Blogin perustaminen ja kirjoittaminen on mahtavaa. Jos Blogissa pystyy jotenkin ilmaisemaan asioita, jotka ovat itselle tärkeitä, tarjoaa se hienoja mahdollisuuksia samoin kun monet muut kirjoituskanavat. Blogin tekeminen on loistava keino saada itsensä tekemään sellaisia asioita, jotka jäävät helposti tekemättä (muun muassa sosiaalinen paine taustalla). Toisille Blogi voi muistuttaa itselle rakkaimman aihepiirin käsittelystä, toisille blogi vain on omien kirjoituskykyjen ylläpitoa. Itselleni tämä blogi muistuttaa ajattelemaan positiivisesti (joka on hätkähdyttävän helppoa unohtaa). Toisaalta jos omalla blogilla on lukijoita, siihen liittyy yleensä myönteisiä sosiaalisia elementtejä.
Etenkin blogin perustaminen voi olla melkoinen härdelli. Periaatteessa bloggaus on todella helppoa aloittaa. Blogipalvelut, kuten blogger tai wordpress on periaatteessa helppo panna käyntiin ja kirjoittamisen voi aloittaa muutamissa minuuteissa. Yleensä kun blogin aloittaa siihen liittyy kuitenkin huomattavaa harkitsemista ja mietintää, jotka voivat osoittautua haasteellisiksi ja pessimistisyyden ja riittämättömyyden tunteitakin herättäviksi. Tähän harkitsemiseen liittyä epävarmuus on kuitenkin normaalia epävarmuutta, jota liittyy aina uusien asioiden aloittamiseen.
Mielestäni blogin perustamisen vaiheet voi karkeasti jakaa kolmeen, eli blogin idean luontiin, blogin ulkoasun luontiin ja blogin julkaisemiseen jakamisine ja levittämisineen. Kaikkia vaiheita sävyttää jossain määrin jonkinlainen sosiaalisen, mitä muut ajattelevat tason ja mitä minä haluan tason keskustelu (tai ristiriita). Itselleni blogin perustus tuli tosiaan melko helpoksi siitä syystä, että löysin blogin perustamiseen puhtaan itsekkään ja täysin pysyvän ja varman syyn muiden syiden ohella. Yksinkertaisesesti minua ärsytti se, että kovin usein vain unohdan positiivisen ajattelun käytön, vaikka se on aika yksi keskeisimmistä uskomuksista ajattelussani. (tähän liittyy minulla hauskoja paradoksaalisia sisäisen puheen mietintöjä, joissa jossain kohtaa herään ajattelevani angstisen negatiivisesti sitä, miksi en ajattele riittävän positiivisesti : D) Ja mikäs olisikaan parempi ratkaisu positiivisen ajattelun muistamiseen kuin säännöllisesti kirjoitettava blogi, jossa voi rauhallisen tyytyväisesti vyöryttää myönteistä ajatusten virtaa : ) Ja erityisen hauskaa tässä on se, että positiivisen ajattelun varsinainen tekeminen tuntuu olevan sitä tarkoituksenmukaisesti tehdessä äärimmäisen helppoa. Tämän johdosta itselläni on suhteellisen hyvä fiilis siitä, että pystyn välttämään mielen merenpohjaan vaivuttavat bloggauskarikot. Toisin sanoen, hyvät ihmiset, jos perustatte blogin, niin perustakaa se jollekin sellaiselle pohjalle, johon voitte olla aina tyytyväisiä (tosin joillekin blogeille tämä on ehkä vaikeampaa tai mahdotonta). : ) Tai no joo, toki on näitä ihmisiä, jotka tykkäävät trollaamisesta. : D
Hah, mutta Koska "itsekäs blogintekomentaliteetti" ei tarjonnut itselleni täydellistä immuniteettiä mainittuja laivanupottajia kohtaan, niin joutunen vielä kuitenkin vielä hieman sanomaan lisäyksiä bloggauksen haasteista ja miten niitä voi yrittää ratkaista (ja tämä tosiaankin perustuu subjektiiviseen kokemukseen). Yksi haaste voi olla bloggaus-ulkoasu-sähellys-perfektionismi. Sanon suoraan, monesti voi olla fiksua vain ottaa jotain perusteemoja valmiista blogipalvelusta ja tyytyä suhteellisen vaatimattomiin ulkoasuerikoistumisiin. Toki bloggauksen ja blogin ulkoasun säätäminen voi olla visuaalisuudeltaan ja taiteelliselta palkitsevaltaan rattoisaa seikkailua, mutta joissain tapauksessa se voi vain syövyttää mieltä. Itselleni erityisen hankalia ongelmia ovat internetin käyttö sellaisella tavalla, että pystyn keskittymään ja tekemään jossain säntillisessä tavoiteajassa tekemäni asiat valmiiksi. Tämä siitä huolimatta, että en käytä samanaikaisesti ikinä mitään some yms. monityövenksluttimia. Edelleen erilaisissa tyylivalinnoissa tulee vastaan helposti internetin valinnanvaihtoehtojen tulva, blogipalvelun kustomatisoinnin rajoittumiset (ellei lähde koodia muuttamaan tai kirjoittamaan, johon en itse lähtenyt, vaikka css ja html projekti onkin itselläni työn alla) ja kaikenlaiset tyhjästä ilmestyvät tekemisen vaiheet, joissa yllättäen voi vierähtää jopa tunti jos toinen. Toki hyvä puoli internet maailman sähellyksissä tuntuu olevan se, että monesti ratkaisutkin syntyvät kuin tyhjästä. Omat blogintaustaongelmani ratkaisivat taustakuvion itse (melkein) tekemisen mahdollistavat sivustot. (esimerkiksi: http://bgpatterns.com/)
Täysin mahtavaa ja kaunista on se, että kaikki edelliset murheet ovat täysin turhaa. Kuten mainitsin, kustomointi on taidetta ja siitä pitäisi pystyä nauttimaan ja iloitsemaan. Toisaalta ajankäyttöä ei ehkä pidä katsoa niin tiukasta perspektiivistä, kunhan pystyy nauttimaan, mitä tekee. (tosin itse uskon siihen, että intensiivinen innokas tavoitteikas tekeminen on melko lailla parhaita reittejä hyvään oloon) Edelleen mokat ovat vain haasteita, joista opitaan ja nautitaan. Esimerkiksi itse olen omasta sählingistäni pyrkinyt oppimaan ja itselläni on tällä hetkellä monia kiintoisia ideoita, joilla blogin perustaminenkin pysyisi tulevaisuudessa hallinassa tuntikausien ja päiväkausien epämääräisen säheltämisen sijasta : ) (esim. aikatavoitteiden sopivasta helppoudesta (realistisuudesta) ja aikatavoitteissa aina pysymisestä - keskittymisen jakamiseen siten, että en unohdu vaan pidän tekemiseni tavoitteen mielessä)
Toinen blogin perustamiseen liittyvä haaste on sosiaalisen rohkeuden elementti, jota liittyy omien tekstien (ja henkilökohtaisten juttujen jakamiseen erimääräisissä asteissa). Itseäni tosiaan helpottaa mainittu oma-onnellisuus-keskeisyys kirjoittamisessani. Mutta tämä ei ole täysin poistanut erilaista sosiaalista kimuranttiutta, mikä tällaiseen bloginaloitukseen liittyy. Silti ei huolta. Blogin aloittamisen kimurantit kiemurat ovat itse asiassa aivan fantastisia, koska ne ovat sosiaalisen rohkeuden haaste. Aina kun näkee jonkin sosiaalisen jutun, johon voisi mennä mukaan kannattaa epävarmassa tilanteessa ehkä vedota sosiaalisessa rohkeudessa kehittymiseen ja mennä mukaan. Tämä ehkä etenkin niissä tilanteissa, joissa järki sanoo täysin selkeästi, että mukaan meneminen tai valinnan tekeminen olisi paras juttu, mutta jokin tunne panee vastaan. Tässäkin lienee mahdollista mennä liian pitkälle. Kaikista sosiaalisista sisäisistä tunne-estoista pois pääseminen altistaa ehkä typeryyksille. Toisaalta tavallisen "suomalaisen mentaliteetin" (suomalaista mentaliteettiä ei kyllä todellisuudessa ole olemassa) omaaville tämä tuskin on läheinen ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti