistän itseäni siitä, että en kyennyt hoitamaan nukkumistani paremmin. Tämä on turhaa, koska se ei auta mitään. Mitä hyötyä tilanteeseen on siitä, että rankaisee itseään enemmän ja vähemmän omasta virheestä keräämällä päälleen kaksinkertaisen taakan. Jos rankaisua haluaa, niin väsymyksen alkuperäisessä tunteessakin sitä on jo aivan tarpeeksi.

Laakereille jääminen tai surkutteleminen johtaa katastrofiin, mutta sen sijaan rohkeus ja yrittäminen vie menestykseen. Väsymys on suurimmassa osassa tapauksia keinotekoinen mielentila (tosin se ei täysin ole ja siksi nukkuminen on äärimmäisen tärkeä asia). Jos yrittää kaikkensa, niin väsymyksestä huolimatta itsensä on mahdollista saada sellaiseen tilaan, jossa asioita saa tehtyä aivan kuin normaalisti. Otetaan ajatuskoe. Kuvitellaan, että ihmiselle tarjotaan mahdollisuus saada miljoona, jos hän päivän aikana saa tehtyä jonkinlaisen fyysisen tai henkisen työn valmiiksi. Eikö tällaisessa tilanteessa ole tyypillisesti melko selvää, että yleensä jostain ihmeellisestä paikasta löytyy se motivaatio, jolla ihminen aktivoi itsensä ja saa tehtyä tehtävää. Meillä kaikilla lienee kokemuksia hetkistä, jolloin huolimatta suuresta väsymyksestä, kykenimme voittamaan sen ja uskomatonta kyllä jaksoimme vielä yhden päivän eteenpäin hyvällä innolla

Näyttää siis siltä, että joissain tapauksissa, kun väsymys ei ole mahdottoman suurta, kykenemme selvästi mielen voimilla kumoamaan väsymyksen. Tästä myös mielestäni seuraa, että melkein aina jos oikeanlaista mielenvoimaa löytyy, väsymys on kumottavissa. On mieletöntä ajatella, että ihmisen eri päivinä kokemat väsymyksen tilat olisivat jotenkin niin erilaisia, että toisina päivinä niistä nouseminen olisi mahdotonta ja toisina ei. Tästä syystä huonosti nukutun yön jälkeen pyrin lähtemään tulevaan päivään taistellen. Pyrin kukistamaan sen päässäni pyörivän merihirviön, joka upottaa kehon aktiivisuutta ja intoa pohjalukemiin. Tämän haasteen voittamisessa myös piristävät aineet voivat oikein käytettyinä auttaa. (tosin itse en niitä halua käyttää)

Toinen hirviö, joka käy päälle huonosti nukkumisessa on kuitenkin kavalampi. Unitarpeen unohtamisen demoni ajaa ihmistä lyhytnäköiseen toimimiseen. Ihminen voi oppia nujertamaan väsymystä ja huonosti nukuttuja öitä yhä paremmin ja paremmin. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja. Joskus tämä raja ilmenee kroonisena omien kykyjen heikkenemisenä, kun jatkuva väsymys huomaamatta vie voimia pois. Joskus iskee jonkinlainen burnout.

Aina kun nukkuu huonosti tulisi pystyä tarttumaan nukkumisongelmien ratkaisuun. Huonojen yöunien täytyy auttaa näkemään nukkumisen haaste, jota täytyy ryhtyä ratkaisemaan positiivisella ja innokkaalla tekemisellä. Ratkaisuja ja edistysaskelia on aina edessä. Yksittäiseen huonosti nukutut yöt eivät välttämättä ole iso ongelma. Itse koen, että yöunien menetys ja seuraavana päivänä väsymys ja huono mieliala on tässäkin tapauksessa aina mieletöntä, koska se saa ajatuksia huonoon vireeseen, mutta tämä on epäselvää. Kuitenkin jatkuvampi huonosti nukkuminen on haaste, joka kannattaa tiedostaa. Kyseessä on mahtava mahdollisuus. Mikä voi olla väsymyksen kourissa kurjistuvalle ihmiselle ihanampaa kuin ajatus virkeästä kirkkaammasta elämästä, joka voi viedä ajattelua uudelle tasolle. On mahtavaa kokea se tunne, kun raskaan pään päällä heiluvan taakan kanssa tasapainottelu vaihtuu vapauteen ja kepeään juoksuun. Olkoon vastaus ratkaisuun sitten tiukasti määritelty nukkumaanmenoaika, työtaakan vähentäminen tai purkkimelatoniini on ratkaisu vaivan arvoista. Etenkin, koska kyseessä ei ole vaiva, vaan haaste, mahdollisuus ottaa selkeä kehitysaskel kohti parempaa elämää.

Sosiaalinen rohkeus ja sen haasteet

Viime aikoina olen huomannut, että sosiaalisen rohkeuden taitoni ovat olleet hieman ruosteessa, mikä on saanut itseni puimaan aihetta. Puran nyt hieman sitä, miksi sosiaalisen rohkeuden epäonnistumisissa ei ole mitään surettavaa ja kuinka sosiaalisen rohkeuden kerääminen voi lähteä itsensä haukkumisen sijaan positiivisesta näkökulmasta.

Sosiaalisen rohkeuden puute (ts. sosiaalinen pelkuruus, mikä on negatiivisempi sana ja en siksi sitä halua käyttää) on yleensä kykenemättömyyttä tai epävarmuutta tehdä sosiaalisissa tilanteissa, sitä, mihin haluaisi pystyvänsä, koska jonkinlainen sisäinen tekijä panee mielessä kyseisellä hetkellä tätä vastaan. Mainittu sisäinen vastavoima ei ole aina huono asia. On jossain määrin hyvä, että mielessä on jonkinlainen ikään kuin toinen persoona, joka panee vastaan ja laittaa keskusteluun tilanteessa, jossa ihminen on tekemässä jotain normaalista poikkeavaa. Esimerkiksi jos sosiaalinen pelkuruus estää henkilöä hurjan mielenpuuskan vallassa iskemästä hänen rationaalisesti vihaamaansa maahanmuuttajaa päähän, niin kyseessä lienee hyvä efekti. Toisin sanoen samalla tavoin kuin normaalimpikin pelkuruus turvaa ehkä uhkarohkeutta tai itsemurhayrityksiä korkeista paikoista vastaan, sama asia varmaan pätee sosiaalisen rohkeuden puutteeseen.

Voisi jossain määrin sanoa, että sosiaalisen rohkeuden puute on paljolti sosiaalista varovaisuutta. Tuntuisi siltä, että kyseinen ilmiö pyrkii vastustamaan radikaaleja ja vähemmän radikaaleja muutoksia omassa sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tuskin henkilö, joka elää jatkuvasti sosiaalisesti epävarmoissa ja haastavissa tilanteissa kokee enää joka kerta sosiaalisensikertalaisen paineita. Toisaalta sosiaalisen rohkeuden puutteeseen ja varovaisuuteen liittyy äärimmäinen riskien ja virheiden välttely, varman päälle peluu.

Silloin kuin ihminen on rationaalisesti päättänyt muuttaa sosiaalista käyttäytymistään, niin sosiaalisen rohkeuden puute on paljolti huono asia, vaikka se jossain määrin turvaakin ehkä joiltain vaaroilta ja välttelee riskejä. Silti ei ole yhtään mitään syytä nähdä tällaista sosiaalista varovaisuutta negatiivisten lasien läpi. Toki monesti ja monilla ihmisillä sosiaalisen rohkeuden puutteen taakka voi tuntua suurelta. Aikaisemmat epäonnistumiset ja kyvyttömyydet mennä uusiin tapahtumiin, asettua ehtoa, aloittaa keskustelua, astua lavalle tai puhua suuelle yleisölle voivat painaa mieltä pitkälläkin perspektiivillä. Vanha täytyy kuitenkin vain unohtaa. Ainut keino, jonka minä näen asiassa eteenpäin pääsemiseen on asian näkeminen haasteena ja yrittäminen, kunnes onnistuu siinä mitä tavoittelee. Elämässä ei koostu menetetyistä mahdollisuuksista, vaan loputtomista uusista mahdollisuuksista.

Ja tässä suhtautumisessa negatiivinen ajattelu ainostaan on taakkana, kun taas positiivinen ajattelu voi antaa paljon tarvittua lisävoimaa (positiivisia odotuksia) tilanteeseen. Koko sosiaalisen rohkeuden puutteet ja sosiaaliset negatiivisuudet tuntuvat jopa naurettavilta asioilta nähdä jotenkin pessimistisesti. Herran jestas, jos jonkin asian on kerran mokannut, eikö juuri paras asia, jota kyseessä olevassa tilanteessa tehdä oman vanhan tyhmyyden ja pettymyksen hyvittämiseksi, olisi unohtaa vanha asia, ajatella positiivisesti ja sitten luoda tilannesuunnitelma tulevaisuuteen, miten toimia seuraavan kerran samanlaisessa tilanteessa. Jos itselleen saa vakuutettua sen, että todella seuraavalla kerralla tulee tekemään toisin ja että nyt yrittää kaikkensa kehitysaskeleen ottamiseen, niin mitä järkeä on tämän jälkeen enää murheilla vanhoissa kahleissa. Toki edellisen näkökulman ottaminen vaatii sitä, että ei koe itseään pysyvän epäsosiaalisena henkilönä. Omia ominaisuuksiaan on kyettävä käsittelemään muutettavina ja kehitettävinä taitoina, joihin toden totta voi vaikuttaa. Sama näkulma pätee toki myös vastakkaiseen, eli sosiaalisen uhkarohkeuden ilmiöön (joka on itselläni harvinaisempi, ja siten olen sitä vähemmän miettinyt). Pitää vain uskoa itseensä ja toimia sosiaalisissa tilanteissa heti (pelkuruuden tapauksessa) tai pohtien ja pysähtyen? (sosiaalisen uhkarohkeuden tapauksessa) sen sijaan, että tekee niin kuin aina ennenkin.

Sosiaalisen rohkeuden kehittäminen:

Mutta mitä sitten käytännössä sosiaalisen rohkeuden epäonnistumisten kohdalla voivat olla nämä kehityssuunnitelmat, kehitysideat, joilla haasteet voi ratkaista? Tämä on haastava yksilökohtainen kysymys. Olemme kaikki sosiaalisilta ominaisuuksiltamme vähän erilaisia ja sitä kautta meillä on vähän eri haasteet ja ratkaisut. Toisille puhuminen suuren yleisön edessä on ongelma, toisille uusiin ihmisiin tutustuminen, kolmansille ehkä asioiden markkinointi ja myyminen. Samoin kuin tieteessä mielestäni keskeistä on  asettaa hypoteeseja ja kokeilla paljon erilaisia asioita. Tärkeää on hallita ja seurata omaa sosiaalista haastettaan, asettaa saavutettavia tavoitteita ja pitää vaikka päiväkirjaa aiheesta. Kun kokeilee, perehtyy ja yrittää paljon erilaisia juttuja, lopulta yleensä löytää riittävän ongelmanratkaisun. Joskus tämä onnistuu ensimmäisellä kerralla, joskus ratkaisun löytyminen voi viedä kuukausia. Aina voi onnistua. Mitä kovemmin ja intensiivisemmin yrittää, sitä varmemmin ja nopeammin saavuttaa päämääränsä.

Itselleni sosiaalisen rohkeuden puutteeseen ovat toimineet muutamat kokeillut ideat. Periaatepäätös aina epävarmassa tilanteessa valita epävarmuutta herättävä vaihtoehto (esim. meneminen uuteen tilaisuuteen tilaisuuden skippaamisen sijasta) tuntuu usein toimivan. Valintatilanteessa periaatteen noudattamiseen voi kannustaa järkevillä ja inspiroivilla ajatuskuluilla. Esimerkiksi: "Minä näen edessäni sosiaalisen rohkeuden kiinnostavan haasteen, haluan tulla sosiaalisesti rohkeammaksi, siis minun on toimittava ja voitettava itseni! Yksi pieni päätös riittää mahtavaan kehitysaskeleeseen elämässäni" tai "Jos nämä kaksi valintavaihtoehtoa tuntuvat mielessäni nyt suunnilleen yhtä hyviltä vaihtoehdoilta, niin eikö sosiaalisesti epävarmempi vaihtoehto ole oikeasti parempi, koska pelkuruuden tilassa ylikorostan tunteellisesti toista vaihtoehtoa".

Toinen idea on pyrkiä tekemään päätös epävarmoihin tilanteisiin menemisestä tai valinnoista hyvissä ajoin järkevässä tilassa. Tässä voi kokeilla esimerkiksi asettumista ulkopuolisten asemaan. Esimerkiksi voi kuvitella, onko nyt tehtävässä asiassa mitään yleisesti tai toisten näkökulmasta paheksuttavaa tai että mitä ajattelisi itse toisesta ihmisestä, joka tekisi mainitun kaltaisen asian. Jos näin mitään ei ole, niin mitä menetettävää sitten on, jos asian tekee rohkeasti! (tosin mainitttu näkökulma ei toimi oikeasti kulttuurillisesti paheksuttavien tekojen tekemiseen) Lähempänä tapahtumaa/valintaa voi sysätä sen hetkiset varovat ajatukset pois tieltä tunteellisena ei yhtä perusteltuna roskana ja keskittyä rohkeudesta nauttimiseen. Positiivisen sosiaalisen paineen luonti voi olla hyvä metodi onnistumiseen. Jos puhuu tavoitteistaan läheisilleen tai blogissaan tai ilmoittaa julkisesti osallistuvansa johonkin sosiaaliseen haasteeseen, on vaikeampi perääntyä.

Internet on toki myös täynnä paremmin ja huonommin perusteltuja vinkkejä sosiaalisen rohkeuden kehittämiseen. Itselläni on tapa usein (yli?)korostaa omaa pohdintaani ja kokeilujani tiedonhaun kustannuksella. Tämän seurauksena en osaa tässä tapauksessa antaa kovin tarkkoja artikkelivinkkejä. Esimerkiksi how to sivustot e-how:sta wikihow:n ja succeed socially sivusto tarjoavat omaa vinkki-inspiroivaa materiaaliansa.

Blogin perustamisesta

Blogin perustaminen ja kirjoittaminen on mahtavaa. Jos Blogissa pystyy jotenkin ilmaisemaan asioita, jotka ovat itselle tärkeitä, tarjoaa se hienoja mahdollisuuksia samoin kun monet muut kirjoituskanavat. Blogin tekeminen on loistava keino saada itsensä tekemään sellaisia asioita, jotka jäävät helposti tekemättä (muun muassa sosiaalinen paine taustalla). Toisille Blogi voi muistuttaa itselle rakkaimman aihepiirin käsittelystä, toisille blogi vain on omien kirjoituskykyjen ylläpitoa. Itselleni tämä blogi muistuttaa ajattelemaan positiivisesti (joka on hätkähdyttävän helppoa unohtaa). Toisaalta jos omalla blogilla on lukijoita, siihen liittyy yleensä myönteisiä sosiaalisia elementtejä.

Etenkin blogin perustaminen voi olla melkoinen härdelli. Periaatteessa bloggaus on todella helppoa aloittaa. Blogipalvelut, kuten blogger tai wordpress on periaatteessa helppo panna käyntiin ja kirjoittamisen voi aloittaa muutamissa minuuteissa. Yleensä kun blogin aloittaa siihen liittyy kuitenkin huomattavaa harkitsemista ja mietintää, jotka voivat osoittautua haasteellisiksi ja pessimistisyyden ja riittämättömyyden tunteitakin herättäviksi. Tähän harkitsemiseen liittyä epävarmuus on kuitenkin normaalia epävarmuutta, jota liittyy aina uusien asioiden aloittamiseen.

Mielestäni blogin perustamisen vaiheet voi karkeasti jakaa kolmeen, eli blogin idean luontiin, blogin ulkoasun luontiin ja blogin julkaisemiseen jakamisine ja levittämisineen. Kaikkia vaiheita sävyttää jossain määrin jonkinlainen sosiaalisen, mitä muut ajattelevat tason ja mitä minä haluan tason keskustelu (tai ristiriita). Itselleni blogin perustus tuli tosiaan melko helpoksi siitä syystä, että löysin blogin perustamiseen puhtaan itsekkään ja täysin pysyvän ja varman syyn muiden syiden ohella. Yksinkertaisesesti minua ärsytti se, että kovin usein vain unohdan positiivisen ajattelun käytön, vaikka se on aika yksi keskeisimmistä uskomuksista ajattelussani. (tähän liittyy minulla hauskoja paradoksaalisia sisäisen puheen mietintöjä, joissa jossain kohtaa herään ajattelevani angstisen negatiivisesti sitä, miksi en ajattele riittävän positiivisesti : D) Ja mikäs olisikaan parempi ratkaisu positiivisen ajattelun muistamiseen kuin säännöllisesti kirjoitettava blogi, jossa voi rauhallisen tyytyväisesti vyöryttää myönteistä ajatusten virtaa : ) Ja erityisen hauskaa tässä on se, että positiivisen ajattelun varsinainen tekeminen tuntuu olevan sitä tarkoituksenmukaisesti tehdessä äärimmäisen helppoa. Tämän johdosta itselläni on suhteellisen hyvä fiilis siitä, että pystyn välttämään mielen merenpohjaan vaivuttavat bloggauskarikot. Toisin sanoen, hyvät ihmiset, jos perustatte blogin, niin perustakaa se jollekin sellaiselle pohjalle, johon voitte olla aina tyytyväisiä (tosin joillekin blogeille tämä on ehkä vaikeampaa tai mahdotonta). : ) Tai no joo, toki on näitä ihmisiä, jotka tykkäävät trollaamisesta. : D

Hah, mutta Koska "itsekäs blogintekomentaliteetti" ei tarjonnut itselleni täydellistä immuniteettiä mainittuja laivanupottajia kohtaan, niin joutunen vielä kuitenkin vielä hieman sanomaan lisäyksiä bloggauksen haasteista ja miten niitä voi yrittää ratkaista (ja tämä tosiaankin perustuu subjektiiviseen kokemukseen). Yksi haaste voi olla bloggaus-ulkoasu-sähellys-perfektionismi. Sanon suoraan, monesti voi olla fiksua vain ottaa jotain perusteemoja valmiista blogipalvelusta ja tyytyä suhteellisen vaatimattomiin ulkoasuerikoistumisiin. Toki bloggauksen ja blogin ulkoasun säätäminen voi olla visuaalisuudeltaan ja taiteelliselta palkitsevaltaan rattoisaa seikkailua, mutta joissain tapauksessa se voi vain syövyttää mieltä. Itselleni erityisen hankalia ongelmia ovat internetin käyttö sellaisella tavalla, että pystyn keskittymään ja tekemään jossain säntillisessä tavoiteajassa tekemäni asiat valmiiksi. Tämä siitä huolimatta, että en käytä samanaikaisesti ikinä mitään some yms. monityövenksluttimia. Edelleen erilaisissa tyylivalinnoissa tulee vastaan helposti internetin valinnanvaihtoehtojen tulva, blogipalvelun kustomatisoinnin rajoittumiset (ellei lähde koodia muuttamaan tai kirjoittamaan, johon en itse lähtenyt, vaikka css ja html projekti onkin itselläni työn alla) ja kaikenlaiset tyhjästä ilmestyvät tekemisen vaiheet, joissa yllättäen voi vierähtää jopa tunti jos toinen. Toki hyvä puoli internet maailman sähellyksissä tuntuu olevan se, että monesti ratkaisutkin syntyvät kuin tyhjästä. Omat blogintaustaongelmani ratkaisivat taustakuvion itse (melkein) tekemisen mahdollistavat sivustot. (esimerkiksi: http://bgpatterns.com/)

Täysin mahtavaa ja kaunista on se, että kaikki edelliset murheet ovat täysin turhaa. Kuten mainitsin, kustomointi on taidetta ja siitä pitäisi pystyä nauttimaan ja iloitsemaan. Toisaalta ajankäyttöä ei ehkä pidä katsoa niin tiukasta perspektiivistä, kunhan pystyy nauttimaan, mitä tekee. (tosin itse uskon siihen, että intensiivinen innokas tavoitteikas tekeminen on melko lailla parhaita reittejä hyvään oloon) Edelleen mokat ovat vain haasteita, joista opitaan ja nautitaan. Esimerkiksi itse olen omasta sählingistäni pyrkinyt oppimaan ja itselläni on tällä hetkellä monia kiintoisia ideoita, joilla blogin perustaminenkin pysyisi tulevaisuudessa hallinassa tuntikausien ja päiväkausien epämääräisen säheltämisen sijasta : ) (esim. aikatavoitteiden sopivasta helppoudesta (realistisuudesta) ja aikatavoitteissa aina pysymisestä - keskittymisen jakamiseen siten, että en unohdu vaan pidän tekemiseni tavoitteen mielessä)

Toinen blogin perustamiseen liittyvä haaste on sosiaalisen rohkeuden elementti, jota liittyy omien tekstien (ja henkilökohtaisten juttujen jakamiseen erimääräisissä asteissa). Itseäni tosiaan helpottaa mainittu oma-onnellisuus-keskeisyys kirjoittamisessani. Mutta tämä ei ole täysin poistanut erilaista sosiaalista kimuranttiutta, mikä tällaiseen bloginaloitukseen liittyy. Silti ei huolta. Blogin aloittamisen kimurantit kiemurat ovat itse asiassa aivan fantastisia, koska ne ovat sosiaalisen rohkeuden haaste. Aina kun näkee jonkin sosiaalisen jutun, johon voisi mennä mukaan kannattaa epävarmassa tilanteessa ehkä vedota sosiaalisessa rohkeudessa kehittymiseen ja mennä mukaan. Tämä ehkä etenkin niissä tilanteissa, joissa järki sanoo täysin selkeästi, että mukaan meneminen tai valinnan tekeminen olisi paras juttu, mutta jokin tunne panee vastaan. Tässäkin lienee mahdollista mennä liian pitkälle. Kaikista sosiaalisista sisäisistä tunne-estoista pois pääseminen altistaa ehkä typeryyksille. Toisaalta tavallisen "suomalaisen mentaliteetin" (suomalaista mentaliteettiä ei kyllä todellisuudessa ole olemassa) omaaville tämä tuskin on läheinen ongelma.

Positiivis-kriittisestä ajattelusta ja blogista

Nykypäivän uutisvirta ja arkipäivät iskevät kasvoihin mieltä maahan työntäviä tiedonsirpaleita. Huonot asiat, kuten Syyrian sota tai epäonnistumiset arkipäivässä tuntuvat kiistatta negatiivisilta. Tämä ei ole perusteltua. Se, että jokin asia on ehkä huono, ei tee siitä negatiivista tai negatiivisen ajattelun arvoista. Positiivinen ajattelu on aina mahdollista, jos näkee tietoista vaivaa. Positiivinen ajattelu on näkökulma taustalla, ei jotain, mikä tekisi asioista huonoja tai hyviä tai tuhoaisi aina kriittisen ajattelun. Kriittinen ajattelu ei ole määritelmältään kiistämistä tai tahallaan erimielisyyksien hakua, vaan positiivisuuteen sovitettavissa oleva taito ja suhtautumistapa, jossa pyritään kyseenalaistamaan ja arvioimaan informaatiota. Positiivinen ajattelu taas tekee ajatuksista positiivisia ja ihmiset jostain syystä tykkäävät yleensä myönteisistä ajatuksista, that’s it.

Arkipäivän pikkukämmit, esimerkiksi työhaastatteluissa mokaamiset voivat olla enemmän hyviä tai huonoja, mutta eivät negatiivisia. Melkein kaikissa asioissa on jotain hyvää. Menetetty työhaastattelu saattaa johtaa toisiin kokemuksiin, jotka olisivat muuten jääneet tuntematta. Ehkä uusi kovempi yritys työnhakuun johtaa vielä paremman työpaikan löytämiseen tai vapaa kesäaika auttaa selvittämään, mitä elämässä oikeasti haluaisi tehdä. Toki yleensä työhaastattelun mokaaminen on enemmän huono kuin hyvä juttu. Menetetyn työhaastattelun jälkeenpäin käsittely on kuitenkin ennen kaikkea tarpeellista haasteen, eli virheistä oppimisen perspektiivistä. Ja miksi ihmeessä virheistä oppimisen täytyisi olla negatiivista?

Edes Syyrian sodan kaltaiset asiat eivät ansaitse negatiivista käsittelyä. Se, että asiasta on vaikea löytää hyviä puolia, ei estä asian tulkitsemista positiivisena kiinnostavana haasteena. Lähes kaikkiin asioihin on mahdollista yrittää vaikuttaa: mielenosoituksilla, poliittisella tahdolla tai adresseilla, ellei muuten. Ja jos asiaan vaikuttamisen yrittäminen ei olisi jostain syystä käytännöllistä tai mahdollista, (tosin suhtaudun tähän lähtökohtaisena asenteena hieman nihkeästi) niin lienee aivan turhaa käyttää aikaa niiden negatiiviseen purkamiseen.

Tämä blogi on erään positiivarin, filosofianopiskelijan, itsensä kehittäjän, opiskelutekniikkafanin, paljasjalkatekniikkajuoksijan, moraaliuskovaisen, jokapaikankiinnostujan yms. sisäisen puheen muodostumaa. Pyrin tulevissa kirjoituksissani kirjoittamaan erilaisista omaa ja maailmaa tärisyttävistä ilmiöistä erittäin positiivisesta näkökulmasta. Yritän toisaalta löytää asioista kriittisen realistisesti hyviä ja huonoja puolia. Hyvistä puolista pyrin ottamaan ilon irti ja huonot puolet tulkitsen myönteisiksi ja kiinnostaviksi haasteiksi, joita on mahdollista yrittää ratkaista.  Toisaalta jaan omia kokemuksiani ja tuntemuksiani. Minulle positiivinen kirjoittaminen on mukavaa ja auttaa omassa elämässäni. Toisaalta näen sosiaalisesti, että käyttämäni näkökulma voi olla muillekin antoisa. Alla käsittelen melko lyhyesti mutta melko syvällisesti positiivis-näkökulmaista ajatteluani asioihin.

Positiivinen psykologia ja positiivinen ajattelu haasteineen

Minua kiehtoo positiivinen ajattelu ja pyrkimys aina asioiden näkeminen positiivisesta näkökulmasta, koska olen kokenut sen omassa elämässäni erittäin toimivaksi. Melko itsestäänselvästi tuntuu helppoa olla onnellinen niinä hetkinä, kun mielessä pyörivät positiiviset ajatukset. Toisaalta positiivisen ajattelun hyödyistä näyttää olevan tieteellistä näyttöä. Positiiviseen ajatteluun liittyy paljon epämääräistä self-helpiä ja hurlumhei puhetta. Laajemmin ihmisten hyvinvointia ja persoonallisia vahvuuksia tutkiva psykologian ala positiivinen psykologia on kuitenkin kovaa tiedettä, jota ovat kehittäneet psykologian kovimmat nimet Martin Seligmanista Mihály Csíkszentmihályihin. Kyseisen alan löydöksiä positiivisesta ajattelusta ovat muun muassa terveyshyötyjen kuten pidemmän eliniän, vähentyneen stressin ja vähentyneen masennuksen yhteydet siihen.

Edelleen toki tieteessä on epäselvää, onko jossain määrin ja jossain tilanteissa neutraalimmalla tai negatiivisemmalla ajattelulla omat etunsa ja mikä on tarkka syy-seuraussuhde positiivisen ajattelun ja hyvien seurausten välillä. Toisaalta on epäselvää onko kaikenlainen positiivisuus tai yltiöpositiivisuus välttämättä hyvä asia. Positiivisesta ajattelusta löytyy enemmän tietoa vaikkapa täältä tai terveyshyödyistä tästä. Tieteellisempää ja perusteellisempaa lähestymistapaa positiiviseen psykologiaan hakeva voi tutustua esimerkiksi Handbook of positive psychology teokseen, jota voi lukea ilmaiseksi kaikille saatavilla Helka-tunnuksilla internetin kautta.

Tämä blogi ei tule olemaan positiivisen psykologian tieteellistä referointia, tai menestys ja yksilölähtöistä amerikkalaisesta mentaliteetista ammentavaa self-helpiä. Kirjoitan omiin kokemuksiin ja maailman tapahtumiin liittyvää rennosti innostavaa settiä. Kirjoituksiini mahdollisesti liittyvät ehdotelmat voivat tai voivat olla toimimatta yleisemmällä tasolla. Lähden, mitä itseeni tulee melko voimakkaasti siitä, että sellaiset jutut kuin motivaatio tai se, tunteeko jonkin asian positiiviseksi tai negatiiviseksi ovat melko keinotekoisia ja ihmisen itsensä muunneltavissa (tämä osin siitä syystä, että en halua rajoittaa mieltäni luulemaan, että en voisi tehdä jotain, jonka tekeminen voi olla mahdollista). Se missä määrin edellinen väite pitää todella paikkansa on haastava kysymys (yleisesti yksilölähtöisen ajattelun ongelmat ovat myös oma debattinsa). Se lienee kuitenkin selvää, että mistä tahansa asiasta on mahdollista kirjoittaa positiivisesti, mikä ei toivottavasti jää tulevaisuudessa tekstieni perusteella epäselväksi.

Positiivisen näkökulman haasteet:

Käyttämääni näkökulmaan liittyy kolme isoa haastetta: positiivinen näkökulma voi johtaa huonojen asioiden väistelyyn, unohtamaan asioiden haasteellisuuden tai se voi johtaa ristiriitoihin kriittisen ajattelun näkökulman kanssa. Itse näen, että kaikki nämä haasteet on mahdollista ratkaista riittävissä määrin, etenkin kun ottaa huomioon edellä mainitut positiivisen ajattelun hyödyt.

Huonojen asioiden väistely on melko tavallista, jos pyrkii katsomaan asioita optimistisesti. Omien henkilökohtaisten vaikeuksien unohtaminen ei ole aina huono asia. Koen, että monissa tilanteissa on perusteltua miettiä enemmän hyvin meneviä oman elämän asioita (joita Suomessa oleskellessa (ainakin vielä) riittää), huonommin menevien henkilökohtaisten asioiden sijasta. Toisaalta etenkin mentäessä yhteiskunnallisiin asioihin ja oman henkilökohtaisen elämän ulkopuolelle, väistelyyn liittyy paljon ongelmia. Ihmisen on melko helppo rakentaa itselleen oma kuplansa, ja keskittyä vain niihin näkökulmiin ja asioihin, joihin hän haluaa paneutua. Tällöin hän voi unohtaa esimerkiksi oman maan tai muiden maiden ihmisten tuskan. Näen että positiivinen ajattelun ei tarvitse kuitenkaan kääntyä tähän sen enempää kuin negatiivisen tai neutraalin ajattelun. Itse uskon, että kaikenlaisiin asioihin on mahdollista löytää positiivinen näkökulma, koska asiat on aina vähintään mahdollista tulkita mielenkiintoisiksi ratkaistaviksi haasteiksi. Tätä kautta huonojen, jopa lähes mahdottomien maailman ongelmien käsittely ei ole ongelma. Erityisesti blogissani painotan haastavien aiheiden käsittelyä ja asioiden positiiviseksi kääntämistä.

Asioiden haasteellisuuden unohtaminen, on edellisen ongelman ratkaisuun liittyvä haaste. Tämä koskee niin yhteiskunnallisia ongelmia kuten köyhyyttä kuin myös henkilökohtaisia ongelmia ja pyrkimystä niiden ratkaisuun. Jos kerran kaikenlaisia asioita voi käsitellä positiiviseen sävyyn, eikö riskiksi muodostu se, että positiivinen ajattelu saa kokonaan unohtamaan ongelmien olemassaolon ja asioiden ongelmallisuuden. Onko positiivinen ajattelu kuin Marxin sanoin oopiumia kansalle. Koen että tämäkin haaste on täysin ratkaistavissa. Positiivista ajattelua on hyvää ja huonoa (ja siltä väliltä). Huonossa positiivisessa ajattelussa ongelmat voidaan selitellä parhain päin ja sitten unohtaa. Hyvä positiivinen ajattelu sen sijaan lähtee jonkinlaisesta asioiden haasteellisuuden myöntämisestä ja tästä kumpuavasta voimaannuttamisesta. Positiivisen ajattelun tulee olla sellaista, joka kannustaa yrittämään luottavaisella mielellä haasteiden ratkaisemista unohtamisen tai lamauttamisen sijasta. Jos positiivinen ajattelu onnistuu edellisessä, voi sitä tuskin missään mielessä pitää negatiivista tai neutraalia ajattelua ongelmallisempana lähestymistapana haasteellisiin tilanteisiin. Edelleen juuri näistä argumenteista johtuen pidän välttämättömänä, että blogitekstini tulevat sisältämään jonkin verran (ehkä ärsyttäviäkin) ideoita siitä, mitä yksittäinen ihminen voi yrittää tehdä käsittelemilleni haasteille. Tästä tosin seuraa, että blogiini tulee paikoin ehkä tarpeellista enemmän kantaaottavuutta, mutta menköön : )

Lisäksi iso haaste on yleisesti positiivisen ajattelun mahdollinen ristiriita kriittisen ajattelun kanssa. Tähän liittyi myös ensimmäinen kolmesta haasteestani. Tarkoitan kriittisellä ajattelulla ja kriittisyydellä tässä nyky-yhteiskunnassa arvostettua kykyä ja pyrkimystä kyseenalaistaa ja arvioida informaatiota, sen sijaan että asiat hyväksyttäisiin annettuna. Näyttää siltä, että positiivinen elämänasenne voisi vähentää kriittisyyttä. Edelleen painotan kuitenkin sitä, että mielestäni kriittinen ajattelu ja positiivisuus on mahdollista saattaa yhteen, vaikka tämä ei ehkä olekaan helppoa. Näen, että tämän onnistumisessa keskeistä on kahden edellisen ongelman ratkaisemiseen pyrkiminen. Kriittisen ajattelun kehittämistä voi auttaa myös erilaisiin kriittistä ajattelua korostaviin resursseihin tutustuminen. Kriittistä ajattelua painottava Less Wrong yhteisöblogi tarjoaa esimerkiksi tähän laajasti resursseja.