Syksy merkitsee monille opiskeluja. Minullekin se merkitsi inspiroivuudeltaan paikoin puuduttavaa 3 viikon elektroniikka-asentaja oppitunti-kurssitusta, vaikka vietän parhaimmillaan aikaani armeijassa. Syksy merkitsee samalla opiskeluinnon luomisen tuskaa. Onneksi opiskelumotivaation tuunaus onnistuu, jos siihen panostaa.
Oppiako vaiko eikö oppia?
Ratkaiseva askel oppitunti-euforiaan pääsyyn on valinta, haluaako oppia oppitunnilla vai tehdä jotain muuta. Ensimmäinen vaihtoehto on mielestäni lähes aina parempi, jos jo huomaa istuvansa oppituntiluokassa valmiina toimintaan. Tähän on kolme syytä.
1. Yleensä paras asia, mitä oppitunnista voi saada omaan elämäänsä irti on oppiminen. Lähes aina luennolla tai oppitunnilla istuessa, siinä käytävät informaatiot ovat itselle hyödyllisempiä elämässä kehittymisen ja esimerkiksi kokeissa pärjäämisen kannalta, kuin se että tekee oppitunnilla jotain muuta tai ei mitään
2. Päätös tehdä muuta kuin oppia oppitunnilla perustuu yleensä itsepetokseen. On todella helppoa tuudittautua valheelliseen oloon siitä, että oppituntiasia on merkityksetöntä varsinkin jos vaihtoehtoisena tekemisenä löytyy kännykkä läheltä käsien ulottuvilta.
3.1. Oppimisen tekeminen itselle kiinnostavaksi on täysin mahdollista (esim. tämän tekstin ajatusten mukaisesti)
Kun on tehnyt päätöksen oppia, on mahdollista havaita ja tehdä omasta oppimisestaan innostavaa ja kaunista viemällä huippuunsa kaikki oppimismotivaation osat (nlp:n muutoksen loogisten askelten mukaisesti)
1. Ympäristö
Monesti motivoitumattomuus oppitunnilla johtuu vain siitä, että ympäristö ei ole otollinen. Ympäristö, joka koostuu niin opetuksesta, huoneen lämpötilasta, unesta, valaistuksesta, informaatioympäristöstä, vaatetuksesta, nautituista virikeaineista on helppo laittaa kuntoon. Tyypillisesti jo se, että on päässyt hyvin nukkuneena oppitunnille, on mukavissa vaatteissa, ei tee oppitunnilla opiskelun kanssa muuta samanaikaisesti (nykytiede näyttää melko kiistattomasti osoittavan monityön haitat varsinkin oppimisen kaltaisessa tietoista tarkkaavaisuutta vaativassa tekemisessä) ja ei ole nälässä tekee ihmeitä jopa tylsimmänkin puupää-luennoitsijan luentojen kiinnostavuudelle.
2. Toiminta
Pienet oman toiminnan valinnat kykenevät muuttamaan oppitunnit passiivisesta makaamisesta kiinnostavaksi ajattelusalamoinnin taistelukentäksi. Ajatus siitä, että luennoitsijan pitäisi innostaa opiskelijan aina toimintaan ja aktiivisuuteen omalla uskomattomalla egollaan on sekä vaarallinen ja väärä. Taitava opiskelija ei halua että hänen koko opiskelijauransa ja loppuelämän suuntansa on riippuvaista siitä satunnaisesta asiasta, kenen luennoille hän sattui osallistumaan. Uskomattoman innokasta luento tai oppituntiopiskelua on täysin mahdollista suorittaa paljolti riippumatta luennoitsijasta. Tämä on usein kiinni pienistä valinnoista, kuten esimerkiksi:
1. Osallistuminen oppitunti- tai luentokeskusteluun tai kysymysten esittäminen luennolla voi tuntua turhalta, mutta se auttaa pysymään heräillä tekee luennon asioista itselle omakohtaisempia ja kiinnostavampia.
2. Valmistautuminen etukäteen luennon/oppitunnin asioihin ei ole ajan haaskausta, vaan auttaa kysymysten kysymisessä ja auttaa pitämään vireillä, koska luennoilla kerrottuihin asioihin on nyt paremmin tarttumapintaa.
3. Muistiinpanojen tekeminen omia ajatuksia ja olennaisia asioita tiivistäen pakottaa ajattelemaan, koska hyviä muistiinpanoja ei synny, jos ei seuraa ja kuuntele oppitunnilla
4. Hyväryhtisen opiskeluasennon ylläpitäminen auttaa pysymään hereillä oppitunnilla ja auttaa innostumaan opiskeltavista asioista.
3. Taidot
Usein toiminta edellä mainitulla tavalla voi kuitenkin olla vaikeaa. Jos ei ole tottunut olemaan aktiivinen opiskeluisssaan tai kysymään kysymyksiä, voi kynnys ryhtyä tähän olla suuri. Näiden haasteiden voittamista auttaa niiden näkeminen taitoina. Luento-opiskelu ja opiskelu ylipäätään on jatkuvaa taitojen kehittämistä. Kiinnittämällä huomiota omiin heikkouksiin ja näkemällä vaivaa näiden taitojen kehittämiseen voi haasteet voittaa. Kun kyky hahmottaa historiassa yleinen aikajana ja ajan kuluminen paranee, on helpompi pysyä motivoituneena historian luennoilla tai oppitunneilla. Kun kyky matematiikassa paranee, paranee kyky ottaa vastaan monimutkaisemmista laskutoimituksista muodostuvia luentosisältöjä. Ylipäätänsä näyttää olevan olemassa riippuvuus, että taitavuus jossain aiheessa tuo mukanaan myös intohimon aihetta kohtaan
Samanlaiset riippuvuudet pätevät myös yleiseen luentotekniikkaan. Niin kysymysten kysyminen kuin muistiinpanojen tekeminenkin ovat esimerkiksi taitoja, joissa on mahtavat mahdollisuudet edistyä.
1. Tuntiaktiivisuutta voi helpoittaa kirjoittamalla valmiiksi ylös kysymistä varten esiluvun aikana mieleen juurtuneita aiheen ongelmakohtia.
2. Muistiinpanoissa voi opetella käyttämään erilaisia luentomuistiinpanotekniikoita, kuten yliopisto-opiskeluun cornell methodia
4. Uskomukset
Ehkä tärkein ja perustavin reitti onnistumisiin luokkahuoneissa on uskomuksien muokkaus. Jos ei usko, että voisi koskaan olla intohimoinen luokkahuoneessa, tulee tuskin tätä saavuttamaan. Itse näen, että koskaan ei kannata rakentaa itselleen rajoittavia uskomuksia, että jonkin asian oppimisesta ei voi pitää, koska asia on kuitenkin epävarma. Vaikka esimerkiksi armeijakurssini sähkötyöturvallisuuskurssin monotoninen sääntölitania tuntiopetus tuntui minusta aluksi lähes toivottomalta, ei ole ikuisesti kiveen kirjoitettua, että kukaan maailman ihminen ei tule ikinä kyseisestä informaatiosälästä tulisi pitämään. Kaikkiin oppituntiaiheisiin pätee, että samalla tavalla samoilla tunneilla istuivat torkkuen ja nuokkuen vuosikymmeniä sitten monet kyseisten oppituntialojen nykyiset suurmiehet ja naiset, joiden intohimo sittemmin usein nousi suurelle tasolle.
5. Identiteetti
Identiteetti on ihmisen suhteellisen pysyvä käsitys itsestään ja omista perusarvoistaan. Jonkun elämäntehtävänä on auttaa muita ihmisiä hyväntekeväisyyden, lääkärinammatin tai hyvinvointivaltion kehittämisen kautta. Toinen haluaa saavuttaa mainetta ja kunniaa omaisuuden tai aseman kautta. Kolmannelle riittää oma onnellisuus ja tukevuus lähipiirin sisällä.
Tässä tekstissä olen painottanut sitä, kuinka tylsiinkin oppituntitilanteihin voi tuoda iloa. Toisaalta oppitunneista on helpompi olla kiinnostuneen intohimoinen, jos oppituntien aiheet koskettavat omaa identiteettiä. Identiteetti ei ole pysyvä ja yksiselitteinen eikä usein edes kovin mietitty. Siksi sitäkin voi pohtia ja muokata sellaiseen suuntaan, että omalle elämäntehtävälle arvokkaita oppitunteja olisi mahdollisimman paljon erilaisia. Toisaalta oma identiteetti voi myös auttaa näkemään selkeämmin kuivimpienkin oppituntien mielekkyyden varsinkin jos uskaltaa olla avarakatseinen. Esimerkiksi elektroniikka-asentaja kurssilla oppimani käytännön elektroniikkataidot voivat osoittautua tarpeellisiksi, koska toimivan elektroniikan luonti vaatii teorian ymmärtämisen lisäksi myös käytettävyyden hahmotusta. Vastaavasti elektroniikkasuunnittelun hallitseminen auttaa ymmärtämään nykyistä teknologiamaailmaamme, jossa itsekin pyrin kehittymään ja vaikuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti