Kaappimunkin painajainen

Ajattelin tulla ulos kaapista. Viime kesänä minusta tuli kaappimunkki. Otin pitkän kesäloman korjatakseni ongelmani ja meditoidakseni tunteja joka päivä. Ja uravalintani jatkui kun syksyn alussa sain vakavan burnoutin joka uusiutui myöhemmin syksyllä äärimmäisen pahaksi ja on jatkunut tähän päivään saakka. 

Viime viikolla eteeni astui painajainen. Heräsin yöllä kello 2 enkä pystynyt enää nukkumaan. Samana päivänä matka jatkui päivystykseen Haartmanin sairaalaan. Nyt olen kunnossa kotona mutta painajainen ei poistunut. Munkkilevelin meditaatio edistää nyt sairaalalevelin ongelmia.

Mistä tämä painajainen tuli tai mitä se on en oikein itsekkään tiedä. Meditaatiolla ei saa eikä voi ratkaista mitään ongelmia mutta minun onnellisuuteni, nukkumiseni, keskittymiseni ja ylimääräisen vapaa-ajan ongelmani on sen sivutuotteena tullut paremmin ratkaistuiksi vaikka toisaalta silmiin ja jännittymiseen liittyviä ongelmia se on pahentanut. Nämä uudet painajaiskuvat ovat vain niin outoja. Juuri kun vaikutti että olin löytänyt meditaatiosta arkielämään kiirivän joka-hetkisen terävän ja kirkkaan ajattelun graavin maljan (non-focus, TMI) nämä tilat räjäyttivät unessa munuaiseni ja hengitykseni meni sekaisin.

Psykosomaattista, psykosomaattista sanoi lääkäri ja antoi vahvempaa unilääkettä. (jolle puhuin lähinnä virtsatietulehduksesta joka oli toinen samanaikainen vaikuttanut tekijä munuais ja yöhengitysoireiden takia koska ei kukaan lääkäri näitä mun meditaatio-ongelmia nyt vakavasti ottaisi)

Mutta minä en nyt ollenkaan tiedä onko olemassakaan sellaista vastalääkettä joka tähän tilaani auttaisi. Elokuvien ja viihteen bulkkikatsominen sairaana on nurinkurista kun on munkittanut meditaatiota niin saakelin pitkään (ja melkoinen Berliininmunkki on tämä kehitykseni ollutkin natsikurinalaista meditaatiota samanaikaisesti maagisilla hyödyillä ja haittavaikutuksilla). 

Mutta vähän niin kuin siksi tulinkin tänne kirjoittamaan tätä blogia joka on ollut hiljaisena Touko Kuusen tieteellisen positiivisen psykologian innostuksesta sen tuhoon tehdäkseni jonain päivänä Matti Heinot (googlatkaa kyseinen tyyppi, uskomaton kaveri) ja palatakseni kirjoittamaan taas materiaalia joka ei ole liian teknistä maallikoille ja tutkijoille mutta joka ei myöskään ole täyttä hölynpölyä, eli sellainen yhtälö jota en minä ole ainakaan vielä ratkaissut.

Mutta palasin tänne yhtä kaikki koska vaikka en pysty laittamaan itseäni enää mihinkään laatikkoon enää. Tuntuu suorastaan että jokainen mahdollinen laatikko positiivisen psykologian ilokaasuttimesta, metapsykologisen höyryttimen kautta kriittisen positiivisen psykologian mutakasteeseen ja näyttöön perustuvan lääketieteen käsidesistä, filosofien ja buddhalaisen tyhjyyden kautta meta-analyysiasiantuntijan Cochrane Colloquium Edinburgh juomapulloon (jota en ole käyttänyt vuoteen koska Cochrane Collaborationille tyypilliseen tapaan pitkän aikavälin efektien ja kompleksisuuden arviointi jäi alakynteen kun konferenssin järjestäjät eivät pulloja tilatessaan huomioineet että pullon päivittäinen käytön seurauksena voisi siinä alkaa ilmetä epäilyttävää makua joka tosin huonompana tarinana on todennäköisemmin omaa noseboani) sisältää traumatisoituneita olioita menneestä ( jotka eivät todennäköisesti ole koronaa). Joiden kanssa keskustelukaan internal family systems tekniikalla ei tunnu olevan ratkaiseva ratkaisu.

Palasin tänne blogiin koska vaikka tämän blogin historia on anekdotaalisen positiivisen ajattelun juhlaa. Niin olen nyt kotona ja rauhassa. Ja näin on vain ja ainoastaan siksi että olen tässä hetkessä onnellinen ja olen aina ollut täsmälleen samassa mielessä kuin mitä kirjoitin juuri tähän blogiin tekstiin nimeltä Ajattelumaailmani eli Momomoke noin 6 vuotta sitten. Ja toiseen tekstiin tänne. Ja koska ajattelin että jotenkin sekä itselleni muistutukseksi että jollekin muille tässä hetkessä onnellisuuden sanomisen jakaminen voisi olla arvokasta (erotuksena blogin aiemmasta puhtaasta positiivisuudesta) Ja tämä on se todellinen aidompi kaappimunkin painajainen. Se, että ei ole enää kaappia vaan (ainakin väliaikaisesti) lopun pimeyden (yksi niistä aiemmin mainituista menneen traumatisoituneista olioistani) hyväksynyt munkki, jolla on kädessä kynä (tai oikeammin älypuhelimen näppäimistö). Jonka onnellisuutta ja identiteettiä ei meditoimattomuuskaan vie. ;) 

Kiitollisuuden tutkittu taito

Kuvittele mieleesi seuraava tilanne. Astelet kotoasi ripein askelein kohti läheistä bussipysäkkiä. Tulet tienristeykseen ja jäät töllistelemään punaista valoa. Yhtäkkiä huomaat entisen ylä-asteen opettajasi saapuvan vierellesi. Tämä ei ole kuitenkaan kuka tahansa opettaja. Olet lukuisia kertoja muistellut niitä innostavia hetkiä, joita vietit opettajasi vapaamuotoisilla, mutta arvostavan ohjaavilla tunneilla. Olet jopa ehkä sitä mieltä, että hän on yksi parhaista opettajista, joita sinulla on koskaan ollut. Avaat keskustelun, moikkaatte ja vaihdatte pintapuoliset kuulumiset. Sinä jatkat valoista kävellen toiselle bussipysäkille ja opettaja toiselle. Kun katselet bussipysäkiltäsi liikennevirtaa, mietit hiljaa mielessäsi, että olisit ehkä voinut sanoa enemmän. Olisit ehkä voinut avata arvostuksen arkun ja kertoa opettajalle, kuinka olet hänelle kiitollinen ja miten paljon arvostit hänen tapaansa opettaa.

Tarinan ei kuitenkaan tarvitse päättyä tähän. Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja usein niitä on silloinkin, kun tilanne näyttää olevan ohi. Ehkä oletkin se fiksu henkilö, joka on teroittanut elämänviisautensa positiivisen psykologian tiedolla. Tällöin huomaat unohtaa arkiset kiireesi hetkeksi ja kipität tien yli bussipysäkille, jolla opettajasi vielä seisoo. Tullessasi pysäkille otat lämpimän katsekontaktin ja sanot taikasanat. Kerrot opettajalle kiitollisuutesi ja arvostuksesi. Näet hänen kasvoissaan lähes kyyneliin asti sulavan liikutuksen. Sitten kävelet ketterästi toiseen bussiin ja jatkat päivääsi sellaisen myhäilyn ja innostuksen voimalla, joka kantaa pitkälle iltaan. Kerroin esimerkin, koska se ei ole satua vaan kokonaisuudessaan tositapaus, joka tapahtui minulle pari kuukautta sitten.
Bussipysäkeiltä ja kiitollisuuden taitekohdissa kannattaa kääntyä, koska myös tieteellinen näyttö tukee tätä.

Esimerkiksi positiivisen psykologian tuottamaan tutkimustietoon perehtyminen voi olla se ratkaiseva asia, joka auttaa toimimaan toisin jossakin tilanteessa. En olisi todennäköisesti kääntynyt opettajani perään ellen olisi lukenut aiheeseen liittyvästä tutkimuksessa, jossa koehenkilöt laitettiin lukemaan arvostamalleen henkilölle ääneen kiitoskirje. Tällä teolla oli vielä kuukaudenkin kuluttua positiivinen vaikutus osallistuneiden ihmisten hyvinvointiin.

 

Miksi kiitollisuus on hyväksi?

 

Kiitollisuuden osoittamisella ja kiitollisuudella persoonallisuuspiirteenä näyttää olevan selkeä yhteys onnellisuuteen, positiivisiin tunteisiin ja hyvinvointiin (vaikka epävarmuutta liittyykin vielä siihen, millainen tämä yhteys on – ks. lähteet lopusta). On myös viitteitä, että kiitollisuuden tunne toimisi ”positiivisten tunteiden laajennus ja rakennus – teorian” (broaden and build theory of positive emotions) mukaisesti. Kun tunnemme kiitollisuutta, se laajentaa ajatteluamme ja aistimistamme. Yksityiskohtiin jumahtamisen sijasta näemme koko kuvan ja etsimme virikkeitä ja ideoita laajemmalti kuin pelkästä ”hauki on kala” -perspektiivistä. Tämä johtaa lopulta pitkällä tähtäimellä parantuneeseen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaaliseen elämään ja elämäntyytyväisyyteen.

Sara B. Algoe on esittänyt myös kiinnostavan (tosin ei vielä paljon tutkitun) ”Find, remind, and bind” -teorian kiitollisuuden sosiaalisia suhteita vahvistavasta toimintamekanismista. Ajatuksena on, että kiitollisuuden tunne ajaa meitä etsimään sosiaalista vuorovaikutusta, muistuttaa meitä pitämään yhteyttä tuttuihin ja ystäviimme ja sitoo meitä tiukemmin sosiaaliseen verkostoomme. Kiitollisuustutkimus ei anna vielä kiveen hakattuja varmoja totuuksia oman hyvinvoinnin nostattamiseen. Hyviä vinkkejä se kuitenkin tarjoaa. Bussipysäkkiesimerkissäni mainittu kiitollisuudenosoitus tai kiitollisuuskirjeiden kirjoittaminen on tästä mainio esimerkki.

 

Kiitollisuuskirje

Opettajaani minua kiittämään inspiroineessa kiitollisuuskirjeharjoitteessa (ja tutkimuksessa) on ajatuksena ensin kirjoittaa kirje ja lukea se mielellään sitten kasvokkain henkilölle, jota kohtaan tuntee kiitollisuutta. Koska harjoite vaatii myös hieman rohkeutta, se kannattaa tehdä sellaiselle ihmiselle jolle on erittäin kiitollinen, mutta jota ei ole päässyt koskaan kiittämään. Kirjeessä voi painottaa konkreettisesti niitä asioita, joita toinen teki ja kuinka ne vaikuttivat omaan elämääsi. Kiitollisuuskirjeen tapaista toimintaa voi tehdä toki myös spontaanistikin, kuten omassa esimerkissäni.

 

Kiitollisuuspäiväkirja

Kiitollisuuden voimassa näyttää olevan paljolti kyse siitä, mitä tunnemme sisällämme. Tästä syystä myös kiitollisuuden miettiminen voi nähtävästi parantaa hyvinvointia. Murheiden keskellä varmasti moni meistä on kokenut helpotusta miettiessään vaikkapa sitä, mikä onni on että on saanut syntyä Suomen kaltaiseen maahan. Kiitollisuuden miettimisen lohduttavaa ja hyvinvointia parantavaa vaikutusta on myös tutkittu. Siitä on pyritty myös rakentamaan arkielämään soveltuvia harjoitteita. Esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjassa ideana on kerran viikossa laittaa ylös viisi edeltävään viikkoon liittyvää asiaa, joista voi olla kiitollinen. Nämä ovat usein aivan arkipäiväisiä juttuja. Tutkimuksissa suosituin yksittäinen kiitetty asia oli usein äiti. Ehkä harjoite toimii osaltaan juuri siitä syystä, että se laittaa meidät huomaamaan asiat, joita pidämme toisinaan itsestäänselvyyksinä. Tämän tekniikan on todettu alustavissa tutkimuksissa parantavan yksilöiden hyvinvointia. Tosin erityisesti silloin, kun kiitollisuuspäiväkirjaa tehtiin kerran viikossa, ei päivittäin. Katso alta iso lista vinkkejä kiitollisuusharjoitusten tekemiseen.

 

Internetistä löytyy myös monesta paikkaa tutkittuja vinkkejä kiitollisuustaitojen kehittämiseen:

Ohjeita kiitollisuuspäiväkirjan tekemiseen

Ohjeita kiitollisuuskirjeen tekemiseen (jutun lopussa)

ilmainen "Science of Happiness" verkkokurssi, jonka kiitollisuusosio sisältää paljon kiinnostavaa tuoretta tutkimustietoa ja vinkkejä omien kiitollisuustaitojen kehittämiseen

Kiitollisuuden kehittämiseen vinkkejä VIA:n sivulla (Via on positiivisen psykologian instituutti, jonka tieteellisinä johtajina toimii alan huippunimiä)

Lähteet ja huomiot:

Kiitollisuuden tutkimuksesta ylipäätänsä:

Kiitollisuuden tutkimus on positiivisen psykologian osana uusi ja siksi siihen liittyen ei voi vielä esittää varmasti kuin sen, että kiitollisuuden ja hyvinvoinnin yhteys vaikuttavaa kiistattomalta. Sen sijaan epäselvää on jopa se, onko kiitollisuus enemmän hyvinvoinnin sivutuote vai syntyykö hyvinvointi enemmän kiitollisuuden seurauksena. 

Tutkimus on ollut viime vuosikymmeninä tiivistä aiheen suhteen. Vuonna 2010 tehty systemaattinen kirjallisuuskatsaus esittää seuraavaa kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

"In recent years, a large body of literature has developed showing that gratitude is related to a wide variety of forms of well-being."

"Longitudinal and experimental work suggests that the benefits of gratitude to well-being may be causal"

"Future research is needed into establishing the mechanisms whereby gratitude relates to well-being. It is the sign of a developing field when research attention turns from establishing an effect, to showing why that effect occurs, and gratitude research appears to be in that position. Four possible candidates were outlined, including schematic processing, coping, positive affect, and broaden-and-build processes. It remains to be seen which, if any, of these relationships explain why gratitude is linked to well-being."

Mainittu kirjallisuuskatsaus kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

Wood, Alex M., Jeffrey J. Froh, and Adam WA Geraghty. "Gratitude and well-being: A review and theoretical integration." Clinical psychology review 30.7 (2010): 890-905.

American scientistissä julkaistu melko helppolukuinen, mutta silti melko täsmällinen kuvaus positiivisten tunteiden hyödyllisistä vaikutuksista ylipäätään:

http://www.unc.edu/peplab/publications/Fredrickson_AmSci_English_2003.pdf

Fredricksonin artikkeli tutkimusnäytöstä, joka viittaa siihen, että Broaden and build teoria pätisi myös kiitollisuuteen (tosin huomaa kiistanalaisuus):

Fredrickson, Barbara L. "Gratitude, like other positive emotions, broadens and builds." The psychology of gratitude (2004): 145-166. (Helsingin yliopistossa kirjoilla oleville luettavissa ilmaiseksi: http://site.ebrary.com.libproxy.helsinki.fi/lib/helsinki/reader.action?docID=10085277)

Algoe, S. B. (2012). Find, remind, and bind: The functions of gratitude in everyday relationships. Social and Personality Psychology Compass, 6 (6), 455-469.

Kiitollisuuskirje:

 Seligman, Martin EP, et al. "Positive psychology progress: empirical validation of interventions." American psychologist 60.5 (2005): 410. 

 

Kiitollisuuspäiväkirja:

Alla vertaisarvioitu satunnaistettu vertailukoe kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta antaa viitteitä kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta.

Emmons, Robert A., and Michael E. McCullough. "Counting blessings versus burdens: an experimental investigation of gratitude and subjective well-being in daily life." Journal of personality and social psychology 84.2 (2003): 377.

Älä etsi aitoa itseäsi?

Self-help piireissä on valtavirtaa kannustaa ihmisiä olemaan oma itsensä. Tällaisen aidon itsensä tavoittelussa on kuitenkin erilaisia puolia, hyviä ja huonoja. Aitous voi olla johdonmukaisuutta ja rehellisyyttä sellaisissa arkisissa kysymyksissä, kuten siinä siivosiko vai ei, tekikö määrätyn työn vai ei tai lukiko sovitut läksyt. Tällaisesta rehellisyydestä syntyy luottamus ihmisten välille ja luottamus ihmisten välillä on tyypillisesti asia, mikä tuottaa hedelmällisimpiä tuloksia keskellemme. Oman aitouden tavoittelu voi olla myös arvokasta, jos se johtaa hedelmällisellä yksilöllisemmällä tavalla elämiseen joukon seuraamisen sijasta. (täten termi usein ymmärretään, tosin yksilökeskeisyys vs. yhteisökeskeisyys on oma väittelynsä) Tiettyihin aitouden tavoittelun puoliin liittyy sitä vastoin ongelmia. Silloin kun ei ole selvää, mikä on epäaitoa tai aitoa tai totta tai epätotta, ei ole ehkä järkevää muodostaa illuusiota aitoudesta.

Tässä tekstissä pyörittelen filosofis-puolitieteellisesti ajatusta siitä kannattaako aitoa itseään tavoitella. Tämä on tärkeä kysymys, koska kyseessä on yksi tapa, jolla todella monet ihmiset määrittelevät tiedostetusti tai tiedostamattaan koko elämäänsä perustavasti (minä tosin kannatan mielummin puhumista vain itsensä kehittämisestä). Oikeasti kysymykseen saisi tieteellisesti ja helpointen vähän valoa tilastollisella tutkimuksella, jossa katsottaisiin miten eläämäänsä aidon itsensä tavoitteluksi kuvaavat ihmiset eroavat normiväestöstä (jos tällaista dataa olisi). Tekstini lopullista johtopäätöstä pidän silti kohtuullisen perusteltuna.

Aidon itsensä tavoittelemisen ongelmat

Ongelmat syntyvät, jos aitona oleminen ymmärretään oman aidon identiteetin/olemuksen löytämisenä ja sen seuraamisena. Minua häiritsee tällaisessa aitouden tavoittelussa riski jumahtaa nykytilan tavoitteluun. Lisäksi olen kriittinen, onko ihmisillä edes olemasta selkeää tiettyä todellista olemusta.

Psykologiassa korostetaan, että jokaisella ihmisellä on minäkäsitys, eli jonkunlaiset tiedostetut tai tiedostamattomat käsitykset omasta itsestä. Tähän kuuluvat kiinnostuksenkohteet, se mitä haluaa tehdä työkseen, millainen kokee olevansa sosiaalisissa tilanteissa, millaisia luonteenpiirteitä omaa, kuinka älykäs on ja niin edespäin. Oma "todellinen olemus" tyypillisesti jäljittelee minäkäsitystä ja siihen liittyviä odotuksia itsestä. Jos ihminen muuttuu, niin hänen minäkäsityksensä muuttuu tyypillisesti myös samaan suuntaan. Toisaalta jos ihmisen minäkäsitys muuttuu, on myös tyypillistä, että ihminen muuttuu minäkäsityksen suuntaan. Minäkäsitys voi sallia enemmän muutosta tai olla staattinen. Ajatus aidon itsensä löytämisestä voi ajaa ihmistä jäämään kiinni nykyiseen minäkäsitykseen ja minäänsä, koska on tavallista lähteä etsimään omaa aitoa itseään omasta itsestä tai omasta minäkäsityksestä. Tämä voi olla hyvä juttu, usein tosiaan elämänratkaisut löytyvät aiemmista kokemuksista ja minäkäsityksestä.  Mutta tämä voi olla myös huono juttu. Ajattelutava voi jumittaa ihmistä tiettyyn muottiin, eikä ajaa kokeilemaan jotain ihan uutta ja luovaa.

Psykologiassa jaotellaan ihmisten ajatustapoja fixed mindsettiin ja growth mindsettiin. Fixed mindsetin omaavat ihmiset ajattelevat, että heidän ominaisuutensa ja lahjakkuutensa ovat jotain pysyvää, ehkä synnynnäistä ja omiin kykyihin ei siksi voi niin paljon vaikuttaa. Tällaisen näkökulman on tutkimuksissa huomattu olevan haitallista, koska muuttumattomaan olemukseen perustuva ajattelutapa ei kannusta edes yrittämään omien kykyjen ja elämän kehittämistä. Growth mindset sen sijaan kannustaa yrittämään, koska omat ominaisuudet näetään kehitettävinä mahdollisuuksina. Uskon, että yksi syy siihen, miksi growth mindset on niin toimivaa johtuu siitä, että se on nimenomaan tieteellisesti aitoa/totta (huom. tieteellinen aitous on aivan erilaista aitoutta). Tieteellinen evidenssi osoittaa todellakin kiistattomasti, että harjoitus tekee mestarin ja että vaikka kaikilla meillä ei ole synnynnäisiä lahjoja tai pituutta koripallotähdeksi, voi meistä silti tulla lähes aina ainakin taitavia lajissa kuin lajissa, jos näemme vaivaa.

Aitouden korostaminen on siis ongelmallista, koska se voi ohjata ajattelutapaamme ja minäkäsitystämme rajatumpaan suuntaan, esimerkiksi kohti fixed mindsettiä. Tämä vastaavasti estää näkemästä niitä rajattomia kehittymisen, muuttumisen ja kokemisen mahdollisuuksia, joita elämä voi tarjota.Valitettavasti aitouden tavoittelu saattaa tarkoittaa elämässään jumahtaneelle ihmiselle lisää jumahdusta ja alakuloa. Tai henkilö, joka kärsii itseluottamuksen puutteesta ei ehkä koskaan löydä rohkeutta kohdata haastettaan, jos epäitseluottamus on juurtunut hänen käsitykseensä omasta aidosta itsestään. Tämä on erityisen surullista siitä näkökulmasta, että tieteellinen evidenssi tuntuu viittaavan, että ihmisten taidot ja osaaminen ovat aikuisenakin uskomattoman muokkautuvia. Esimerkiksi pelkästään kehonkielen muutoksilla näyttää tutkimusten mukaan olevan merkittävä vaikutus siihen, miten itseluottavaiseksi ihminen kokee itsensä.

Toisena henkilökohtaisempana asiana minussa ärsyttää aitoudessa tapa, jolla se liittyy jotenkin mielettömään yksiulotteiseen elämän päämäärän etsimiseen. Ihminen, joka etsii aitoa itseään, luo helposti kuvaa siitä, että on olemassa yksi oikea aito minä joka pitää saavuttaa. Esimerkiksi oman aidon opiskelualan tavoittelu voi ajaa unelma-alaansa etsivän nuoren hermoromahduksen partaalle, kun mikään ala ei maistu siltä yhdeltä oikealta opiskelujen alussa. Tämä on mielestäni täysin mieletöntä, koska on elämänfilosofisesti täysin mahdotonta tietää onko olemassa tällaista yhtä oikeaa minää (minusta pysyvää tavoiteminää ei ehkä ole edes olemassa). Elämässä on juuri hienoa epävarmuus ja mahdollisuus kehittyä vapaana rajatta kohti erilaisia suuntia ilman sitä, että on jotain muottia, joka pitäisi tarinan lopuksi saavuttaa.

Onnellisuus, merkitys tai menestys eivät minusta synny jonkin muotin, aitouden tai esimerkiksi opiskelupaikan saavuttamisesta. Ne syntyvät, (Martin Seligmanin positiivisen psykologian isän näkemyksiä ja tutkimustietoa sivuten) kun koemme elämässämme positiivisia tunteita, kasvatamme itsessämme luonteenhyveitä ja kykyämme flow-tilaan, ja luomme elämällemme isomman merkityksen. Positiivisen psykologian evidenssi ei pysty näyttämään vielä selkeästi tarkkoja asioita elämästä. Ei ole olemassa tarkkaa reseptiä, että pitäisi saavuttaa tiettyjä aitoja positiivisia tunteita, tietyt aidot luonteenhyveet tai tietyn aidon elämänmerkityksen. Tästä syystä olennaista on mielestäni vain se, että pyrkii valitsemaan tai tulee valinneeksi jonkin enemmän tai vähemmän satunnaisen yhdistelmän positiivisia tunteita, luonteenhyveitä ja merkityksiä, sitoutuu ja syventää ajatuksia tästä kombinaatiosta ja vaihtelee yhdistelmää, jos niin kokee tarpeelliseksi.

Toki ajatus siitä, että hyvä elämä vaatii positiivisia tunteita, luonteenhyveitä ja merkitystä on myös ajattelua rajaava muotti, mutta tämä muotti ei ole niin ongelmallinen, koska se perustuu kohtuulliseen tieteelliseen evidenssiin. Tämä tieteellinen muotti voi olla myös huomattavasti tarkempi riippuen kuinka epävarmaa positiivisen psykologian tutkimusta otetaan mukaan. Huvittavaa on se, että positiivisesta psykologiasta voi löytää tukea myös aidon itsensä tavoittelulle. Esimerkiksi Seligmanin ajatteluun kuuluu juurikin omiin keskeisiin luonteenhyveisiin panostaminen. Itse myös edelleen en pidä kaikkia elämänmerkityksiä omasta itsekkäästä menestyksestä toisten ihmisten auttamiseen samanarvoisina ja yhtä toimivina.

Miten muotoilla aidon itsensä tavoittelu elämäniloa ja itsensä kehitystä tukevasti?

Suhtautumiseni aitouden tavoitteluun on kuitenkin häilyvää. Aitouden korostamisessa on paljon hyvää. Oman aidon itsensä tavoittelu liittyy itsensä hyväksymiseen, minkä tärkeydelle elämässä on selkeää tieteellistä tukea. (ehkä tämän hyödyt voittavat jopa kaikki ne mahdolliset haitat, mitä mainitsin aitouden tavoitteluun monesti liittyvän - yksi korrelatiivinen tutkimus ja infrograafi aiheesta). Keskeistä on ymmärtää se, että sanat, kuten aitous eivät itsessään ole hyviä ja pahoja, vaan niistä tulee hyödyllisiä tai haitallisia meille sen mukaan, mitä merkityksiä niihin yksilöinä tai kulttuurissamme liitämme. Aitouden ongelmat eivät ole yleisiä, vaan liittyvät ainoastaan joihinkin aitouden tarkastelun tapoihin, jotka ovat tyypillisiä keskuudessamme. Aitouden tavoittelu on siis mahdollista muotoilla käsitteenä uudestaan hedelmällisemmällä tavalla.

Aitouden tavoittelun uudestimuotoilun ytimessä on se, että siinä pitää nähdä kaksi puolta samanaikaisesti. Aitous on samanaikaisesti nykytilan hyväksymistä ja sen hyväksymistä, että muutos on jatkuvaa ja että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Tällainen ajattelu ei jää loukkuun fixed mindsetiin tai näe elämän päämäärä yksiulotteisena aitouden muottina. Tällainen ajattelu on haastavaa, mutta mahdollista. Tässä ajattelussa oma aito minä on jatkuvassa muutoksessa, mutta jokaisena yksittäisenä hetkenä hyväksytty.

Minä en kuitenkaan ehkä pidä edes uudelleen määriteltyä aidon itsensä tavoittelun määritelmää riittävänä. Siksi tulen jatkossakin välttämään kyseisen käsiteryppään käyttöä. Itsensä hyväksynnästä ja itsensä kehityksestä voi puhua ilmankin aidon minän tavoittelua. Minusta korvattavaa käsitettä, johon kaikesta huolimatta voi jäädä kytemään omaa elämää haittaavia negatiivisia käsityksiä ei kannata käyttää, olkoon se miten aito tahansa.

Itsensä kehittäjän intti: kaikesta nauttimista, muistiinpanoja ja vapaaehtoista sykkimistä

Inttini on ohi. Siis on aika vapauden merkeissä juhlia, lorvia vuorokausia sängyssä, syrjäytyä yhteiskunnasta ja päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Väärin. Minulle mr. itsensäkehittäjälle intin loppuminen on vähän kuin minulle oli intin alkaminen. Mikään ei muutu, paitsi kehitys jää. Tässä tekstissä puran asioita, joita minulle jäi intistä käteen. Niitä, asioita, jotka tulevat elämään reservissä vielä pitkälle intin päättymisen jälkeen. Tosin niin hullu en ole, että jatkaisin intin aikaisia heräämisiaikoja, vaikka maailman "productivity piireissä" monet tätä kannattavat. Hyvästi siis aamut, ikihyväksi ; )

Nauttiminen intistä (kaikesta)

Intin alussa kirjoitin, miten intistä voi nauttia. Itselläni pysyi mainittu asenne kohtuullisen hyvin koko intin loppuun. Elämäni perusperiaatteita on, että kaikenlaisesta toiminnasta pitäisi pystyä nauttimaan ja ajattelemaan positiivisesti. Tämä toimi intissä minulla pääsääntöisesti niin hyvin, että koen itseni tällä hetkellä hyvin etuoikeutetuksi koko elämän suhteen. Tuli vastaan sitten kasarmi-aamu, metsäryynäys tai leiripaska, niin kaikki oli minulle pääosin positiivista kokemusta. Muun muassa pitämällä yllä korkeaa vireystasoa, löytämällä asioista ennakkoluulottomasti hyviä puolia ja pitämällä hallinnan tunteen omissa käsissäni, kykenin olemaan lähes aina ok hyvällä tuulella. Vielä pitkälti intin jälkeen mieleeni jäänevät ne ironiset hetket joissa muiden voivotellessa tuon muiden epäuskoksi esiin kuinka mahtava seikkailu tuleva leiri tai marssi tulee olemaankaan.

Opin paljon uutta mielenhallinnasta. Oivallukset vaikeisiin tilanteisiin hyvän olon luonnista (josta  kirjoitin aiemmin), kylmästä rauhallisuudesta ja omaehtoisen fyysisen sykkimisen riemuista loivat pohjaa, joka kantaa minulla aina siviilin laitumille asti.

Uusi ympäristö, uudistunut itsensä kehitys

Inttiin astuminen ja eläminen siviilimaailman ja intin välissä on räjäyttävä kokemus sekä konkreettisessa että henkisessä mielessä. Intin täydellinen joka veli valvoo kontrolli, jossa pienimmät asiat pukeutumisesta esineiden kantamistapaan ovat määrättyjä pakottaa katsomaan elämää uudella silmällä (jos siis ajattelee, kuten minä tein intissä).Tämä vaihtelevuus herätti minussa äärimmäisen paljon nerokkaita ajatuksia ja itsensä kehitys uudistuksia. Samalla se herätti arvostuksen arjen ja elämän vaihtelevuutta kohtaan. Tulevaisuudessa tulen pitämään elämässäni viikot ja viikonloput erilaisina, jotta niiden välille syntyy intin kaltainen ajatuksia herättänyt kontrasti

Syy miksi kehityin paljon intissä johtui paljolti myös asenteestani. En lähtenyt inttiin häviämään. Varsinkin intin alkuvaiheessa minulla oli raivo tehdä intistä minulle hyödyllinen kokemus. Pyrin tekemään kaikkeni niin inttiaikana kuin kotiviikonloppuina, että kehittyisin kaikessa mahdollisessa, missä intin aikana voi kehittyä. Ja niitä uudistuksia toden totta syntyikin. Näistä kolme keskeisintä ovat ehkä muistiinpanojen uusi erilainen tekemistapa, pelillistetty elämäntapa ja fyysisen aktivoinnin äärimmäinen korostus. Itsensä kehityksessä kannattaa ensin hallita psykologian ja muiden tieteiden antamat suuntaviivat ja sen jälkeen vasta kehitellä omia juttuja pidemmälle.  Tähän nähden hauskaa on, että päädyin intin aikana lopulta kehittelemään kaikki toimivimmat ideat omasta päästäni. Ehkä tästä syystä ne vaikuttavat paikoin niin huvittavilta.

Muistiinpanot

Vihkoja, jotka kirjoitin täyteen muistiinpanoja intin aikana.

Voin sanoa, että intti ei ole mitään ilman panojuttuja, siinä mittakaavassa niitä sai kuulla. Minut intin palvelustoverini tulevat muistamaan erilaisena panomiehenä, eli muistiinpanomiehenä. Tein intissä muistiinpanoja jatkuvasti, oli sitten tauko paikallaan asennossa seisomisen keskellä, hetken rötväystauko tuvassa, vapaa-ilta tuvassa tai vielä parempi vapaa-ilta siviilissä. Muistiinpanoni koostuvat kaikenlaisista asioista. Osa on tavallisia muistiinpanoja, jotka muistuttavat tekemään jotain. Muista ostaa öljypullo kaupasta, muista soittaa kaverille, muista tapahtuma kello 14. Osa on havaintoja, kuten viimeisen puolituntisen tai tunnin sujumisen arviointia (katso seuraava kappale). Ja osa on kehitysideoita, kuten ajatuksia siitä, miten kirjoittaminen sujuu nopeammin, jos ei anna itsensä pysähtyä tekstin tekemisen aikana tai uudistusideoita siihen, miten aamutoimet sujuvat nopeammin.

Inttiin mennessä mullistus oli, että siirryin sähköisestä muistiinpanojärjestelmästä vihkojärjestelmään. Tämä teknologinen alennusaskel oli äärimmäisen rakentava minulle. Siviilissä olin rakentanut sadoista kansioista koostuvan giganttisen onenote muistiinpanojärjestelmän, jonka ylläpitäminen vei tolkuttomasti aikaa ja muistiinpanot katosivat sinne sen sijaan, että niitä olisi aktiivisesti hyödyntänyt. Intissä vihkojen käyttäminen sai minut ymmärtämään, että muistiinpanoissa vähemmän on enemmän ja että uusimmat ja relevantimmat muistiinpanot tulee sijoittaa ja järjestellä siten, että niitä luetaan ja käsitellään päivittäin.

Pelillistetty elämä

kuvakaappaus excel taulukosta jonka kautta mittasin ja pelillistin toimintaani intissä (ja nyt reservissä).

Intissä kehitin elämän pelillistämis tekniikan, joka vie elämänhallinnan äärimmilleen. Aloin asettaa vapaina hetkinä kaikelle toiminnalleni kahden tai kolmen minuutin pituisia miniajastuksia. Nämä tekevät kaikkien arkistenkin tekemisten teosta jännittävää seikkailua. Kaksi minuuttia ajastimesta aikaa vaatteiden päälle laittoon, kolme minuuttia välipalan syöntiin, kaksi minuuttia aikaa suihkussa jne. Edelleen tekniikkaan kuuluu lisäsääntöjä. Kun onnistun, kuten tavallisinta miniajastuksessa, nostan innostuneena kädet ilmaan ja nautin onnistumisen kokemuksesta, jos en onnistu miniajastuksessa, teen punnerruksia, jos epäonnistun kaksi kertaa, pidän pidemmän aktivoivan tauon.

Tykkään edellä mainitusta tekniikasta siinä, että minulla se on helppo tapa löytää motivaatio ja ripeä asenne tehtävän kuin tehtävän tekemiseen. Tekniikka on eräänlaista nurinkurista mindfullnesia siinä, että se pakottaa keskittymiseen yhteen määrättyyn asiaan, joka on tavoitteena.  Huonoa sen sijaan on, että se usein tappaa kaiken luovuuden ja on tekemisiä, joihin se ei vain oikein sovellu.

Parin tai kolmen minuutin tehtävien ohella pelillistän nykyään pidempiä ajanjaksoja. Jokaiselle puolen tunnin tai tunnin jaksolle minulla on yleensä jokin tavoite, jonka pyrin siinä kaikin voimin saavuttamaan. Eikä tässä vielä kaikki. Edelleen olen luokitellut tällaiset syklit erilaisiin luokkiin. Näiden luokkien tulokset kirjaan numeroina nollasta ykköseen ylös ja illalla arvioin silmämääräisesti jokaiselle sykliluokalle päivän keskiarvon.

Pitää huomauttaa, että vaikka edellinen tekniikkani perustuu tehtäväkeskeiseen pelillistettyyn motivaatioon, on minulle äärimmäisen tärkeää myös sisäinen motivaatio, eli että olen kiinnostanut tekemään asioita niiden itsensä kiinnostavuuden takia.

Fyysisen treenauksen korostus

Kirjoitin tekstissäni fyysisestä treenauksesta fyysisen treenauksen kolmesta tyypistä eli erillisestä fyysisestä harjoittelusta ja toisista lajeista, joissa fyysistä treenausta tehdään työskentelyn tai jonkun muun tekemisen väleissä tai samanaikaisesti kun työskennellään. Intin aikana mullistus oli minulle, että aloin tehdä kaikkia edellisiä muotoja vapaa-ehtoisesti inttiarjessani. Kun koitti vapaa hetki tuvassa olin jatkuvasti punnertamassa epäonnistuneiden miniajastusten välissä tai tein pidempää treeniä puolen tunnin tai tunnin syklieni välissä tai olin muuten vain iltalenkillä. Lisäksi seisoin aina, jos mahdollista, mitä olin toki tehnyt jo ennen inttiä.

Hampaankoloon jäänyttä

Inttiaikana huomasi, että inttiaika tulee jäämään hyvin brutaalisti hampaankoloon suurelle osalle ihmisiä. Niin ylitse vuotavaa lohtukarkkien mässäily oli tuvissani. Itse en syönyt karkkiakaan koko inttiaikana. Olin erilainen ja pitkälti päädyin elämään ja käyttämään iltani ja aikana omissa muistiinpanoissani. Saavutin paljon edellä mainittuja asioita, mutta syvälliset sosiaaliset suhteet jäivät rakentamatta. Onneksi intin jälkeisenä elämäni ykköspainopisteenä toimii sosiaalisten taitojeni ja verkostojeni kehittäminen, eli toivoa haasteista nousemiseen on. Toinen haaste siviilissäni tulee olemaan motoristen taitojeni ja fyysisen kuntoni kehittäminen, joiden kaikkea kehityspotentiaalia en intissäni pystynyt hyödyksi käyttämään fyysisesti helposta palveluspaikastani johtuen.

Ideoita elämän haastavien paikkojen, leirien ja surujen voittamiseen

Elämä on siitä pirullinen kaveri, että se heittää paikoin tuskallisen haastaviin paikkoihin. Opiskellessa valmistelemattoman opiskelijan kimppuun käyvät usein tentti tai koeviikot, töissä voi joutua deadlinejen yliajamaksi. Arki voi mustua kuolemantapauksen, yllättävän epäonnen, työnmenetyksen tai yksinkertaisesti mielialan pessimistivaihteen yllättävän päälle napsahtamisen vuoksi.

Armeijassa haastavia paikkoja ovat leirit. Niistä tekee haastavia ainakin neljä asiaa:

1. Nykyinen normi-kaupunkilais-pulliainen ei ole usein tottunut elämään alkeellisissa elämänolosuhteissa

2. Niihin liittyy paljolti edellisestä syystä paljon negatiivisia tuntemuksia jo ennen itse asiaan pääsemistä (osin syystä nimeltä edellinen kohta)

3. Armeijassa leireillä nukutaan vähän, monesti joutuu tyytymään pariin kolmeen tuntiin yössä

4. Niissä on haastavampaa pitää koossa elämänkontrollia ja elämänhallintaa

Minulle leirit olivat armeijassa aluksi iso haaste. Fiilis oli aluksi niillä sellainen, että niiden mukana vain ajelehti, teki mitä käskettiin ja sitten pakottautui lopulta menemään nukkumaan ja heräämään samaan aikaa seuraavana päivänä. Omasta kokemuksestani muutama idea onnistui palauttaman hallinnan tunteen takaisin leiri-elämään. Jälkeenpäin olen havainnut, että nämä tuntuvat olevan sellaisia ajatuksia, jotka auttavat myös muissa hankalissa tilanteissa, kun tuntuu, että elämästä on vaikea pitää kiinni.

4 Ideaa elämänhallinnan pitämiseen, kun sen edessä on vaikeuksia

 

1. Kylmä rauhallisuus 

 

Ratkaisevin asia, mikä sai minut tuntemaan, että hallitsen elämääni myös armeijan leireillä, oli yksinkertainen päätös pysyä kylmän rauhallisena, tapahtui sitten mitä tahansa. Siinä vaiheessa kun haastava tilanne tai kriisi iskee päälle on vain tilannetta pahentavaa ruveta hyppimään seinille, kaatua voimattomana maahan tai stressata jokaisesta asiasta. Kylmä rauhallisuus tarkoittaa minulle päätöstä, että minulle on ensisijaista tuntea oloni rauhalliseksi ja hallituksi ja tehdä asioita kylmän järjestelmällisesti yksi kerrallaan samalla asenteella. Toissijaista on se, pysynkö täsmälleen annetuissa aikarajoissa, täytänkö kaikki odotukset tai tunnenko suurta intohimoa tekemästäni työstä.

2. Järjestelmällisyys 

 

a. Kirjoitin aiemmassa tekstissäni elämänhallinnasta periaatteiden ja rutiinien tärkeydestä. Tämä korostuu aiempaakin enemmän juuri haastavien elämäntilanteiden kohdalla. Jos haastava tilanne ei johdu nimenomaan siitä, että omat rutiinit ja elämänperiaatteet ovat eksistentiaalisessa kriisissä, (tähän ei kannata alkaa uskomaan kovin helpolla, koska tätä voi käyttää helppona tekosyynä kaaokseen luistamiseen tilanteessa kuin tilanteessa) niin on kannattavaa vain jatkaa elämistä, kuten on tehnyt normaalistikin. Tai vaihtoehtoisesti, jos näin ei voi tehdä, kuten leireillä, pyrkiä elämään sitä niin normaalisti kuin mahdollista ja lisäksi määrätä järjestelmälisesti etukäteen, miten toimia tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi leireillä määräsin, että pidän tavarani aina samoissa paikoissa organisoituna, mikä auttoi pitämään tavaroitani ja sitä kautta mieltäni hallinnassa.

3. Nuku, kun voit

Jos elämänhaasteet ovat johtaneet univelan syntymiseen, ensisijaista on päästä tästä loukusta niin pian kuin mahdollista. Liian vähän nukkuminen ei kannata, ellei ole pakko. Tutkimuksissa havaitut huonon nukkumisen haittayhteydet ovat melko loputtomia lähtien muistin heikkenemisestä ja ulkonäön heikentymisestä diabetes ja kuolemisriskin kasvuun, enemmän näistä oheisessa linkissä. (http://www.huffingtonpost.com/2014/01/08/sleep-deprivation_n_4557142.html)

4. Positiivinen ajattelu 

 

Vaikeista tilanteet ovat onneksi aina myös päästä kiinni. Esimerkiksi leireilykään ei ole automaattisesti epämiellyttävää ja monet tekevät sitä harrastuksena vapaa-aikanaankin. Vähäinen uni ja hallitsematon ilmapiiri luo haasteita pitää mielentila aurinkoisena. Onneksi intohimoa ja positiivisuutta on kumminkin aina mahdollista luoda päivään. Itselläni on periaate, jonka mukaan millään asialla, ei leireillä, ei epäonnistumisillani, ei kuolemantapauksilla ole sinällään oikeutta saada minua huonolle tuulelle. Huono olo ei ole koskaan ansaittua, vaan aina tulee ja pitää olla hyvällä tuulella, tai tehdä kaikkensa sen eteen (tällä tavalla uskon saavani myös eniten aikaiseksi maailmassa). Haastavissa tilanteissa positiivista ajattelua voi harjoittaa esimerkiksi lukemalla tai katsomalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleita, blogeja, videoita tai listaamalla hiljaa mielessään, mistä asioista on kiitollinen ja mikä on hyvin (mitä meillä nykyajan länsimaisilla ihmisillä kyllä riittää).