maanantai 9. maaliskuuta 2015

Älä etsi aitoa itseäsi?


Self-help piireissä on valtavirtaa kannustaa ihmisiä olemaan oma itsensä. Tällaisen aidon itsensä tavoittelussa on kuitenkin erilaisia puolia, hyviä ja huonoja. Aitous voi olla johdonmukaisuutta ja rehellisyyttä sellaisissa arkisissa kysymyksissä, kuten siinä siivosiko vai ei, tekikö määrätyn työn vai ei tai lukiko sovitut läksyt. Tällaisesta rehellisyydestä syntyy luottamus ihmisten välille ja luottamus ihmisten välillä on tyypillisesti asia, mikä tuottaa hedelmällisimpiä tuloksia keskellemme. Oman aitouden tavoittelu voi olla myös arvokasta, jos se johtaa hedelmällisellä yksilöllisemmällä tavalla elämiseen joukon seuraamisen sijasta. (täten termi usein ymmärretään, tosin yksilökeskeisyys vs. yhteisökeskeisyys on oma väittelynsä) Tiettyihin aitouden tavoittelun puoliin liittyy sitä vastoin ongelmia. Silloin kun ei ole selvää, mikä on epäaitoa tai aitoa tai totta tai epätotta, ei ole ehkä järkevää muodostaa illuusiota aitoudesta.

Tässä tekstissä pyörittelen filosofis-puolitieteellisesti ajatusta siitä kannattaako aitoa itseään tavoitella. Tämä on tärkeä kysymys, koska kyseessä on yksi tapa, jolla todella monet ihmiset määrittelevät tiedostetusti tai tiedostamattaan koko elämäänsä perustavasti (minä tosin kannatan mielummin puhumista vain itsensä kehittämisestä). Oikeasti kysymykseen saisi tieteellisesti ja helpointen vähän valoa tilastollisella tutkimuksella, jossa katsottaisiin miten eläämäänsä aidon itsensä tavoitteluksi kuvaavat ihmiset eroavat normiväestöstä (jos tällaista dataa olisi). Tekstini lopullista johtopäätöstä pidän silti kohtuullisen perusteltuna.

Aidon itsensä tavoittelemisen ongelmat


Ongelmat syntyvät, jos aitona oleminen ymmärretään oman aidon identiteetin/olemuksen löytämisenä ja sen seuraamisena. Minua häiritsee tällaisessa aitouden tavoittelussa riski jumahtaa nykytilan tavoitteluun. Lisäksi olen kriittinen, onko ihmisillä edes olemasta selkeää tiettyä todellista olemusta.

Psykologiassa korostetaan, että jokaisella ihmisellä on minäkäsitys, eli jonkunlaiset tiedostetut tai tiedostamattomat käsitykset omasta itsestä. Tähän kuuluvat kiinnostuksenkohteet, se mitä haluaa tehdä työkseen, millainen kokee olevansa sosiaalisissa tilanteissa, millaisia luonteenpiirteitä omaa, kuinka älykäs on ja niin edespäin. Oma "todellinen olemus" tyypillisesti jäljittelee minäkäsitystä ja siihen liittyviä odotuksia itsestä. Jos ihminen muuttuu, niin hänen minäkäsityksensä muuttuu tyypillisesti myös samaan suuntaan. Toisaalta jos ihmisen minäkäsitys muuttuu, on myös tyypillistä, että ihminen muuttuu minäkäsityksen suuntaan. Minäkäsitys voi sallia enemmän muutosta tai olla staattinen. Ajatus aidon itsensä löytämisestä voi ajaa ihmistä jäämään kiinni nykyiseen minäkäsitykseen ja minäänsä, koska on tavallista lähteä etsimään omaa aitoa itseään omasta itsestä tai omasta minäkäsityksestä. Tämä voi olla hyvä juttu, usein tosiaan elämänratkaisut löytyvät aiemmista kokemuksista ja minäkäsityksestä.  Mutta tämä voi olla myös huono juttu. Ajattelutava voi jumittaa ihmistä tiettyyn muottiin, eikä ajaa kokeilemaan jotain ihan uutta ja luovaa.

Psykologiassa jaotellaan ihmisten ajatustapoja fixed mindsettiin ja growth mindsettiin. Fixed mindsetin omaavat ihmiset ajattelevat, että heidän ominaisuutensa ja lahjakkuutensa ovat jotain pysyvää, ehkä synnynnäistä ja omiin kykyihin ei siksi voi niin paljon vaikuttaa. Tällaisen näkökulman on tutkimuksissa huomattu olevan haitallista, koska muuttumattomaan olemukseen perustuva ajattelutapa ei kannusta edes yrittämään omien kykyjen ja elämän kehittämistä. Growth mindset sen sijaan kannustaa yrittämään, koska omat ominaisuudet näetään kehitettävinä mahdollisuuksina. Uskon, että yksi syy siihen, miksi growth mindset on niin toimivaa johtuu siitä, että se on nimenomaan tieteellisesti aitoa/totta (huom. tieteellinen aitous on aivan erilaista aitoutta). Tieteellinen evidenssi osoittaa todellakin kiistattomasti, että harjoitus tekee mestarin ja että vaikka kaikilla meillä ei ole synnynnäisiä lahjoja tai pituutta koripallotähdeksi, voi meistä silti tulla lähes aina ainakin taitavia lajissa kuin lajissa, jos näemme vaivaa.

Aitouden korostaminen on siis ongelmallista, koska se voi ohjata ajattelutapaamme ja minäkäsitystämme rajatumpaan suuntaan, esimerkiksi kohti fixed mindsettiä. Tämä vastaavasti estää näkemästä niitä rajattomia kehittymisen, muuttumisen ja kokemisen mahdollisuuksia, joita elämä voi tarjota.Valitettavasti aitouden tavoittelu saattaa tarkoittaa elämässään jumahtaneelle ihmiselle lisää jumahdusta ja alakuloa. Tai henkilö, joka kärsii itseluottamuksen puutteesta ei ehkä koskaan löydä rohkeutta kohdata haastettaan, jos epäitseluottamus on juurtunut hänen käsitykseensä omasta aidosta itsestään. Tämä on erityisen surullista siitä näkökulmasta, että tieteellinen evidenssi tuntuu viittaavan, että ihmisten taidot ja osaaminen ovat aikuisenakin uskomattoman muokkautuvia. Esimerkiksi pelkästään kehonkielen muutoksilla näyttää tutkimusten mukaan olevan merkittävä vaikutus siihen, miten itseluottavaiseksi ihminen kokee itsensä.

Toisena henkilökohtaisempana asiana minussa ärsyttää aitoudessa tapa, jolla se liittyy jotenkin mielettömään yksiulotteiseen elämän päämäärän etsimiseen. Ihminen, joka etsii aitoa itseään, luo helposti kuvaa siitä, että on olemassa yksi oikea aito minä joka pitää saavuttaa. Esimerkiksi oman aidon opiskelualan tavoittelu voi ajaa unelma-alaansa etsivän nuoren hermoromahduksen partaalle, kun mikään ala ei maistu siltä yhdeltä oikealta opiskelujen alussa. Tämä on mielestäni täysin mieletöntä, koska on elämänfilosofisesti täysin mahdotonta tietää onko olemassa tällaista yhtä oikeaa minää (minusta pysyvää tavoiteminää ei ehkä ole edes olemassa). Elämässä on juuri hienoa epävarmuus ja mahdollisuus kehittyä vapaana rajatta kohti erilaisia suuntia ilman sitä, että on jotain muottia, joka pitäisi tarinan lopuksi saavuttaa.

Onnellisuus, merkitys tai menestys eivät minusta synny jonkin muotin, aitouden tai esimerkiksi opiskelupaikan saavuttamisesta. Ne syntyvät, (Martin Seligmanin positiivisen psykologian isän näkemyksiä ja tutkimustietoa sivuten) kun koemme elämässämme positiivisia tunteita, kasvatamme itsessämme luonteenhyveitä ja kykyämme flow-tilaan, ja luomme elämällemme isomman merkityksen. Positiivisen psykologian evidenssi ei pysty näyttämään vielä selkeästi tarkkoja asioita elämästä. Ei ole olemassa tarkkaa reseptiä, että pitäisi saavuttaa tiettyjä aitoja positiivisia tunteita, tietyt aidot luonteenhyveet tai tietyn aidon elämänmerkityksen. Tästä syystä olennaista on mielestäni vain se, että pyrkii valitsemaan tai tulee valinneeksi jonkin enemmän tai vähemmän satunnaisen yhdistelmän positiivisia tunteita, luonteenhyveitä ja merkityksiä, sitoutuu ja syventää ajatuksia tästä kombinaatiosta ja vaihtelee yhdistelmää, jos niin kokee tarpeelliseksi.

Toki ajatus siitä, että hyvä elämä vaatii positiivisia tunteita, luonteenhyveitä ja merkitystä on myös ajattelua rajaava muotti, mutta tämä muotti ei ole niin ongelmallinen, koska se perustuu kohtuulliseen tieteelliseen evidenssiin. Tämä tieteellinen muotti voi olla myös huomattavasti tarkempi riippuen kuinka epävarmaa positiivisen psykologian tutkimusta otetaan mukaan. Huvittavaa on se, että positiivisesta psykologiasta voi löytää tukea myös aidon itsensä tavoittelulle. Esimerkiksi Seligmanin ajatteluun kuuluu juurikin omiin keskeisiin luonteenhyveisiin panostaminen. Itse myös edelleen en pidä kaikkia elämänmerkityksiä omasta itsekkäästä menestyksestä toisten ihmisten auttamiseen samanarvoisina ja yhtä toimivina.

Miten muotoilla aidon itsensä tavoittelu elämäniloa ja itsensä kehitystä tukevasti?


Suhtautumiseni aitouden tavoitteluun on kuitenkin häilyvää. Aitouden korostamisessa on paljon hyvää. Oman aidon itsensä tavoittelu liittyy itsensä hyväksymiseen, minkä tärkeydelle elämässä on selkeää tieteellistä tukea. (ehkä tämän hyödyt voittavat jopa kaikki ne mahdolliset haitat, mitä mainitsin aitouden tavoitteluun monesti liittyvän - yksi korrelatiivinen tutkimus ja infrograafi aiheesta). Keskeistä on ymmärtää se, että sanat, kuten aitous eivät itsessään ole hyviä ja pahoja, vaan niistä tulee hyödyllisiä tai haitallisia meille sen mukaan, mitä merkityksiä niihin yksilöinä tai kulttuurissamme liitämme. Aitouden ongelmat eivät ole yleisiä, vaan liittyvät ainoastaan joihinkin aitouden tarkastelun tapoihin, jotka ovat tyypillisiä keskuudessamme. Aitouden tavoittelu on siis mahdollista muotoilla käsitteenä uudestaan hedelmällisemmällä tavalla.

Aitouden tavoittelun uudestimuotoilun ytimessä on se, että siinä pitää nähdä kaksi puolta samanaikaisesti. Aitous on samanaikaisesti nykytilan hyväksymistä ja sen hyväksymistä, että muutos on jatkuvaa ja että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Tällainen ajattelu ei jää loukkuun fixed mindsetiin tai näe elämän päämäärä yksiulotteisena aitouden muottina. Tällainen ajattelu on haastavaa, mutta mahdollista. Tässä ajattelussa oma aito minä on jatkuvassa muutoksessa, mutta jokaisena yksittäisenä hetkenä hyväksytty.

Minä en kuitenkaan ehkä pidä edes uudelleen määriteltyä aidon itsensä tavoittelun määritelmää riittävänä. Siksi tulen jatkossakin välttämään kyseisen käsiteryppään käyttöä. Itsensä hyväksynnästä ja itsensä kehityksestä voi puhua ilmankin aidon minän tavoittelua. Minusta korvattavaa käsitettä, johon kaikesta huolimatta voi jäädä kytemään omaa elämää haittaavia negatiivisia käsityksiä ei kannata käyttää, olkoon se miten aito tahansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti