maanantai 27. lokakuuta 2014

Treenaus, minun tekniikkani energisyyteen, onneen ja työtehoon




Kaikki tiedämme sanoa nykyisin, että kuntoilu on terveellistä. Se saa myös tyypillisesti myös hyvälle tuulelle, kun siihen pääsee vähänkin sisään. Tämä näyttää olevan myös tieteellisesti hyvin perusteltua. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa 50000 ihmisille lähetettiin onnellisuustasoa kysyviä tekstiviestejä satunnaisiin päivän aikoihin havaittiin, että fyysinen harjoittelu sai ihmiset tuntemaan itsensä keskimäärin toiseksi onnellisimmiksi seksin jälkeen. (Enemmän tutkimuksista aiheesta:  http://www.huffingtonpost.com/robert-pozen/exercise-productivity_b_2005463.html)

Itse olen tehnyt paljon omia kokeilujani liikunnan suhteen. Olen kokeillut, miten liikunnan avulla voi parantaa onnellisuutta, motivaatiota omassa työskentelyssä ja toiminnassa, ja sitä kautta myös tehostaa ja parantaa laadultaan omaa toimintaansa.

Viimeiset 4 kuukautta armeijassa ovat olleet minulle äärimmäisen hedelmällistä aikaa nimenomaan edellisten kokeilujen suhteen. Olen hätkähdyttävällä tavalla pystynyt lisäämään omaa elämänhallintaani ja työtehoa yksinkertaisesti pitämällä vireystilaani (=aktivaatiotasoani) fyysisen treenin avulla korkealla. Näin olen välttänyt passiivista laiskuutta ja inttihajoamisia. Tässä tekstissä käsittelen, millaisten kokeilujen ja ideoiden avulla fyysisellä treenillä voi luoda motivaatiota elämään.

Miten motivoitua tekemään fyysistä harjoittelua päivässään?


Jos kuntoilun hyödyllisyys on itsestäänselvyys suurelle osalle ihmisistä, niin kuntoilun tekeminen ei tätä valitettavasti ole. Tämä johtuu yksinkertaisesti itsensä motivoinnin haastavuudesta. Lisäksi selkeät rutiinit ja periaatteet helpottavat kuntoilun tekemistä. Näistä kirjoitin jo aiemmassa tekstissäni elämänhallinnasta.

Puhuttaessa nimenomaan motivaation luonnista fyysiseen treenaamiseen, haasteita voi ratkaista monella tapaa. (nlp:n itsensä muuttamisen loogisten tasojen perusteella jaoteltuna)

Ympäristöään voi muokata sellaiseksi, että harjoittelu tulee helpommaksi. Esimerkiksi kotiin voi hankkia harjoitusvälineitä kuntopyörästä käsipainoihin tai leuanvetotangosta tasapainolautaan, jolloin treeni on nopea aloittaa. Jos kotona treenaus ei innosta voi hankkia kausikortin, jolloin kertamaksun maksamisen tuska tai vaiva ei poista treenaamisen halua tai alkaa treenata kaveriporukassa, minkä näyttää olevan tieteellisesti todettu ei vain tekevän treenille lähdöstä helpompaa, vaan myös itse treenistä nautinnollisempaa. Lisäksi sosiaalista tukea voi lisätä myös kertomalla läheisilleen tai kaikille sosiaalisessa mediassa harrastuksestaan. (sosiaalisen tuen helpottavasta vaikutuksesta treenaukseen: http://rsbl.royalsocietypublishing.org/content/early/2009/09/14/rsbl.2009.0670).

Toiminnastaan treenatessaan voi tehdä innostavampaa löytämällä sellaisen harjoittelun muodon, josta huomaa tykkäävänsä tai tekemällä treeniä sellaisella tavalla, mikä tuntuu mukavalta. Toiset ihmiset tykkäävät pyöräillä, toiset uida, kolmannet haluavat kuunnella musiikkia samalla kun treenaavat, viidennet tykkäävät vetää itsensä äärirajoille ja kuudennet kaikkia edellisiä samanaikaisesti.

Treenitaitojen kehittäminen tekee treenin sisälle pääsystä helpompaa. Varsinkin kun aloittelee harjoittelua uudessa lajissa opastus oikeaan teknikkaan lajin harrastajan tai personal trainerin kautta auttaa pääsemään pois siitä epätietoisuudesta, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Edelleen kehittyminen ja parempaan kuntoon tuleminen motivoi. Toisaalta sen, että taitoja ei jossain lajissa vielä ole, ei koskaan saisi antaa tuhota omaa motivaatiota. Kuntoliikunta ei ole kilpailua siitä, kuka on paras, vaan elämys, joka voi luoda onnellisuutta ja aktiivisuutta elämän muihinkin osa-alueisiin täysin tasosta riippumatta.

Uskomusten ja oman identiteetin muovaaminen fyysiselle treenaamiselle suotuisammaksi on erittäin perustava keino löytää kiinnostus liikuntaan. Jos esimerkiksi koululiikunnantunneilta lähtönsä saaneet inhoreaktiot kaikkea kehonliikuttelua kohtaan ovat hyvin voimakkaita tämä voi olla myös paras lähtökohta itsensä voittamiseen. Omia uskomuksia voi pyrkiä muokkaamaan monella tapaa. Omien ajatusten syvällinen läpikäynti päässä esimerkiksi meditoinnin tai kirjoittamisen kautta voi auttaa. Perehtyminen liikuntaan inspiroivaan kirjallisuuteen, artikkeleihin tai kännysovelluksiin voi olla joillekin se kipinä hyökätä salille tai lenkille.

Motivoivan fyysisen treenaamisen lajit:


Edelleen siinäkin vaiheessa, kun kipinä liikuntaan on jo olemassa, herää kysymys miten ja missä tulisi treenata, jotta treenauksesta saisi eniten irti. Tulisiko treenata kuten kaikki muut salilla vai olisiko liikunta hedelmällisintä työpäivän tai opiskelun ohessa virkistämässä työn riemuja?

Kaikki nyt mainitsemani harjoittelun tyypit ovat erittäin terveellisiä ja toimivat elämän virkistäjinä. Itse käytän niitä kaikkia. Ne luovat aktiivisuutta hieman eri tavalla ja ne soveltuvat vaihtelevan hyvin erilaisiin elämän tekemisiin toki riippuen myös henkilöstä. Kannattaa kokeilla kaikenlaista.

Perinteinen (erillinen) kuntoilu




Mitä?

Kaikenlainen fyysinen harjoittelua, jonka aikana tai väleissä ei pyritä tekemään intensiivisesti jotain muuta, esimerkiksi töitä. Tähän kuuluu kaikki normaali liikunta ja urheilu lenkkeilystä saliin, urheilusta ohjattuihin ryhmäliikuntatunteihin.

Hyvää:

  1. Helppo löytää ohjausta (esim. kuntosalilla) ja helppo täten aloittaa
  2. Helppo harjoitella sosiaalisessa ryhmässä, kaverien kanssa tai ryhmäliikuntana
  3. Kaikenlaista liikuntaa maan ja taivaan väliltä voi harjoittaa näin. (verraten työskentelyn aikana samanaikaisesti tapahtuva harjoittelu, jossa liikuntaei saa viedä tarkkaavaisuutta pois töistä) 
  4. Edellisen takia helppo myös löytää ainakin yksi liikunnan laji, josta itse nauttii. 
  5. Helppo havaita oma kehitys ja paremmaksi tuleminen. 
  6. Liikunnan intensiteetin voi valita vapaasti 
  7. Tämä liikunnan muoto toimii monille myös meditatiivisena kokemuksena, joka saa ajatukset pois päivän muista huolista. 
  8. Kunnon treeni pitää virkeänä ja aktiivisena jopa useamman tunnin treenin jälkeen (tieteellinen näyttö)

"Haasteita":

  1. Vievät kiireiseltä ihmiseltä oman aikansa päivästä toisin kuin kaksi seuraavaa tyyppiä 
  2. Treenin jälkeinen motivoiva vaikutus ei kestä ikuisesti, oman kokemukseni mukaan suurin muuhun elämään motivoiva vaikutus kestää yleensä muutaman tunnin treenin jälkeen. (tosin säännöllisen treenauksen hyödyt kyllä näkyvät aktivoivana vaikutuksena toki pidemmälläkin arjessa (lähteet tähän katso ensimmäinen artikkeli)) 

Työskentelyn aikana tapahtuva harjoittelu



Mitä?

Fyysistä harjoittelua, jota tehdään samaan aikaan kun esimerkiksi opiskellaan tai työskennellään tai tehdään päivittäisiä kotitöitä tai askareita (toki kaikenlaista muutakin voi tehdä samanaikaisesti). Fyysistä harjoittelua, joka on mahdollisimman täysin automatisoitunutta, eli siihen tarvitsee kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota. Esimerkiksi kuntopyöräilyä samalla kun katsoo videoluentoja tai lukee (tätä näkee unisport-salilla paljon), juoksumatolla kävelemistä samalla kun tekee töitä läppärillä. Myös työskentelyn seisoaltaan voi sanoa olevan treenin rajamailla, koska se aktivoi enemmän kuin istuminen (teen sitä itse koko ajan).

Hyvää:

  1. Ei vie aikaa muulta tekemiseltä päivässä, koska tapahtuu samanaikaisesti työskentelyn opiskelun kanssa yms.
  2. Työskentelyn aikainen liikunta (tai seisominen) tutkitusti aktivoi ja lisää todennäköisesti työtehoa ja motivaatiota erityisesti pitkällä tähtäimellä, kun toimintaan tottuu. (seisomisen hyödyistä, analyysia kävelymaton hyödyistä)
  3.  Motivointitekniikka, joka oppimisvaiheen jälkeen luo todella helposti aktiivisuutta ja intoa työhön jos toiseenkin 
  4. Jos tehtävä työ/opiskelu on kiinnostavaa, niin treenaamisen kivut ja hankaluus monesti kuin unohtuvat

"Haasteita":
  1. Samanaikaiseen treenaamiseen ja työskentelyyn tottumiseen menee hetki aikaa 
  2. Kaikenlaista treeniä ei voi tehdä näin, vaan ainoastaan sellaista treeniä jota ei tarvitse ajatella työskentelyn ohessa 
  3.  Ei voi oppia uusia fyysisiä taitoja, vaan ainoastaan kehittää fyysistä kuntoa 
  4. Vaatii luovuutta, aikaa ja monesti myös rahaa saada tällainen toimimaan omassa työ- tai kotiympäristössä (itse käytän seisomatyöpisteen muodostamiseen pahvilaatikoita tällä hetkellä) 
  5. Lisää aavistuksen työskentelyn aikaista stressitilaa ja siksi vaativimpien henkisen työn suoritusten tekeminen voi vaikeutua. 
  6. Treenaaminen tapahtuu yksin työn, opiskelujen, kotihommien rinnalla, sosiaalisen tuen ja paineen saaminen on sitä kautta haastavampaa

Työskentelyn väleissä tapahtuva harjoittelu

File:Airman doing pushup.JPG

Mitä?

Fyysistä harjoittelua, jota tehdään opiskelun, työskentelyn, kotiaskareiden yms. väleissä yleensä lyhyinä 30 sekunnin - 10 minuutin setteinä. Harjoittelua, jolla voi nopeasti virkistää omaa oloa, jos ei meinaa enää jaksaa tehdä hommia. Hyvät ja huonot puolet osin aika samanlaisia kuin edellisessä.

Esimerkiksi itse olen yhdistänyt tämän pomodoro tekniikkaan. Pomodoro tekniikassa työskennellään 25 minuutin jaksoissa ja pidetään tämän jälkeen aina lyhyt tauko, joissa itse vedän lyhyen fyysisen treenin (5min) ja usein 5 minuutin meditaation/torkun. (kyseiset minitorkut on yksi parhaiten toimineista mielialan hallinta/virkistystekniikoista ikinä, mitä olen käyttänyt)

Hyvää:

  1. Ei vie paljon aikaa muulta tekemiseltä juuri päivässä, koska tapahtuu tiiviisti työskentelyn/opiskelun ohessa
  2. Erityisesti jos jo on huomannut lyhyiden taukojen/pomodoro-tekniikkojen hyödyt omassa työskentelyssä, (tästä on myös paljon tutkimusnäyttöä) niin helppo lisätä omaan toimintarytmiin.
  3. Työskentelyn aikainen liikunta (tai seisominen) tutkitusti aktivoi ja lisää usein työtehoa ja motivaatiota.
  4. Motivointitekniikka, joka oppimisvaiheen jälkeen luo todella helposti aktiivisuutta ja intoa työhön jos toiseenkin
  5. Voi treenata hyvin monipuolisesti erilaista liikuntaa, koska keskittyminen voi suuntautua vapaasti treeniin (toisin kuin edellisessä) Myös motoristen taitojen opettelu (esim. käsilläseisonta) on mahdollista

"Haasteita":

  1. Ei mielestäni riittävä ainoana liikunnan muotona elämässä, koska ei anna kovin pitkäkestoista rasitusta.
  2. Aktivoiva vaikutus ei myös mielestäni tunnu yleensä kestävän kovin pitkään (tosin mitä kovempaa treenaa, niin sen paremmin)
  3. Lyhyt aikarajaus rajoittaa sitä, mitä voi tehdä
  4. Koska työskentely tapahtuu lähellä työpistettä, niin vaatii enemmän luovuutta keksiä millaisia treenejä voi tehdä
  5. Treenaaminen tapahtuu yksin työn, opiskelujen, kotihommien rinnalla, sosiaalisen tuen ja paineen luominen on sitä kautta haastavampaa.

Tarvitaanko elämässä laiskempia hetkiä?


Tässä tekstissä olen antanut paljolti sellaisen kuvan, että liikunta ohella tai ennen työtä, opiskelu, kotisählinkejä yms. antaa aina piristävän vaikutuksen toimintaan. Tämä on mielestäni yleensä totta tieteellisen näytön perusteella, (katso edelliset linkit) mutta ei kuitenkaan aina. Yerkes-Dodsonin laki- ilmiön perusteella näyttää nimittäin siltä, että erilaiset työtilanteet vaativat erilaista aktiivisuustasoa ja siten joissain tapauksissa liikunta voi luoda liian korkean aktiivisuustason ja olla toiminnalle haitallista. Tosin itse olen sitä mieltä, että ilmiö voi johtua myös siitä, että ihmiset eivät osaa tehdä asioita riittävän rauhallisesti ja kylmähermoisesti korkean aktiivisuustason vallitessa.

Lisäksi rauhallisemmalle pohtivammalle mietiskelylle/opiskelulle saattaa kuulua oma paikkansa elämässä, (tai ainakin hyville yöunille ;) ).

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kuivien oppituntien kostuttaminen



Syksy merkitsee monille opiskeluja. Minullekin se merkitsi inspiroivuudeltaan paikoin puuduttavaa 3 viikon elektroniikka-asentaja oppitunti-kurssitusta, vaikka vietän parhaimmillaan aikaani armeijassa. Syksy merkitsee samalla opiskeluinnon luomisen tuskaa. Onneksi opiskelumotivaation tuunaus onnistuu, jos siihen panostaa.

Oppiako vaiko eikö oppia?  


Ratkaiseva askel oppitunti-euforiaan pääsyyn on valinta, haluaako oppia oppitunnilla vai tehdä jotain muuta. Ensimmäinen vaihtoehto on mielestäni lähes aina parempi, jos jo huomaa istuvansa oppituntiluokassa valmiina toimintaan. Tähän on kolme syytä.

1. Yleensä paras asia, mitä oppitunnista voi saada omaan elämäänsä irti on oppiminen. Lähes aina luennolla tai oppitunnilla istuessa, siinä käytävät informaatiot ovat itselle hyödyllisempiä elämässä kehittymisen ja esimerkiksi kokeissa pärjäämisen kannalta, kuin se että tekee oppitunnilla jotain muuta tai ei mitään

 2. Päätös tehdä muuta kuin oppia oppitunnilla perustuu yleensä itsepetokseen. On todella helppoa tuudittautua valheelliseen oloon siitä, että oppituntiasia on merkityksetöntä varsinkin jos vaihtoehtoisena tekemisenä löytyy kännykkä läheltä käsien ulottuvilta.

3.1. Oppimisen tekeminen itselle kiinnostavaksi on täysin mahdollista (esim. tämän tekstin ajatusten mukaisesti)

Kun on tehnyt päätöksen oppia, on mahdollista havaita ja tehdä omasta oppimisestaan innostavaa ja kaunista viemällä huippuunsa kaikki oppimismotivaation osat (nlp:n muutoksen loogisten askelten mukaisesti)

1. Ympäristö  


Monesti motivoitumattomuus oppitunnilla johtuu vain siitä, että ympäristö ei ole otollinen. Ympäristö, joka koostuu niin opetuksesta, huoneen lämpötilasta, unesta, valaistuksesta, informaatioympäristöstä, vaatetuksesta, nautituista virikeaineista on helppo laittaa kuntoon. Tyypillisesti jo se, että on päässyt hyvin nukkuneena oppitunnille, on mukavissa vaatteissa, ei tee oppitunnilla opiskelun kanssa muuta samanaikaisesti (nykytiede näyttää melko kiistattomasti osoittavan monityön haitat varsinkin oppimisen kaltaisessa tietoista tarkkaavaisuutta vaativassa tekemisessä) ja ei ole nälässä tekee ihmeitä jopa tylsimmänkin puupää-luennoitsijan luentojen kiinnostavuudelle.

2. Toiminta  


Pienet oman toiminnan valinnat kykenevät muuttamaan oppitunnit passiivisesta makaamisesta kiinnostavaksi ajattelusalamoinnin taistelukentäksi. Ajatus siitä, että luennoitsijan pitäisi innostaa opiskelijan aina toimintaan ja aktiivisuuteen omalla uskomattomalla egollaan on sekä vaarallinen ja väärä. Taitava opiskelija ei halua että hänen koko opiskelijauransa ja loppuelämän suuntansa on riippuvaista siitä satunnaisesta asiasta, kenen luennoille hän sattui osallistumaan. Uskomattoman innokasta luento tai oppituntiopiskelua on täysin mahdollista suorittaa paljolti riippumatta luennoitsijasta. Tämä on usein kiinni pienistä valinnoista, kuten esimerkiksi:

1. Osallistuminen oppitunti- tai luentokeskusteluun tai kysymysten esittäminen luennolla voi tuntua turhalta, mutta se auttaa pysymään heräillä tekee luennon asioista itselle omakohtaisempia ja kiinnostavampia.
 2. Valmistautuminen etukäteen luennon/oppitunnin asioihin ei ole ajan haaskausta, vaan auttaa kysymysten kysymisessä ja auttaa pitämään vireillä, koska luennoilla kerrottuihin asioihin on nyt paremmin tarttumapintaa.
 3. Muistiinpanojen tekeminen omia ajatuksia ja olennaisia asioita tiivistäen pakottaa ajattelemaan, koska hyviä muistiinpanoja ei synny, jos ei seuraa ja kuuntele oppitunnilla
 4. Hyväryhtisen opiskeluasennon ylläpitäminen auttaa pysymään hereillä oppitunnilla ja auttaa innostumaan opiskeltavista asioista.

 3. Taidot  


Usein toiminta edellä mainitulla tavalla voi kuitenkin olla vaikeaa. Jos ei ole tottunut olemaan aktiivinen opiskeluisssaan tai kysymään kysymyksiä, voi kynnys ryhtyä tähän olla suuri. Näiden haasteiden voittamista auttaa niiden näkeminen taitoina. Luento-opiskelu ja opiskelu ylipäätään on jatkuvaa taitojen kehittämistä. Kiinnittämällä huomiota omiin heikkouksiin ja näkemällä vaivaa näiden taitojen kehittämiseen voi haasteet voittaa. Kun kyky hahmottaa historiassa yleinen aikajana ja ajan kuluminen paranee, on helpompi pysyä motivoituneena historian luennoilla tai oppitunneilla. Kun kyky matematiikassa paranee, paranee kyky ottaa vastaan monimutkaisemmista laskutoimituksista muodostuvia luentosisältöjä. Ylipäätänsä näyttää olevan olemassa riippuvuus, että taitavuus jossain aiheessa tuo mukanaan myös intohimon aihetta kohtaan

Samanlaiset riippuvuudet pätevät myös yleiseen luentotekniikkaan. Niin kysymysten kysyminen kuin muistiinpanojen tekeminenkin ovat esimerkiksi taitoja, joissa on mahtavat mahdollisuudet edistyä.

1. Tuntiaktiivisuutta voi helpoittaa kirjoittamalla valmiiksi ylös kysymistä varten esiluvun aikana mieleen juurtuneita aiheen ongelmakohtia.
 2. Muistiinpanoissa voi opetella käyttämään erilaisia luentomuistiinpanotekniikoita, kuten yliopisto-opiskeluun cornell methodia

 4. Uskomukset  

 

Ehkä tärkein ja perustavin reitti onnistumisiin luokkahuoneissa on uskomuksien muokkaus. Jos ei usko, että voisi koskaan olla intohimoinen luokkahuoneessa, tulee tuskin tätä saavuttamaan. Itse näen, että koskaan ei kannata rakentaa itselleen rajoittavia uskomuksia, että jonkin asian oppimisesta ei voi pitää, koska asia on kuitenkin epävarma. Vaikka esimerkiksi armeijakurssini sähkötyöturvallisuuskurssin monotoninen sääntölitania tuntiopetus tuntui minusta aluksi lähes toivottomalta, ei ole ikuisesti kiveen kirjoitettua, että kukaan maailman ihminen ei tule ikinä kyseisestä informaatiosälästä tulisi pitämään. Kaikkiin oppituntiaiheisiin pätee, että samalla tavalla samoilla tunneilla istuivat torkkuen ja nuokkuen vuosikymmeniä sitten monet kyseisten oppituntialojen nykyiset suurmiehet ja naiset, joiden intohimo sittemmin usein nousi suurelle tasolle.

5. Identiteetti  

 

Identiteetti on ihmisen suhteellisen pysyvä käsitys itsestään ja omista perusarvoistaan. Jonkun elämäntehtävänä on auttaa muita ihmisiä hyväntekeväisyyden, lääkärinammatin tai hyvinvointivaltion kehittämisen kautta. Toinen haluaa saavuttaa mainetta ja kunniaa omaisuuden tai aseman kautta. Kolmannelle riittää oma onnellisuus ja tukevuus lähipiirin sisällä. 

Tässä tekstissä olen painottanut sitä, kuinka tylsiinkin oppituntitilanteihin voi tuoda iloa. Toisaalta oppitunneista on helpompi olla kiinnostuneen intohimoinen, jos oppituntien aiheet koskettavat omaa identiteettiä. Identiteetti ei ole pysyvä ja yksiselitteinen eikä usein edes kovin mietitty. Siksi sitäkin voi pohtia ja muokata sellaiseen suuntaan, että omalle elämäntehtävälle arvokkaita oppitunteja olisi mahdollisimman paljon erilaisia. Toisaalta oma identiteetti voi myös auttaa näkemään selkeämmin kuivimpienkin oppituntien mielekkyyden varsinkin jos uskaltaa olla avarakatseinen. Esimerkiksi elektroniikka-asentaja kurssilla oppimani käytännön elektroniikkataidot voivat osoittautua tarpeellisiksi, koska toimivan elektroniikan luonti vaatii teorian ymmärtämisen lisäksi myös käytettävyyden hahmotusta. Vastaavasti elektroniikkasuunnittelun hallitseminen auttaa ymmärtämään nykyistä teknologiamaailmaamme, jossa itsekin pyrin kehittymään ja vaikuttamaan.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ajattelumaailmani, eli MoMoMoKe


Jos minun olisi pakko tiivistää koko ajattelumaailmani kahteen sanaan olisi vastaus varmaankin itsensä kehittäminen.

Nuorempana luin runsaasti fantasiakirjoja ja pelasin tietokoneroolipelejä. Niissä kiinnostavaa olivat kasvutarinat. Kuinka risuista noustiin rikkauksiin tai saavutettiin tulenteko-leveli 45 runescapessa, jonka avulla pystyi tekemään virtuaalisen nuotion vaahterahaloista. Jossain vaiheessa hoksasin, että keinotekoisissa maailmoissa kehittymisestä ei juuri hyödy tosielämässä. Ymmärsin, että tosielämä on täynnä aivan vastaavasti kehittymisen mahdollisuuksia ja level uppeja, mutta nämä ovat paljon kiehtovampia ja monilukuisempia, kuin mitä yksikään yksittäinen videopeli pystyy tarjoamaan.

Elämäni perusarvot


Nykyisin omaa elämäntapaani voi hyvin karkeasti verrata tosimaailman elämiseen eräänlaisena roolipelinä. Tästä ei tosin pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että elämän tarkoitus olisi minulle vain peliä tai leikkiä. Pyrin kehittymään erilaisissa taidoissa, joiden valinta ja tekemisjärjestys määräytyy pääosin perusarvojeni kautta. Elämäni perusarvot/päämäärät on viimeiset pari vuotta voinut tiivistää täsmällisimmin muotoon MoMoMoKe, eli motivaatioksi/onnnellisuudeksi, moraaliksi, monipuolisuudeksi ja kehittymiseksi.

Onnellisuus/motivaatio


työpöytäni taustakuva
Onnellisuus tai motivaatio, jota käytän melkein sen synonyymina, on minulle ensisijainen elämänarvo kaikissa elämän tilanteissa. Tämä siksi, että olkoon kyseessä sitten päämäärä menestyksestä rauhalliseen perhe-elämään, ainakin osittain kaikkien näiden halujen takana tuntuu olevan perimmäinen pyrkimys tuntea itsensä onnelliseksi elämässään.

Ymmärrän onnellisuuden pääasiassa itse koetuksi tunteeksi siitä, että nauttii parhaillaan tekemästä asiasta. Minulle onnellisuus on jokaisessa elämän hetkessä kiinni oleva mielentila, ei rahalla tai maineella hankittava perhekoti tai muu unelma.

Mielentilana onnellisuus syntyy pään sisällä, mikään ympäristön asia ei sitä suoraan luo. Tästä syystä siihen voidaan vaikuttaa paljolti riippumatta siitä, mitä pään ulkopuolella tapahtuu. Itsellä tämä havainto on johtanut radikaaliin elämänmissioon. Sen sijaan, että pyrkisin elämässä tekemään asioita, jotka tekisivät minut onnelllisiksi lähestymistapani onnellisuuteen on tehdä asioista itselleni kiinnostavia ja onnellisuutta tuottavia. Olen omasta kokemuksestani huomannut, että riippumatta siitä, onko kyseessä vieraan kielen kieliopin opiskelu tai metsässä ryömiminen intissä, niin mm. meditaatiolla, aktiivisuustason hallinnalla, positiivisella ajattelulla ja tietyillä ajattelutekniikoilla on mahdollista saada mielialaan ihmeitä aikaan.

Moraali


Moraali on minulle onnellisuuden rinnalla ensisijainen arvo elämässä, koska intuitio toisten ihmisten huomioisen välttämättömyydestä on itselleni perustavan vahva. Lisäksi koen, että ihanneyhteiskunnassa kaikki ihmiset olisivat juurikin reiluja toisiaan kohtaan ja että keskeinen tapa vähentää rakoa tähän on ainakin yrittää toimia itse ihanteen mukaisesti.

Moraalin ensisijaisuus ei tarkoita minulle jatkuvaa täydelliseen oppikirjamaiseen moraalisuuteen pyrkimistä ja samaa muilta vaatimista. Moraali on pyrkimystä tehdä parhaansa muiden (moraalin kohteiden) huomioimiseen elämässä kokonaisuutena paikoin filosofisten moraaliteorioiden, paikoin intuition, paikoin omien periaatteiden johdattamana. Joissain tilanteissa moraali on minulle auttamista ja hyvän mielialalla viestimistä muille, joskus työskentelemistä feissarina punaiselle ristille, joskus lihansyönnin vähentämistä, joskus pyrkimystä tuoda ihmisten tietoisuuteen tehokkaampia auttamisen muotoja. Keskeistä moraalissa on tunne että tekee parhaansa ja se, että maailmasta tulisi parempi paikka kauas ja lähelle.

Kehittyminen



Kehittyminen ihmisenä on minulle tärkeä (tosin tavallaan ei ensisijainen) päämäärä elämässä useista syystä. Pyrkimys itseni kehitykseen kietoo minulla yhteen muut päämääräni elämässäni. Kehitys on ratkaisevaa elämän päämäärien saavuttamisessa, olkoon kyseessä onnellisuus tai pyrkimys maailman parantamiseen.

Minua kiinnostaa kehittyminen erityisesti myös sen itsensä vuoksi. Jo siinä, että pystyy tekemään jotain sellaista, mitä ei ennen pystynyt on jotain maagista. Samoin on kiinnostavaa tosimaailman kehityksen usein osin rajaton luonne. Tosimaailmassa taidoissa ei ole yleensä olemassa selkeitä max leveleitä, vaan edessä on vertauskuvallisesti vain hämyinen taivas, joka tuntuu olevan rajaton mutta lopulta tuntuu jäävän rajalliseksi opetteli sitten astrofysiikkaa tai voimistelussa ylöspäin hyppyjä. Lisäksi kehityksessä on kiinnostavaa myös asioiden ja menestyksen saavuttaminen sekä se, että kehitys tuntuu olevan perin hyödyllistä yhteiskunnassa elämisessä. Harva kiistää, etteikö olisi upeaa tulla mestariksi eri elämän osa-alueilla

Kehittyminen tarkoittaa minulle ensisijaisesti itsensä kehittämistä. Se on minulle sitä, että kehittyy sisäisesti taidoissa ja pystyy nyt pysyvästi tekemään asioita, joita ei ennen pystynyt. Auton ajotaidon oppiminen on kehitystä, auton omistaminen tai ostaminen ei (lisäksi ymmärrän kehittymisen usein myös tavoitteiden saavuttamisena). Itseni kehityksen lisäksi ihmiskunnan ja tieteen kehittyminen on kiehtovaa. 

Monipuolisuus 




Monipuolisuus on minulle päämäärä, koska se on tuntunut minusta sekä kiehtovan riskialttiilta, että äärimmäisen vapaalta elämänreitiltä. Mikä olisi elämässä monipuolista elämistä parempi tapa saada käytäntöön iloa onnellisuusajattelun ideasta, että mistä vain voi nauttia? Monipuolisuus on minulle päämäärä osin myös siksi, että se on mahdollistanut minulle vaikeista valinnoista näennäisen kieltäytymisen ja vapauden säilyttämisen. Jos päättää elämässään tehdä kaikkea, kaikki jatkopolut jäävät mahdollisiksi ja vapaiksi kasvuyritystoiminnasta akateemiseen filosofin uraan tai fittness-valmentajaan.

Monipuolisuus tarkoittaa minulle pyrkimystä kehittyä kaikilla elämän osa-alueilla: fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti, yksin, osana kulttuuria. Minua kiinnostaa näin niin mielentilojen hallinta, piirtämään oppiminen, kuin lihaskuntotaidotkin. Painotukseni monipuolisuuteen tarkoittaa myös sitä, että minua kiinnostaa kehittyä erityisen paljon eräänlaisissa perustaidoissa, jotka auttavat myöhemmin muiden taitojen kehittymisessä (transfer). Esimerkiksi kyky opiskella nopeammin tai mielentilan hallinnan taidot auttavat niin filosofian, matematiikan kuin historiantietämyksenkin taidoissa.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kuinka intistä nautitaan
















Intti on pari viikkoa sitten alkaneen komennukseni perusteella varsin herkullinen autoritääristen johtajien leikkikenttä. Yksilön astuessa inttiin iskee pojan (tai tytön) kloppiin hurja määrä ulkoisia sääntöjä johtajien kyseenalaistamattomasta tottelusta hatun kantamiseen oikeassa asennossa.

Jos intissä ei sääntöjä noudata, niin rangaistus seuraa. Tämä panee yksilöiden motivaation helposti vereslihalle. Jos intissä ei annettuja sääntöjä sisäistä, eikä niitä hyväksy, niin seurauksena on määrätty palvelusaika täyttä sontaa, koska sääntöjä on vain pakko totella. Tästä syystä intin kokeneet tietävät usein neuvoa, älä ajattele, kaikki tulee helpommaksi (olen tästä tosin jossain määrin myös eri mieltä).

Jos intistä haluaa viihtyä ja intistä haluaa nauttia, niin säännöt tulee siis vain hyväksyä ja jollain tasolla sisäistää. Tämä ei tarkoita sotahulluksi tulemista tai maailmankuvan muuttamista, vaan sen myöntämistä, että tässä tilanteessa minulle on annettu tietyt rajat, joiden sisällä elää. Kuten Etelä-Sudanissa lapsilla ei ole ruokaa, intissä sotilailla ei ole vapautta. Sitä paitsi monet rajoitukset ovat vieläpä varsin hyviä. Esimerkiksi selkeästi aikataulutettu päiväohjelma intissä on toimiva systeemi siviiliinkin, jos haluaa saada tehtyä tehokkaasti asioita myös kotirintamalla.

Intin sääntöjen hyväksymisen jälkeen intistä nauttimisen perusperiaatteeksi voi lyhentää "Ole askeleen inttiä edellä". Tämä ei tarkoita, että täytyisi olla aina ensimmäinen tai kärkijoukossa asioiden tekemisen nopeudessa (mitä en itse valitettavasti ole vielä yleensä ollut). Kyse on enemmän siitä, että tekee intin vaatimat asiat hallitusti, oman suunnitelman ja tekniikoiden avulla, usein etuajassa. Sen sijaan, että intti olisi pelkkää tulipalokiirettä epätoivoiseen käskyjen noudattamiseen viime tingassa, intti voi olla ripeää tekemistä, jossa yksilö pitää oman toimintansa naruista kiinni, vaikka noudattaakin toisten käskyjä.

Jos edellä mainittu hallinta pysyy, intistä on mahdollista nauttia. Olen huomannut, että käytännössä kaikkia niitä motivaatiotekniikoita, joita olen tähän asti käyttänyt siviilissä, voi soveltaa helposti intin tilanteisiin. Positiivista ajattelua ei intissä rajoita kukaan. Samoin kukaan ei rajoita intissä onnistumisten kokemusten hankkimista. Intti on täynnä pieniä tehtäviä, aikatavoitteita, joihin kaikkiin ehtimisestä voi itse omassa mielessään hiljaisesti riemuita. Samoin kukaan ei intissä estä omien välitavoite-aikarajojen tai omien kovempien aikarajojen asettamista ja niissäkin onnistumista.

Intti on myös täynnä odottelua ja taukoja, toisin sanoen vapautta, josta voi ottaa ilon irti. Jutustelun tai hiljaisen pysähtyneisyyden ohella voi tehdä muistiinpanoja tai piirroksia mukana kulkevaan vihkoon, vaikka kännykkää ei voikaan käyttää. Jopa hajoamisista pelastavat 5 minuutin torkut onnistuvat yleensä intissä tuvassa taukojen aikana, kuten myös erilainen omatoiminen aktivoiva jumppa. Olkoonkin, että nämä voivat herättää tupatovereissa kummastusta.


Ps. Jos joku sai tästä tekstistä mielikuvan, että olisin jollain tavalla inttimyönteinen tai ihannoisin armeijaa, niin huomautettakoon vielä, että näin ei totisesti ole. Esimerkiksi en arvosta autoritääristä johtamistyyliä, vaikka sen käytölle intissä onkin perusteita. Kyseinen johtamistyyli ihmiset tottelemaan ja toimimaan, mutta passivoi alaisten omat kyvyt olla mukana vuoropuhelussa ja tarjota omia ratkaisuja ongelmiin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Elämänhallinnan ABC, miten saada hommat tehtyä ja saavutettua


















Ihmisten elämänhallinta on rajattua. Emme saa usein hallittua itseämme olemaan sellaisia, mitä haluaisimme olla. Haluamme liikkua säännöllisesti, haluamme opiskella paljon joka päivä, haluamme olla onnellisia ja silti emme usein hallitse itseämme onnistumaan näissä.

Onneksi elämänhallintaa voi kehittää. Se, kannattaa, koska elämässä voi saavuttaa melkein mitä vain, jos kykenee tekemään säntillisesti töitä tavoitteensa eteen. Tutkimuksissa on havaittu, että olkoon ala mikä tahansa, niin ekspertiksi tuleminen vaatii aina ennen kaikkea pitkäjänteistä työtä. Lahjakkuudesta tuntuu olevan eniten apua ennen kaikkea alkuvaiheen kehitysaskelissa. Edes shakin kaltaisessa älypelissä ei ole havaittavissa voimakasta yhteyttä älykkyysosamäärän (=synnynnäinen lahjakkuus) ja taidon välillä (lähde).

Elämänhallinta on siis taito, jonka avulla asioita saadaan tehtyä ja niitä saadaan tehtyä säännöllisesti ja kunnolla. Tätä kautta voidaan saavuttaa isompia ja pienempiä tavoitteita. Sen kautta ihmiset ovat nousseet läpi aikojen toteuttamaan unelmiaan, olkoon unelmana onnellisuus, presidenttiys, hyväntekeväisyys tai liikemieselämä. Alla kuvaan omaa käsitystäni tärkeimmistä elämänhallinnan taidoista.

Miten kehittää elämänkontrollin taitoja


I. Rutiinit:


Elämä koostuu rutiineista, joiden voima perustuu samanlaisena toistuviin rakenteisiin. Niitä on niin hampaiden pesu, toistuvat säännölliset harrastukset, tapa jolla olemme tottuneet opiskelemaan tai tekemään töitä. Rutiinit ovat elämänhallinnan tukijalat. Kun ne on saanut kerran rakennettua, niin omasta elämästään ja omiin tavoitteisiin johtavia tekemisiä on huomattavasti helpompi tehdä päivästä päivään. Tämä johtuu siitä, että rutiinit automatisoivat omaa tekemistä. Kun ihminen toimii rutiinien mukaan, aikaa ja vaivaa ei kulu päätöksentekoon eri tekemisen vaiheissa. Aamulla ei tarvitse käyttää aikaa sen miettimiseen laittaako ensiksi vaatteet päälle vai peseekö hampaat.

Samalla rutiinien ansiosta on mahdollista välttä harhateille eksymistä. Koska ihminen tekee niiden ansiosta päätöksi tietoisesti ajattelematta, on helppo välttyä vahingollisilta päätöksiltä ja päätöksentekemisen sivuun jättämiseltä. Tällöin ei miettiessä valinnanvaihtoehtoja voi päätyä romahtamaan sohvalle ja lukemaan lehteä päätöksenteon tuskassa tai rynnätä hetkellisen mielihyvän toivossa ahmimaan herkkuja jääkaapille. (Decision fatigue) Lisäksi kuten kirjoitin aiemmassa tekstissäni, rutiinien ei missään mielessä tarvitse olla tylsää toistamista, vaan niistä voi tehdä kiinnostavia haasteita esimerkiksi asettamalla tavoitteita tai keskittymällä tekemään yhtä asiaa kerrallaan hetkessä.

Rutiineissa haastava vaihe on aina niiden luominen (tosin yhtä haastavaa on usein myös haitallisten rutiinien lopettaminen, kuten tupakan poltto). Tässä keskeistä on tehdä tiukasti päätös siitä, millaista rutiinia haluaa noudattaa ja iskostaa päähän kyseisen rutiinin tärkeys oman elämänhallinnan ja kehittymisen kannalta. Kun on motivoitunut tekemään asiaa, niin asiasta on mahdollista muodostaa toistuva rutiini. Keskeistä on myös tehdä rutiinit mahdollisimman näkyväksi omassa elämässä. Rutiinien aloittamisesta voi muistuttaa kännykän hälytyksillä, niiden tekemisistä muistuttamaan voi laittaa lappuja seinille, niiden toteuttamisesta voi puhua jatkuvasti muille ihmisille ja pitää pinnalla tai voi hyödyntää loistavaa Lift-appia/nettisivua. Yhtä kaikki olkoon oma tavoite päivittäin liikunta, tai säännöllinen 4 tunnin opiskelu päivittäin, niin tarkan rutiinin luomalla tästä voi tehdä huomattavasti helpompaa.

II. Periaatteet:


Itse korostan omassa elämänhallinnassani rutiinien ohella periaatteita. Periaatteet ovat valmiiksi muovailtuja itselle kehiteltyjä sääntöjä. Niiden avulla samoin kuin rutiinien avulla on mahdollista automatisoida omaa tekemistään ja vähentää valinnan tuskaa. Esimerkkejä omista periaatteistani ovat mm.
-periaate ottaa aina 5 minuutin puolittaiset nokoset, jos huomaan, että minulla on laiska olo, enkä saa mitään aikaiseksi
-periaate pyrkiä sosiaalisen rohkeuden kehittämisen vuoksi valita sosiaalisesti itseä pelottava vaihtoehto epävarmoissa valintatilanteissa
-periaate pyrkiä ensisijaisesti hyvän mielentilan luontiin tehokkaan tekemisen edellä (hyvästä mielialasta syntyy tehokas tekeminen)
-periaate nousta sängystä heti ylös ja laittaa heti aamu-intervalliajastus päälle (periaatteiden ja rutiinien välinen raja on osin liukuva)
Olen myös kokenut hyödylliseksi kirjata kaikki periaatteeni ylös listoiksi

Periaatteissa on tärkeää, että ne on mietitty etukäteen todella huolella. Tämän ansiosta niiden avulla kykenee elämän tilanteissa tekemään sekä nopeampia, että parempia päätöksiä verrattuna siihen, että asioita miettisi tyhjältä pöydältä. Lisäksi niiden avulla voi välttää kognitiivisia virhepäätelmiä, koska ei ole sidottu lyhyen tähtäimen mielijohteisiin niin tiukasti.

III. Motivaatio:


Mitä ikinä rutiinit tai periaatteet ovat, niin niihin täytyy olla motivoitunut. Motivaatioon voi siihenkin onneksi vaikuttaa muutamilla tekniikoilla. Nämä kaikki tekniikat perustuvat keskeisesti sen ymmärtämiseen, että motivaatio ei ole ensisijaisesti ulkoisten asioiden, kuten sään, toisten ihmisten tai päivän hengen aiheuttamaa. Siis näiden sijasta motivaatio syntyy omassa mielessä ja siten siihen voi vaikuttaa omalla ajattelulla ja toiminnalla.

1. Positiivinen ajattelu


Positiivisen ajattelun ja näkökulman avulla voi löytää syitä nähdä asiat mielenkiintoisina.  Sen sijaan, että antaa haastavien asioiden painaa mieltä, voi niitä tarkastella kiinnostavina haasteina, tulevaisuuden onnistumisten mahdollisuuksina. Sen sijaan, että kysyy itseltään, mikä minun on pakko tehdä tänään, voi kysyä: mikä on ensimmäinen pieni asia (välitavoite), jossa voin onnistua tänään. (Lisää tekstissäni: Positiivis-kriittisestä ajattelusta)

2. Oman elämän pohdinta


Omaa ajattelutapaa ja elämänarvoja syvällisesti miettimällä voi vakuuttaa itsensä siitä, että omat rutiinit ja periaatteet ovat arvokkaita, koska ne vievät eteenpäin näitä arvoja (tai jos ei niin, niin omia arvoja tai sitä mitä tekee on syytä muuttaa..) Esimerkiksi minulle se, että käytän illalla puoli tuntia päivän aikana keräämieni onenote - muistiinpanojen järjestelyyn ja käytännön soveltamiseen ei ole taakka. Ennemmin kyseessä on tärkeä rutiini, joka on täysin välttämätön omassa elämäni keskeisimmässä päämäärässä itseni kehittämisessä.

3. Palkitsevuus, onnistumisen kokemukset


Lisäksi rutiineista ja periaatteista voi tehdä motivoivia tekemällä niistä palkitseviä. Palkitsevuus syntyy parhaiten pienistä onnistumisen kokemuksista. Asettamalla välitavoitteita ja vaikkapa palkitsemalla itsensä aina yhden kirjan luvun luettuaan joko mielen sisäisellä sisäisen äänen onnistumisen kokemuksella (jes, pystyin tähän) tai ulkoisella palkinnolla, kuten suklaapalalla (ja samalla itseään mielessään kehuen) voi luoda tärkeää motivaatiota tekemiseen.

Lisäksi: Miksi rutiinit ja elämänhallinta eivät ole elämän ylikontrollointia, vaan lisäävät vapautta


Haluan tehdä vielä lopuksi tärkeän huomion elämänhallintaan. Oman elämäänsä kontrolloiminen haiskahtaa ehkä joskus monille ihmisille jonkinlaiselta pakottavalta toiminnalta vapauttavan sijasta. Se voi tuntua siltä, että siinä kidutetaan itseään tekemään tiettyjä asioita, vaikka ne eivät ole miellyttäviä ja irveellä ja kivulla sitten punnerretaan niistä eteenpäin. Olen vahvasti sitä mieltä, että edellisen ei tarvitse olla totta. Huonossa kontrolloinnissa saatetaan pakottaa itsensä tekemään edellä mainitustu asioita, joihin ei olla sitouduttu riittävästi. Hyvä kontrollointi ei sen sijaan ole vain oman ajankäytön kontrollointia. Hyvässä elämän järjestelmällisyyden ylläpitämisessä hallitaan sekä ajankäyttöä, että motivaatiota, että vireystilaa ja aktivaatiotasoa, että omia todellisia unelmia. Hyvä elämänkontrolli on siis ehkä tiukkaa, mutta tämä ei haittaa, koska ihminen on nauttivan intohimoinen ja motivoitunut tekemään niitä asioita, joita haluaa tehdä.  Kontrolli on täten keino, joka auttaa onnellisuuden, menestyksen kuin omien todellisten unelmien saavuttamisessa. Alikontrolloidussa tilassa vastaavasti vaivutaan hyvin helposti tekemään niitä asioita, joita on pakko tehdä tai helpointa tehdä. Siinä ei ole mitään vapaata, jos käyttää koko lomansa sohvalla makoilemiseen ja television katsomiseen ja työ tai opiskeluaikana tekee asioita pääasiassa koska on pakko.

joitain sekalaisia linkkejä elämänhallinta resursseihin:
-Yksi asia, jota en tekstissäni käsitellyt on ideoiden, tulevien tekemisten, kalenterin hallinta ja tekemisen jaksottamisen, siihen liittyen suosittelen gtd-periaatteisiin tutustumista
-Opiskelijoiden tukiverkosto Nyytin sivulla on tietoa ja kursseja elämänhallintataitoihin liittyen (tosin oma näkökulmani menee tätä ehkä pidemmälle kontrollissa)